Gold Caramel Billionaire

Kutsumanimi Goldi
Rotu, sukupuoli Amerikanpuoliverinen, tamma
Säkäkorkeus, väri 175 cm, samppanjanruunikko Ee Aa nCH
Syntynyt 13.07.2017
Tällä hetkellä 10-vuotias
Kasvattaja Angelina Jones evm
Omistaja Karina Kultasaari VRL-11911
Rekisterinumero VH21-155-0007 + #PKK4440
Koulutustaso Grand Prix

”Honey, can I buy a horse?” Karina Jones kysyi eräänä aurinkoisena talviaamuna. Yksinkertaisena miehenä Konsta Kultasaari ei tietenkään osannut aavistaa, että viattomassa kysymyksessä piili suuri vaara. Olkien kohautuksella ja myöntyväisellä mutinalla hän kuittasi vastauksensa, miettimättä asiaa sen tarkemmin. Olivathan he juuri pakkaamassa muuttokuormaa. Ensi viikolla lennettäisiin takaisin rakkaaseen Suomeen. Siellä odotti perintönä saatu sukutila, jonne kyllä mahtuisi hevonen tai toinenkin. Kyllähän niitä voisi sitten Suomeen päästyä ostella - tai siis niin Konsta asian ajatteli. Karina sen sijaan halusi matkamuiston kotimaastaan ja tiesi tasan tarkkaan minkälaisen.

”It cost WHAT?!? She’s your cousin, didn’t she give you a damn discount?!” Liian moninumeroinen summa sai dollarin kuvat vilisemään Konstan silmissä siihen tahtiin, että mies joutui istahtamaan alas välttääkseen pyörtymisen. ”She did, actually”, Karina vastasi kopioiden miehensä tapaa kohautella olkiaan, hymyillen aurinkoisesti. Nainen oli tosiaankin hankkinut kilpahevosia kasvattavalta serkultaan unelmiensa matkamuiston: samppanjanrautiaan amerikanpuoliverisen. Gold Caramel Billionaire ei tosin ollut herkullinen unelmaponi vain värinsä puolesta, vaan se oli myös korkeasti koulutettu ja valmis kansainvälisille areenoille. Tamman saapumisen jälkeen Kultasaarien taloudessa alle kymppitonnin hevoset tuntuivat ilmaisilta - tosin kaikki muut hevoset tuntuivat myös yksinkertaisesti vaatimattomilta. ”Crusts of dust next to my diamond”, kuten Karinalla on tapana asia ilmaista.

Sitä voisi luulla, että hevosmaailman Ferrari olisi sellainen, että se sipsuttelee lätäköistä järkyttyneenä ja ottaa kipinää kaikista ja kaikesta, vaan ei meidän Goldi. Ensinnäkin tammassa riittää kipinää oikein rutkasti ihan omasta takaa, joten kaikki muut saavat ottaa kipinää Goldin läsnäolosta eikä toisin päin. Toisekseen, lujatahtoinen tamma on todellinen laumanjohtaja ja hyvin rohkea. Se kaitsee omaa laumaansa suurella itsevarmuudella, eikä Goldi ihmistenkään seurassa ole mikään lepsu kultainennoutaja, joka seuraisi omistajaansa häntä heiluen joka paikkaan. Tulkoot vain lätäköt, myrskytuulet, susilaumat, viiden tähden kilpa-areenat ja villiorit - Goldi ottaa kaiken vastaan sellaisella asenteella, että heikompia hirvittää. Tamma on oman elämänsä Lara Croft tai kissanainen; todellinen supersankari ja alfatamma, joka pystyy ainakin omissa kuvitelmissaan mihin vaan.

Itsevarmuutta uhkuvan hevosen kanssa saa olla välillä kieli keskellä suutta. Oma paikkansa johtajana täytyy osoittaa selkeästi, ettei Goldi unohda ihmisen olevan tilanteen hallussa. Jos touhuilet vähän mitä sattuu, etkä vaikkapa taluttaessa osoita selkeästi, että nyt mennään muuten tähän suuntaan, niin Goldi kyllä valitsee ihan omat reittinsä. Tamma ei missään nimessä ole arvaamaton tai pahantahtoinen, vaan päinvastoin hyvinkin yhteistyökykyinen ja mukava hevonen. Sille vain täytyy aika ajoin muistuttaa, kuka täällä määrää. Goldin syvä itsevarmuus tuo onneksi mukanaan myös syvää rauhaa: arkisissa tilanteissa Goldin kanssa toimiminen on todella helppoa. Rautaiset hermot omaava tamma seisoo vaikka viikon puunattavana (sen verran primadonnaa tässä hevosessa piilee, että laittautuminen on aina mukavaa), eikä se vastustele varustamista tai kengittämistä. Ainoastaan raspaukseen joutuu antamaan vähän tammaa vahvempaa rauhoittavaa, jottei alfatammalla mene kuppi nurin. Suun sörkkimisestä Goldi ei ole oikein koskaan välittänyt.

