Katveen Kaheli Kummitus


Perustiedot

Kutsumanimi Kalle Kasvattaja Mäntykatve VRL-13383
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Omistaja Sonja Lovell VRL-11911
Väri, säkäkorkeus Punarautias, 157 cm Rekisterinumero VH23-018-0715
Syntynyt, ikä

16.07.2023, Suomi
Täyttää 8 vuotta 16.01.2024
Koulutus

Yleispainotteinen
ko. Helpppo A, re. 110 cm, CIC1

En ollut aiemmin omistanut vielä Mäntykatveen kasvattamaa suomenhevosta, joten olin tietenkin haukkana paikalla, kun kesän 2023 varsoja alettiin kauppaamaan. Varsat menivät kuin kuumille kiville, mistä saattoi päätellä, että pakkohan niiden on olla hyviä hevosia. Paniikkiratkaisuna nappasin viimeisen jäljelle jääneen orivarsan, jonka nimi hymyilytti jo ennen kuvien tai videoiden näkemistä. Katveen Kaheli Kummitus oli niissä videoissakin sangen hymyilyttävä tapaus; se sinkoili aivan holtittomasti eikä meinannut pysyä pitkillä jaloillaan pystyssä. Joskin kaatuilu ja kompurointi ei tuntunut raudikkoa haittaavaan, päinvastoin se jatkoi kahta kovempaa aina ylös päästyään. Orin isä hyppäsi taidokkaasti reippaasti yli metrin esteitä ja emä osasi koulukiemurat aina vaativalle tasolle asti, joten kai niiden jälkeläisenkin täytyisi olla edes jokseenkin kyvykäs laadukkaaseen urheiluun. Tätä itselleni vakuutellen ostin etäyhteyden välityksellä orin, joka oli turvallaan vähän väliä.

Kalle on hyvin yksinkertainen mies. Se ei ajattele mitään turhaa eikä ylipäänsä kovin paljoa. Jos kaksijalkainen tulee portille hakemaan, niin silloin lähdetään mitään mukisematta matkaan, ja sinne myöskin kävellään, minne ihminen tietä näyttää. Kun hypätään, niin hypätään eikä mietitä mitään muuta, ja koulukiemuroidenkin aikaan keskitytään vain siihen, mitä juuri sillä sekunnilla tapahtuu. Kallen aivokapasiteetti ei yksinkertaisuudessaan riitä kuin yhteen asiaan kerrallaan, eikä se tunnu oria itseään haittaavan. Kaikenlainen kyky ennakoida ja ennustaa puuttuu tästä hevosesta täysin – Kalle elää hetkessä, niin hyvässä kuin pahassa. Yksinkertaisena miehenä se myös usein peilaa muiden hevosten käytöstä, kun ei se oikein itse osaa keksiä, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä. Kannattaa siis varautua siihen, että jos muut hevoset ympärillä hepuloivat, niin Kalle liittyy riemukkaasti mukaan sekoiluun, vaikkei edes tiedä sekoilun syytä.

Tästä voisi hyvin päätellä, että Kalle ei ole mikään virtuoosi ratsuhevosena. Eikä se varsinaisesti virtuoosi olekaan, ainakaan yksinään. Mutta ratsastajan käsissä ori on kuin muovailuvahaa; siitä tulee just niin hieno, kuin siitä vain osaa muovailla. Kallehan tekee juuri niin kuin pyydetään eikä se koskaan sooloile omiaan, kun eihän se edes osaa sooloilla. Kalle on tyytyväinen työmyyrä eikä sen liikekapasiteetissa ole valittamista. Ori osaa laittaa jalalla koreasti, jos niin pyydetään. Erityisesti sen laukka on ilmavaa ja rytmikästä. Kallea ratsastaessa täytyy muistaa, ettei ori itse mieti seuraavaa liikettään, ja että se reagoi apuihin aika lailla välittömästi. Ratsastajan täytyy siis itse valmistella tehtävänsä hyvin, ja esimerkiksi siirtymässä saa olla tarkkana, jotta sen saa oikeaan pisteeseen. Muuten Kalle saattaa reippaana poikana pysähtyä ennenaikaisesti tai kääntyä väärästä kohdasta tehtävälle.

