Goliath of Smithloch



KTK-III

Perustiedot

Kutsumanimi Lino Kasvattaja Seppäjärven talli VRL-14548
Rotu, sukupuoli Friisiläishevonen, ori Omistaja Sonja Lovell VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Musta, 170 cm Rekisterinumero VH19-040-0062
Syntynyt, ikä

23.10.2017, Suomi
Täyttänyt 8 vuotta 23.04.2018
Koulutus

Koulupainotteinen
ko. Vaativa B, porrastetut vt. 6/5

Se tuntui loistavalta ajatukselta, nimittäin historialliseen ratsastukseen koulutettujen friisiläisten ostaminen. Kai minulla oli vahva mielikuva siitä, että tällaiset ex-ritariratsut olisivat juuri niin järkkymättömiä ja periksiantamattomia kuin television historialliset sotaelokuvat antoivat olettaa. Näiden ostamieni hevosten joukossa oli suomalaissyntyinen Goliath of Smithloch, enkä toki voi väittää, etteikö ori olisi järkkymätön ja periksiantamaton. Se on täysin mitään pelkäämätön, ja oppi ori myös lopulta verrattain pienellä vaivalla perinteisen kouluratsastuksen salat. Mutta vaikea se oli, niin vaikea, että välillä orin eteenpäin myyminen kävi mielessä. Periksiantamaton olen kuitenkin myös itse, joten lopulta Lino jäi taloon, ja opimme kaikki elämään herralle mieliksi.

Lino on sellainen hevonen, jolla on paljon mielipiteitä tarjolla – kellon ympäri ja aina myös sellaisiin asioihin, joihin mielipidettä ei kaivattaisi. Joskus tuntuu, että ori tarkistaa satulahuovan värinkin, ja päättää siltä pohjalta, otetaanko satula tänään selkään nätisti seisoen vai hyrränä pyörien. Värisokea ori ei ainakaan myönnä olevansa, mutta tarkkanäköinen se valitettavasti on, eikä mikään mene orilta ohi. Lino tuppaa pitämään päätä niin korkealla, että suitset joutuu pidempikin käsittelijä laittamaan jakkaralla seisten, ja aina jotain liikettä nähdessään, täytyy päästä katsomaan. Oli se sitten tallikissa hiirijahdissa tai tallityöntekijä rehuja laittamassa, täytyy Linon päästä osallistumaan, tarkistamaan, valvomaan ja puuttumaan. Turpa edellä mennään oikein ryminällä minne vain, missä poliisia tarvitaan.

Lino on saanut meille saapumisestaan asti tarhata yksin, koska se kiusaa kaikki potentiaaliset tarhakaverit hengiltä. Lajitovereille ori ei anna hetken rauhaa, joten se on saanut tyytyä näykkimisleikkeihin aidan yli. Toisaalta virallinen valvoja tuntuu viihtyvän suurimman osan ajastaan ihan itsekseen – ehkä Lino silloin saa levättyä, kun ei tarvitse koko ajan muita olla kyttäämässä. Pahimman luokan naapurikyylä se kuitenkin on, joten jos naapuritarhassa on jotain polemiikkia, täytyy Linon pistää sirkus pystyyn myös omalla puolellaan. Hyvä että ehtii heiniä syödä, kun koko ajan on jotain töitä tarjolla. Näiden ihastuttavien luonteenpiirteiden takia Lino kulkee muiden hevosten joukossa oikein huomiota herättävän kokoinen punainen rusetti hännässään. Lino ei kykene olla puuttumatta takajaloillaan ja hampaillaan, jos verryttelyssä tai muissa tilanteissa joudutaan liian lähelle lajitovereita. Lino ei suinkaan ujostele muita hevosia, mutta kaikilla muilla on kyllä suuri syy ujostella Linoa. Onneksi erillinen verryttely onnistuu useimmissa paikoissa.

Sitten, kun sinne selkään on päästy ja verryttelykin on suoritettu kenenkään kuolematta, voisi Linon sanoa olevan jopa antoisa ratsastaa. Ei miellyttävä eikä varsinkaan helppo, mutta todellakin antoisa. Se antaa sinulle samanaikaisesti taivaallisia ja helvetillisiä kokemuksia. Vatsalihakset ainakin huutavat hoosiannaa ensimmäisen harjoitusravin jälkeen, mutta laukatessa monen ratsastajan suu kääntyy suorastaan hymyyn – ihan ei joka polle laukkaa niin mielettömän upeasti kuin Lino. Voimakas ja mahtipontinen ori kääntyy vaikka kolikon päällä, jos vaan saat sen siihen komennettua. Ihan höyhenen kosketuksilla Linoa ei voi ratsastaa, sillä se ei ole oikein koskaan oppinut reagoimaan hipsutteluun, mutta selkeillä ohjas- ja pohjeavuilla Lino kyllä kulkee miten päin vain.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Gottfried
fri, 170 cm, m, NL
Ch, KTK-I
ii. Vincent evm
fri, 171 cm, m, NL
iii. Sander evm
iie. Margo evm
ie. Sabine evm
fri, 169 cm, m, NL
iei. Wevers evm
iee. Rozamond evm
e. Janthe v.d. Dieuwershof
fri, 166 cm, m, FI
ei. Ludchano evm
fri, 167 cm, m, NL
eii. Lodewijk evm
eie. Imoghean evm
ee. Jetske v.d. Dieuwershof evm
fri, 165 cm, m, FI
eei. Kian v.d. Dieuwershof evm
eee. Jobke v.d. Dieuwershof evm
Syntynyt Varsa Emä
11.03.2019, Norja fri-o. Heracles Duren Obeline
09.04.2023, Iso-Britannia fri-o. Gideon van Cloud Duren Obeline
27.09.2023, Iso-Britannia fri-o. Ronan van Cloud Fania van Cloud