Ratsuna Goldi on mitäpä muutakaan kuin painonsa arvoinen kullassa. Herkkä ja viisas tamma osaa hommansa ja suorittaa GP-radat vaikka ilman ratsastajaa. Goldia ratsastaessa saakin olla tarkkana siitä, että viekö tanssia eteenpäin nyt kuski vai hevonen. Jos unohdut nauttimaan upeasti kulkevista liikkeistä etkä muista selkeästi valmistella seuraavaa tehtävää, huomaat pian ohittaneesi pisteen, jossa piti vaihtaa suuntaa tai siirtyä avosta sulkuun - Goldi kuuntelee tarkkana ratsastajaa, mutta jos ei selkeitä apuja kuulu, se päättää itse seuraavat temppunsa. Tamma antaa mielellään myös palautetta pienillä sivupotkuilla, jos kuski tuntuu touhuavan ihan omiaan. Hurjan ponnistusvoiman ja kantokyvyn omaava tamma on kertakaikkisen upeaa katseltavaa kouluradalla, kun ratsastaja vain muistaa keskittyä viemään ratsuaan alusta loppuun. Selväpäinen tamma on mukava ratsu myös maastoon, ja se toimii erinomaisesti kärkihevosena suuressakin porukassa. Maastossa Goldi saattaa normaalista käytöksestään poiketen ottaa jopa hieman kuumaa ihan silkasta ilosta, joten mitään pitkiä ohjia ei tammalle kannata lahjoittaa sellaisilla pätkillä, joilla on edes kerran laukattu. Lähtee meinaan kuin hauki rannasta.

Sukuselvitys

i. Billions For Love
trak, 178 cm, rn, US
ii. Billions For Power
trak, 178 cm, mrn, DE
iii. Billions For Effort
xx, 172 cm, m, DE
iie. Powerpuff Girl
trak, 178 cm, rn, DE
ie. Lovekiller
trak, 175 cm, rt, US
iei. Painkiller
trak, 177 cm, m, DE
iee. Lovebird
trak, 170 cm, rt, DE
e. Caramel Crush
amwb, 168 cm, gcha, US
ei. Your Superhero Crush
amwb, 169 cm, rnvkk, US
eii. Superhero Rush
twh, 167 cm, vrt, US
eie. Your Dream
amwb, 172 cm, vkk, US
ee. Caramel Touch
amwb, 166 cm, gcha, US
eei. Caramel King
amwb, 171 cm, vkkkm, US
eee. Golden Touch
sdb, 164 cm, gcha, US

Gold Caramel Billionairen suku on pitkälti Karinan serkun Angelina Jonesin käsialaa. Kilpahevosia Yhdysvalloissa kasvattava nainen osti aikanaan tamman isänisän Billions For Powerin kilparatsukseen ja lennätti sen valtameren ylitse rikastuttamaan linjojaan. Ilmeikkään pään ja korrektin rakenteen lisäksi saksalaisorissa ilahdutti sen suuri koko - Angelinan mielestä hevonen ei voi koskaan olla liian korkea. Mustanruunikko ei ollut vain hyvännäköinen, vaan myös oikein pätevä kilpahevonen. Kuuma ja tulinen ori oli perinyt paljon isältään Billions For Effortilta, joka oli laukkaratsun uran jälkeen saavuttanut mittavaa menestystä viiden tähden kenttäkilpailuissa. Powerin emä Powerpuff Girl ei sekään ollut mikään takapihan ruohonleikkuri, vaan pitkäkoipinen primadonna, joka liihotteli itsensä kerta toisensa jälkeen kouluratsastuksen tärkeimpien arvokilpailuiden voittoon.

Angelina halusi kokeilumielessä luoda itselleen juuri omaan käteen sopivan kilpahevosen kouluradoille, joten hän päätti yhdistää Poweriin ainoan omistamansa kouluhevosen, Lovekillerin. Rautiaan tamman isä Painkiller oli menestynyt olympialaisissa asti ensin saksalaisten ja sittemmin hollantilaisten ratsuna, eikä omena kovin kauas puusta ollut pudonnut. Lovekiller omasi hienot liikkeet, joskin se oli perinyt emältään Lovebirdiltä hieman tasapainottoman ja voimattoman rungon rakenteen. Maailman huipulla vaadittavien fyysisten ominaisuuksien puutteet tamma kuitenkin korvasi ihastuttavalla luonteellaan, jota se myös onneksi periytti jälkeläisilleen.