Varsa Kalle oli aina turvallaan, kuten jo se myyntivideot minulle aikanaan paljastivat. En voikaan aina ihan ymmärtää, miten niin hienosti liikkuva hevonen voi olla niin kömpelö! Syy löytyy toki siitä, ettei Kalle vain oikein muista ajatella jalkojaan. Esteratsastus olikin Kallen kanssa nuoruusvuosina aika katastrofaalista. Laskupäätä orilla ei itsellään ole yhtään, vaan se posottaa tyytyväisenä läpi puomeista, jos ratsastaja ei muuta ilmoita. Kallen laukan sääteleminen esteradalla on onneksi helppoa, kunhan siihen muistaa keskittyä. Ei Kalle nyt aivan niin tyhmä ole, että laukkaisi läpi isommista esteistä, mutta pikkuesteet ja kavaletit saavat kyllä kyytiä. Isommillakin esteillä ratsastajan kannattaa itse pysyä rytmissä ja antaa napakat avut estettä lähestyessä, jotta ponnistuspaikka saadaan kohdalleen. Hyppytekniikan osalta Kalle on ihan kiitettävän taitava, joten lähestymisen onnistuttua ei itse hypyssä ole yleensä ongelmaa. Esteiden lisäksi keskittymistä vaaditaan maastoillessa, sillä Kalle tuppaa kompastumaan jokaiseen kantoon ja kiveen, jos ei ratsastaja opasta niiden yli ja ympäri.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Katveen Kahveli
sh, 154 cm, prt, FI
ii. Syrjän Tohveli
sh, 155 cm, tprn, FI

KTK-II, SV-I, ERJ-II, SLA-II
iii. Kuukarin Toukotaru
sh, 156 cm, prn, FI
SV-III
iiii. Tarutoteemi ERJ-III, KRJ-III
iiie. Amorina KRJ-II, SLA-I, YLA2
iie. Syrjän Suhveli
sh, 149 cm, rn, FI
KTK-II, KV-I, SV-I
iiei. Muhveli KTK-III, ERJ-II, KRJ-II
iiee. Salatapa KTK-II, ERJ-II
ie. Kaunon Nonparelli
sh, 152 cm, rt, FI

KTK-III
iei. Pirunkorven Touhukas
sh, 152 cm, rt, FI
KTK-III, KRJ-III, SLA-II, YLA3
ieii. Renen Täystuho ERJ-I, KRJ-I, KERJ-II
ieie. Justriina KTK-II
iee. Vähäpellon Marenki
sph, 158 cm, rt, FI
KTK-III, KRJ-I, SLA-I, YLA2
ieei. Kuusvelho KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, SLA-I
ieee. Nokihelmi KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I
e. Kaihon Haamuloma
sh, 152 cm, vprt, FI

KTK-III, EV-II, KEV-III
ei. Vappulan Haamunretale
sph, 148 cm, prt, FI

Ch, KTK-II
eii. Jeilin Ketunkutale
sh, 153 cm, prt, FI
KTK-II
eiii. Viäränmielin SLA-III
eiie. Ketunkielo VIR MVA Ch, KTK-II, ERJ-II, KERJ-III, SLA-I
eie. Vappulan Aprilli
sph, 148 cm, rtkm, FI
KTK-III
eiei. Hukkuaalto KTK-III, ERJ-II, KRJ-I, SLA-I
eiee. Kanelikavion Kisma KTK-III
ee. Hornanhovin Suvisurma
sh, 155 cm, klm, FI

KTK-II
eei. Huvin Mustasurma
sh, 156 cm, klm, FI
VIR MVA Ch, KTK-I, ERJ-I, KRJ-I
eeii. Hallan Peikko Ch, KTK-II, ERJ-II, KRJ-I, SLA-I
eeie. Mustaherukka VIR MVA Ch, KTK-II, ERJ-II, KRJ-II
eee. Pirunkorven Satakieli
sh, 149 cm, trt, FI
Ch, KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, SLA-I
eeei. Toiveen Ajatus ERJ-I, KRJ-I, KERJ-II
eeee. Ruoholan Suvilintu ERJ-II, KRJ-I, KERJ-I
Syntynyt Varsa Emä
00.00.0000 Jälkeläinen Hevosen nimi

Kilpailukalenteri

NJ

00.00.0000 - NJ - Paikka - Luokka - Tulos

VSN

00.00.0000 - VSN - Paikka - Luokka - Tulos

PORRASTETUT KILPAILUT
Kilpailee porrastetuissa kilpailuissa, ajankohtaisen pistetilanteen näet VH-profiilista.

Päiväkirja

00.00.0000 Tapahtuma, kirjoittanut

Teksti.