Kilpailukalenteri

NJ

00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

PORRASTETUT KILPAILUT
Kilpaillut porrastetuissa KRJ-kilpailuissa tavoitetasolleen (vt. 6/5), ajankohtaisen pistetilanteen näet VH-profiilista.
VHRY: 59 kilpailua, 16 sijoitusta
​05.05.2018 Zen Estate Skills at arms, tarkkuus 1 / 5
05.05.2018 Zen Estate Ladyluokka 3 / 5
05.05.2018 Zen Estate Joustaus 3 / 6
05.05.2018 Zen Estate Skills at arms, aika 2 / 5
25.06.2018 Dragon Age Estate Skills at arms, tarkkuus 6 / 7
25.06.2018 Dragon Age Estate Joustaus 1 / 7
25.06.2018 Dragon Age Estate Skills at arms, aika 7 / 7
25.06.2018 Dragon Age Estate Joustaus, tittelikilpailu 6 / 6
19.11.2018 Dragon Age Estate Skills at arms, hunting I 2 / 10
19.11.2018 Dragon Age Estate Skills at arms, hunting II 8 /10
19.11.2018 Dragon Age Estate Skills at arms, war 5 / 10
19.11.2018 Dragon Age Estate Joustaus 8 / 11
30.11.2018 Zen Estate Skills at arms, hunting I 5 / 7
30.11.2018 Zen Estate Skills at arms, hunting II 3 / 7
30.11.2018 Zen Estate Skills at arms, war 8 / 10
31.11.2018 Loitsula Skills at arms, tarkkuus 8 / 9
31.11.2018 Loitsula Skills at arms, aika 8 / 9
31.11.2018 Loitsula Skills at arms, hunting 2 / 9
31.11.2018 Loitsula Joustaus 5 / 8
09.12.2018 Zen Estate Skills at arms, noviisi 4 / 5
09.12.2018 Zen Estate Skills at arms, hunting I 6 / 6
09.12.2018 Zen Estate Joustaus 5 / 5
17.12.2018 Dragon Age Estate Lady-luokka 2 / 9
17.12.2018 Dragon Age Estate Skills at arms, hunting I 3 / 10
17.12.2018 Dragon Age Estate Skills at arms, hunting II 3 / 9
17.12.2018 Dragon Age Estate Joustaus 6 / 9
14.01.2019 Dragon Age Estate lady-luokka 6 / 10
26.01.2019 Varjolinna Skills at arms, hunting II 5 / 9
26.01.2019 Varjolinna Skills at arms, war 7 / 9
28.01.2019 Dragon Age Estate Korealainen rata II 9 / 13
28.01.2019 Dragon Age Estate Hunt track 13 / 13
31.01.2019 Zen Estate VHRY-CUP, Jousiammunta, unkarilainen rata 6 / 9
31.01.2019 Zen Estate VHRY-CUP, Jousiammunta, hunt track 7 / 9
27.02.2019 Varjolinna Skills at arms, hunting I 6 / 8
27.02.2019 Varjolinna Skills at arms, hunting II 7 / 7
01.03.2019 Varjolinna VARJO-CUP 1., Jousiammunta, hunt track 2 / 16
11.03.2019 Dragon Age Estate Ratsujousi, tarkkuus, aikaratsastus 6 / 11
11.03.2019 Dragon Age Estate Miekka, renkaat, aikaratsastus 6 / 15
11.03.2019 Dragon Age Estate Peitsi, taulu, aikaratsastus 12 / 14
11.03.2019 Dragon Age Estate Keihäs, heitto, aikaratsastus 10 / 14
20.03.2019 Varjolinna Skills at arms, hunting I 3 / 14
20.03.2019 Varjolinna Skills at arms, hunting II 3 / 13
20.03.2019 Varjolinna Skills at arms, war 7 / 11
20.03.2019 Varjolinna Joustaus 9 / 12
31.03.2019 Zen Estate VHRY-CUP 3., Skills at arms, hunting II 5 / 11
31.03.2019 Zen Estate VHRY-CUP 3., Ratsujousi, Hunt track 2 / 9
01.04.2019 Varjolinna VARJO-CUP 2., Skills at arms, hunting I 5 / 18
01.04.2019 Varjolinna VARJO-CUP 2., Skills at arms, hunting II 6 / 17
01.04.2019 Varjolinna VARJO-CUP 2., Skills at arms, war 15 / 15
01.04.2019 Varjolinna VARJO-CUP 2., Joustaus 7 / 15
24.06.2019 Dragon Age Estate Skill at arms 1 / 12
24.06.2019 Dragon Age Estate Skill at arms, Hunting I 8 / 12
24.06.2019 Dragon Age Estate Skill at arms, Hunting II 11 / 12
22.07.2019 Dragon Age Estate Skill at arms, Hunting I 3 / 9
22.07.2019 Dragon Age Estate Skill at arms, Hunting II 6 / 9
22.07.2019 Dragon Age Estate Skill at arms, War 4 / 6
22.07.2019 Dragon Age Estate Joustaus 2 / 9
01.03.2020 Närhimäki Skill at arms, war 5 / 13
01.03.2020 Närhimäki Saraseenijahti 17 / 21

Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti tulee tähän.