Siinä missä Power oli pahimman luokan kuumakalle ja Lovekiller ehkä jopa hieman tossu, oli niiden poika Billions For Love oikein asiallinen ja rauhallinen ori, jonka kanssa työskentely oli ensipäivistä alkaen miellyttävää. Angelina ei suinkaan ollut epäonnistunut hankkeessaan, vaan päinvastoin ylitti jopa omat odotuksensa kivutessaan ensimmäisen puhtaasti kouluhevoseksi tarkoitetun kasvattinsa kanssa maailmanmestaruuskilpailuihin ja olympialaisiin asti. Lovesta tuli lopulta arvokkain Angelinan koskaan omistamista hevosista. Orin kysyntä jalostuskäytössä oli valtaisaa niin Euroopassa, Amerikassa kuin muualla maailmalla, ja ehkäpä juuri Loven avulla Angelina kipusi yksien tunnetuimpien yhdysvaltalaisten ratsuhevoskasvattajien joukkoon.

Loven puolisot maailmalla valittiin pitkälti rahan kiilto silmissä, mutta omassa kasvatustyössään Angelina oli hyvin tarkka siitä, minkälaisiin tammoihin hän parhaan orinsa yhdisti. Naisen mielessä oli jo pidempään kummitellut ajatus suurikokoisesta väriherkusta, jonka suvussa olisi amerikanpuoliverisille tyypillisellä tavalla jotain, mitä eurooppalaisissa sukulinjoissa ei koskaan sallittaisi.

Niihin aikoihin Angelinan omistuksessa oli tasan kolme hieman massasta poikkeavan väristä hevosta. Yksi näistä oli ruunivoikko Your Superhero Crush, joka oli vuosikausia kilpaillut kenttäratsastuksessa kuuluisan Nikki Ferrarin ratsastamana. Orin vahvuudet olivat selvästi enemmän kouluratsastuksen puolella, olihan se perinyt tennesseewalker isältään Superhero Rushilta todella lennokkaat ja irtonaiset liikkeet. Esteosuuksilla Hero usein liioitteli hyppyjä ja lähti helposti liian kaukaa, menettäen aikaa ja voimaa valtaviin hyppyihin. Kenttäratsuna käytetyltä emältään Your Dreamilta se oli kuitenkin saanut jo ternimaidossa aimoannoksen rohkeutta, ja Ferrari kehuikin oria usein hevoseksi, jonka sydän oli aina mukana radalla.

Puhtaasti jalostuskäytössä Angelinalla oli toinen väriherkku, samppanjanrautias Caramel Touch. Tamma oli nuorempana ehtinyt kilpailla kouluratsastuksessa, mutta loukkasi hevostrailerin ja henkilöauton kolarissa vasemman takajalkansa niin pahoin, ettei käyttö kilparatsuna tullut kuuloonkaan. Kiltin tamman kanssa nautittiin pitkistä maastokävelyistä silloin tällöin, mutta pitkälti se vietti vuotensa laiduntaen ja varsojaan hoivaten. Tamma ei tosin sukunsakaan puolesta ollut mikään valttikortti. Sen isä Caramel King ei koskaan ehtinyt huipulle asti, sillä ori lopetettiin maastoesteradalla sattuneen kaatumisen ja vakavan loukkaantumisen johdosta. Golden Touch puolestaan oli hyvin vaatimaton ja siro saddlebred-tamma, joka ei juuri helppoja luokkia korkeammalle tasolle koskaan yltänyt. Se oli kuitenkin mukavaluontoinen ja kaunis kullanhohtoisessa sävyssään, joten kaikki sen kolme varsaa myytiin kohtalaiseen hintaan.

Herosta ja Caramelista syntyi lopulta oikein mainio amerikanpuoliveritamma Caramel Crush, joka onneksi peri emänsä samppanjasävyn. Crush oli Angelinan silmäterä, jonka arkirutiineista nainen piti tarkasti kiinni. Siitä ei ollut tarkoitustakaan tehdä kilpahevosta, mutta Angelina kuitenkin huolehti tamman ratsukoulutuksesta omin käsin ja käytti sen muutamissa nuorten hevosten laatuarvosteluissa hakemassa kantakirjaus- ja liikearvostelumeriittejä nostaakseen tamman siitosarvoa. Crush oli Angelinan oma hyvänmielen hevonen, jonka kanssa nainen viihtyi luonnon rauhassa rentoutumassa ilman huolta huomisesta. Crush oli lopulta se tamma, jonka Angelina kelpuutti Loven puolisoksi, ja yhdistelmästä syntyi mitä upein samppanjavärinen tamma, joka sai nimekseen Gold Caramel Billionaire - pitihän siitä tulla isänsä jäljissä arvokas ja korkeatasoinen hevonen.

Syntynyt Varsa Isä
18.11 2022, Suomi amwb-o. Silver Toffee Trillionaire Quintero
06.03.2023, Suomi amwb-t. Billion Dollar Baby Betelgeuze
09.05.2023, Suomi amwb-o. Calamitous Gold Catch Cerenis

Kilpailukalenteri

Voittosumma: 152 600 v€

Arvonimet:
19.12.2021 PKK Seppele Rakenne: Lämminveriset tammat tuom. Pölhö EO-sert
31.12.2021 PKK Roihajan talli Rakenne: Puoliveriset tuom. jodochus EO-sert
Kouluratsastus: 71 osallistumista, 22 sijoitusta
15.08.2021 Kuuvuoren ratsastuskeskus Avajaiskilpailut Intermediate I 1/1 (68,667%)
28.08.2021 Auburn Estate Kalla CUP Virgo Intermediate II 19/24 (62,422%)
28.08.2021 Auburn Estate Kalla CUP Virgo Grand Prix 18/19 (61,880%)
12.09.2021 Valkisalo Valkia Masters Intermediate I 6/6 (61,071%)
12.09.2021 Valkisalo Valkia Masters Prix St. Georges 6/8 (60,357%)
03.10.2021 Seppele Seppele Cup Intermediate I 13/25 (67,100%)
03.10.2021 Seppele Seppele Cup Grand Prix 2/25 (72,500%)
17.10.2021 Auburn Estate Pikkucup Vaativa B 31/31 (57,888%)
29.10.2021 Stall Green Mage Harvest Moon Show Intermediate I 10/25 (68,214%)
13.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup Prix St. Georges 8/10 (56,789%)
13.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup Intermediate I 4/7 (71,071%)
14.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup Intermediate I 4/9 (66,429%)
27.11.2021 Auburn Estate Kalla Cup Sagittarius Intermediate II 28/28 (60,000%)
27.11.2021 Auburn Estate Kalla Cup Sagittarius Grand Prix 24/25 (59,630%)
08.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Prix St. Georges 8/29 (70,500%)
08.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Intermediate I 35/41 (61,000%)
11.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Intermediate II 5/34 (76,000%)
11.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Grand Prix 7/42 (79,429%)
12.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Grand Prix (finaali) 9/21 (75,714%)
19.12.2021 Seppele Seppele Cup Intermediate I 14/25 (66,786%)
19.12.2021 Seppele Seppele Cup Grand Prix 2/25 (79,289%)
05.01.2022 Skurvash SWC4* Grand Prix 8/13 (69,500%)
05.01.2022 Skurvash SWC4* Grand Prix 4/16 (72,600%)
06.01.2022 Skurvash SWC4* Grand Prix 11/13 (66,575%)
06.01.2022 Skurvash SWC4* Grand Prix 4/16 (76,875%)
08.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset Vaativa A 7/11 (63,571%)
10.01.2022 SAIEC SWC4* Intermediate II 2/12 (70,714%)
10.01.2022 SAIEC SWC4* Intermediate II 2/12 (70,714%)
10.01.2022 SAIEC SWC5* World Cup Grand Prix (karsinta) 1/23 (83,571%)
10.01.2022 SAIEC SWC5* World Cup Grand Prix (uusinta) 11/12 (59,643%)
17.01.2022 Kultasaaren Kartano SWC2* Intermediate II 24/26 (53,571%)
17.01.2022 Kultasaaren Kartano SWC2* Grand Prix 21/26 (64,643%)
25.01.2022 Heidseck Sporthorses SWC4* Intermediate II 7/38 (71,212%)
25.01.2022 Heidseck Sporthorses SWC5* World Cup Grand Prix (karsinta) 36/53 (64,091%)
10.02.2022 Cloudfield SWC4* Intermediate II 8/11 (62,143%)
10.02.2022 Cloudfield SWC5* World Cup Grand Prix (karsinta) 3/20 (74,643%)
10.02.2022 Cloudfield SWC5* World Cup Grand Prix (uusinta) 1/10 (76,429%)
25.02.2022 Kultasaaren Kartano SWC4* Intermediate II 6/6 (63,963%)
25.02.2022 Kultasaaren Kartano SWC5* World Cup Grand Prix (karsinta) 2/15 (82,590%)
25.02.2022 Kultasaaren Kartano SWC5* World Cup Grand Prix (uusinta) 7/8 (63,302%)
25.03.2022 Château de Desjardins SWC4* Intermediate II 4/7 (56,682%)
25.03.2022 Château de Desjardins SWC5* World Cup Grand Prix (karsinta) 1/30 (76,751%)
25.03.2022 Château de Desjardins SWC5* World Cup Grand Prix (uusinta) 4/15 (78,494%)
05.03.2022 Kisatalli Comber Comber Cup Intermediate I 2/9 (67,067%)
06.03.2022 Kisatalli Comber Comber Cup Intermediate II 9/13 (55,257%)
06.03.2022 Kisatalli Comber Comber Cup Grand Prix 8/20 (63,595%)
03.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival Intermediate II 18/21 (50,395%)
03.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival Grand Prix 7/37 (67,941%)
25.04.2022 Emberwood Stables SWC5* World Cup Intermediate II 5/7 (64,139 %)
25.04.2022 Emberwood Stables SWC5* World Cup Grand Prix (karsinta) 16/25 (66,480 %)
05.05.2022 Stall Falkencreutz Hannaby Hanami Week Intermediate I 9/23 (68,769%)
06.05.2022 Stall Falkencreutz Hannaby Hanami Week Intermediate II 6/26 (74,299%)
07.05.2022 Stall Falkencreutz Hannaby Hanami Week Grand Prix 12/48 (74,573%)
08.05.2022 Stall Falkencreutz Hannaby Hanami Week Grand Prix 19/24 (66,635%)
22.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Prix St. Georges 2/20 (68,760%)
22.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Intermediate I 4/20 (69,030%)
22.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Grand Prix 2/30 (70,557%)
25.05.2022 Couture Sporthorses SWC5* World Cup Grand Prix (karsinta) 13/21 (65,917%)
21.08.2022 Rihtniemen ratsutila Koulukilpailut Grand Prix 11/15 (65,000%)
28.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Prix St. Georges 15/20 (56,020%)
28.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Intermediate I 8/20 (61,573%)
28.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Grand Prix 19/25 (55,188%)
10.09.2022 Vanillabourne Koulukilpailut Intermediate I 10/18 (68,509%)
01.10.2022 Mangovia Mangovia Fall Fest Prix St. Georges 1/19 (82,086%)
08.12.2022 Gestüt Ahlershof Winter Dressage Festival Grand Prix 7/27 (80,595%)
09.12.2022 Gestüt Ahlershof Winter Dressage Festival Grand Prix 10/19 (84,080%)
11.12.2022 Gestüt Ahlershof Winter Dressage Festival Grand Prix 5/13 (78,542%)
18.12.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Intermediate I 17/20 (53,405%)
18.12.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Grand Prix 1/15 (69,703%)
21.12.2022 Royal Gardens Hallimestaruudet Grand Prix 12/15 (55,575%)
21.12.2022 Royal Gardens Hallimestaruudet Grand Prix 19/37 (77,470%)

Varustekaappi

© Equestrian PRO, Gain&Gear, Sokka Luxuries, OddPixel & Varustekartano

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä, 16. kesäkuuta 2021, kirjoittanut omistaja

"Never seen a horse shine so much", oli ensimmäinen lause, joka Lennartin huulilta karkasi, kun Karinan kauan odotettu Amerikan tuliainen asteli kuljetusrekasta ulos päivän valoon. Koko talliväki oli saapunut ihmettelemään tätä eksoottista ilmestystä silmät pyöreänä, ja kovasti oli Hankoniemellä supistu, että jonkun on täytynyt myydä sielunsa ja vähän muutakin voidakseen ostaa tällaisen hevosen. Korkea ja lihaksikas ratsutamma säkenöi kuin hiottu timantti nuuskiessaan suomalaista meri-ilmaa mietteliäänä. Karina piteli riimunnarusta kiinni hymyillen kuin Hangon keksi ja silitteli toisella kädellään uuden hevosensa kaulaa. "Ain't she the prettiest thing you've ever seen", nainen huokasi umpirakastuneena. "She is one of a kind, indeed. Come on, let's go to the arena and give her a chance to stretch her legs after the long journey", Sofia Kultasaari ehdotti, viittilöiden väkijoukkoa siirtymään kentän laidalle.

Gold Caramel Billionaire osoitti heti olevansa myös luonteeltaan painonsa arvoinen kullassa, erityisesti kilpahevosen ominaisuuksia peilaten. Tamma katseli ympäristöään valppaana ja uteliaana, askeltaen eteenpäin kuin maailman valtias ilman pienintäkään jännityksen merkkiä. Karina talutteli tammaa käynnissä lähemmäs parikymmentä kierrosta kenttää ympäri, ennen kuin hän napsautti riimunnarun lukon auki ja vapautti juuri äsken huutoäänestyksellä Goldi-lempinimen saaneen tamman vapaaksi.

Karina maiskautti muutaman kerran, jolloin samppanjanruunikko lähti letkein askelin ravaamaan kentän toiseen päähän. Yleisöstä kuului ihastuneita huokauksia - tamman askeleessa oli suuruutta niin kuin amerikkalaiseen teemaan sopii. Kentän päässä tamma teki u-käännöksen ja ilmeisesti totesi edessä aukeavan hiekkakentän erinomaiseksi irrotteluareenaksi. Goldi kirmasi laukassa kentän halki, ottaen muutaman valtavan loikan matkalla, ja näytti hetken juostuaan sangen tyytyväiseltä uuteen elämäänsä.

Luottavaisin mielin tamma kellahti kentälle makaamaan ja piehtaroi oikein antaumuksella, nousten lopulta ylös kaikkea muuta paitsi samppanjanhohtoisena. "It IS just a horse, after all", Lennart totesi virnistäen, kun Goldi ravisteli tomupilven Karinan päälle. "Obviously. But she's better than any other horse", blondi totesi itseluottamusta uhkuen. Kaikkia muita vähän nauratti, vaikka oikeasti he kyllä tiesivät, että tämä parivaljakko tulisi menemään vielä pitkälle.

Päiväkirjamerkintä, 25. maaliskuuta 2022, kirjoittanut omistaja

Karina kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät epäile omia kykyjään lainkaan. Yhtään enempää hän ei epäillyt myöskään hevostensa kykyjä, ja kaikkein vähiten hän epäili Goldin kykyjä. Joku sivullinen olisi saattanutkin epäillä; Karina ei ollut vielä koskaan ollut maailman huipulla eikä matka sinne ollut helppo saati ylipäänsä kaikkien kuljettavissa. Myös naisen niin sanottu tukikohta herätti hämmästystä. Valtameren toisella puolen edelleen supistiin, että miksi ihmeessä nainen oli muuttanut jonnekin takapajuiseen Suomeen juuri silloin, kun hän oli alkanut menestyä kotimaassaan. Karinaa eivät supinat kiinnostaneet. Sen sijaan, että hän olisi käyttänyt aikaa voivotteluun ja uhkakuvien maalailuun, hän keskittyi siihen, minkä parhaiten osasi: ratsastamiseen.

Goldi oli kotiutunut Kultasaaren merimaisemiin alta aikayksikön. Rohkea tamma ei nähnyt yhtään omistajaansa enempää syytä murehtia huomista, joten parivaljakko pystyi keskittymään tehokkaaseen treenaamiseen. Kullanhohtoinen kilparatsu oli myös maailman asiallisin matkustaja, joten matkaaminen halki Euroopan oli helppoa ja mukavaa – melkein kuin lomamatkoilla olisi käynyt. Tosin todellisuus oli lomailusta kaukana: ratsukko kilpaili kouluratsastuksen maailmancupin pisteistä. Ja niitähän kertyi, kun matka kulki Sveitsistä Saksan kautta Englantiin, sieltä Ranskaan ja aina Kanadaan asti.

Huhtikuun loppuun mennessä kaikki supina oli vaiennut. Karina ja Goldi olivat menestyneet kevään maailmancupin kilpailuissa miltei ylivoimaisesti parhaiten, nousten maailman rankingin ykkösiksi. Château de Desjardinsin pihamaalla Ranskassa amerikkalaisen tamman kaulalle nostettiin seppele sen merkiksi, että heidät oli kruunattu World Cup Winter Champion -tittelillä.

Päiväkirjamerkintä, 16. heinäkuuta 2022, kirjoittanut omistaja

”Have you lost your mind?!?” Sofia Kultasaaren ääni jäi kaikumaan tallin käytävälle. Karinaa nauratti, kun hän siirtyi selvittämään Goldin tarhassa takkuuntunutta häntää. ”Absolutely not, this is the best idea I’ve had in a while”, blondi vastasi, kohauttaen olkiaan kuin ei muka olisi lainkaan outoa laittaa parhaassa kisakunnossa oleva tamma tiineeksi ja jättää maailmancupia tämän vuoden osalta kesken. Kyllähän Karina oli asiaa miettinyt hyvin pitkään ja hartaasti, monelta kantilta. Hän uskoi vahvasti siihen, että suoriutuminen olisi muutaman vuoden päästä entistä parempaa, jos Goldi saisi hetken aikaa lomalle ja aikuistumiselle. Kaiken lisäksi Karina itse halusi käyttää enemmän aikaa majatalon puolella: uusi yritys tarvitsi vielä ahkerampaa markkinointia ja työntekoa kuin sellainen, joka on jo löytänyt oman vakioasiakaskuntansa.

Perusteluja aikansa kuunneltuaan Sofia hyväksyi perustelut. ”Well, I quess you’ve already chosen the stallions, then?” hän kysyi istuuduttuaan heinäpaalien päälle. Karinan silmissä syntyi suoranainen säihke, kun hän rynnisti hakemaan puhelimensa. Ruudulle läjähti hetken päästä kuvia toinen toistaan komeammista ja värikkäämmistä GP-tasoisista kouluoreista. ”Wow. They’re all quite colorful”, Sofia totesi, tietäen syvillä sisimmässään, että kaikkien laadukkaiden kouluorien joukosta nämä olivat valikoituneet ehdottomasti väri edellä. Vaikkei Karina toki missään nimessä ollut tinkinyt myöskään koosta, hyvästä luonteesta ja menestyksestä. ”Aren’t they! Just imagine what the foals will look like!” Karina ilakoi. Sofia ei raaskinut tähän väliin todeta, että huonolla tuurilla sieltä tulisi ihan tavan rautiaita varsoja. Toisaalta Karina oli aina ollut sellainen Hannu-hanhi, että varmaan jokaisella varsalla olisi sekä samppanjaa että kirjavuutta.

Päiväkirjamerkintä, 12. joulukuuta 2022, kirjoittanut omistaja

Kun Goldin ensimmäinen varsa lopulta marraskuun puolivälin jälkeen syntyi, tuntuivat planeetat olleen prikulleen oikeilla paikoilla. Ensikertalaisuudestaan huolimatta tamma ei kaivannut apua lainkaan, eikä orivarsa olisi juuri voinut terveempi olla. Kaiken huipuksi geenilotto oli vetäissyt sellaisen väribingon pöytään, että ei meinannut kylän väellä edes ymmärrys siihen riittää, että hevonen ihan todella voi olla tuollaisen värinen. Orivarsa toki toteutti seuraavan kahden elinvuotensa aikana vielä lisäksi todellisen kameleonttishow’n varsakarvan vaihtuessa aikuisempaan sileyteen. Samppanjanmustan orin karvasta löytyivät kaikki kullan- ja hopeansävyt, oli kermanvaaleaa ja yönmustaa, suklaisen ruskeaa ja luun valkeaa, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi orin päätä komisti kookas, miltei symmetrinen pyrstötähti ja kahta jalkaa korkea sukka.

Luonnettakaan orista ei puuttunut, sillä se asteli emänsä vierellä, ja usein myös edellä, kuin mikäkin maailmanvaltias, lennokkain ja koreilevin askelin. Karina puntaroi varsalle sopivaa nimeä pitkään, sillä olihan hakusessa toki jotain mahtipontista. Ihan perus-Pentiksi ei alettaisi tällaista staraa kutsumaan, se oli varma. Kovasti nainen yritti väännellä jotain makeisiin liittyvää, ehkä myös isäori Quinteron nimeen rimmaavaa. Quintillionaire vei kuitenkin kielen solmuun ja passistakin olisi loppunut tila hyvin nopeasti, joten lopulta orin nimeksi valikoitui Silver Toffee Trillionaire. Viimeinen silaus tämän ihmeellisen, rohkean orivarsan eloon Hankoniemellä saapui, kun ostajaksi ilmaantui itse Majina Misang. Sekä Karina että Goldi olivat revetä ylpeydestä, kun esikoisvarsa muutti Brittein saarille suurin tavoittein – ja vieläkin Hangossa supistaan, että täältä on myyty hevonen kalliimmalla kuin merenrantatontti keskustasta.

Päiväkirjamerkintä, 9. toukokuuta 2023, kirjoittanut omistaja

Maanantain ja tiistain välisenä yönä keväinen myrsky lipui rannikolle lupia pyytelemättä. Voimakas merituuli riepotteli oksat irti puista ja sai tallin vintin humisemaan uhkaavasti, kuin soittaen mahtipontisen fanfaarin jonkin suuren kunniaksi. Tämän myrskyn riehuessa saapui maailmaan orivarsa varhain aamuyöllä. Goldi oli hoitanut homman kuin raskaan sarjan ammattilainen, ja tuore jälkeinen sai jo ternimaidossa niin tuhdin annoksen itseluottamusta, että vähempikin olisi voinut riittää. Kumpaakaan ei myrskyn uhittelu ja huuto haitannut. Päinvastoin, sillä pieni tuulahdus myrskytuulta tuntui sulautuneen siihen sieluun, joka nyt hopeanmustan puoliverivarsan kehoa asutti.

Muutama tunti myöhemmin, aamutallia tekemään saapuneen Eerikan raottaessa karsinan ovea autuaan tietämättömänä emänsä taakse taitavasti piiloutuneesta varsasta, tunki hopeaharjainen ori itsevarmuutta uhkuen itsensä käytävälle, jättäen emänsä huolestuneena puhisemaan peräänsä. Kaviot miltei kipinöiden, horjumisestaan huolimatta ylpein askelin, se toteutti vauhdikkaan kunniakierroksen käytävällä, palaten sitten omatoimisesti maitobaarin luokse. ”Karina, good morning. Goldi’s foal is here. And he is quite feisty, I must say”, Eerika sanoi puhelimeen, rapsutellen kullanhohtoisen tamman otsaa. Goldin olemuksessa oli häivähdys huolta – tamma tuntui aistivan, ettei tämä jälkeläinen tulisi olemaan yhtä kuuliainen kuin kaksi aiempaa.

Päiväkirjamerkintä, 29. toukokuuta 2023, kirjoittanut omistaja

Viikot vierivät verkkaisesti kohti kesää, mutta myrskysieluisessa orivarsassa ei ollut mitään verkkaista. Päivä päivältä hopeaharja pysyi aina vain pidempään ja aina vain kauemmin poissa emänsä viereltä, eikä Goldikaan enää lopulta jaksanut kaivata varsaa takaisin vierelleen. Päinvastoin, tamma tuntui huokaisevan helpotuksesta aina silloin, kun vauhdikas ori käytti energiansa johonkin muuhun kuin emänsä kimpussa loikkimiseen. Jokin projekti hopeaharjalla tuntui olevan meneillään koko ajan; milloin se oli naapuritarhan asukkaiden kanssa käymässä keskusteluita aidan herruudesta, milloin taas kaivamassa kuoppia tai riepottelemassa risuja. Ori suhtautui rohkeasti ympäristöönsä ja kaikkeen vastaan tulevaan eikä tuntunut tajuavan lainkaan omaa pienuuttaan.

Parivaljakon puuhia aidan reunalta seuraili niiden omistaja, Karina Kultasaari. Blondin kasvoilla väreili murheellinen häivähdys, eikä mietteisiinsä uponnut nainen huomannut puolisonsa saapumista. ”What’s on your mind, darling?” Konsta Kultasaari kysyi, laskien kätensä rakkaansa harteille, saaden Karinan säpsähtämään. ”Oh god, don’t creep up on me like that!” Karina murahti ja jatkoi sitten: ”I already got an offer for the stallion. Good price, even more than I had hoped. From the UK.” Konsta katsoi vaimonsa kasvoja tutkien, etsien sieltä vihjettä murheen syystä. ”That’s great news. Isn’t it?” hän kysyi varoen. ”I’ve grown quite fond of him. Feels hard to let go”, Karina myönsi, ojentaen kätensä Goldille, joka oli saapunut aidan vierustalle. Orivarsa seurasi täyttä laukkaa perässä, pysähtyen juuri ja juuri ennen sähkölankaa. Se oli jo oppinut läksynsä niiden osalta.

Konsta oli hetken hiljaa, etsien oikeita sanoja. Tietenkin varsan myyminen hyvään hintaan oli ylivoimaisesti järkevin ratkaisu, mutta Karina varmasti tiesi tämän jo itsekin. ”He’s your horse, so whether you sell him or not is up to you. But you know, Great Britain should be a great place for superstars to grow”, Konsta totesi lopulta, yrittäen hymyllä piristää puolisoaan. “I know, I know. I will sell him”, Karina vastasi, kyykistyen eteensä astelleen varsan tasolle. ”You know, I would’ve called you Milo, had you stayed here”, blondi totesi hiljaa, rapsuttaen varsaa korvan takaa. “What is that short for?” Konsta kysyi, koska Karina oli vielä eilen sanonut, ettei ole päättänyt lopullista nimeä.

Karina suoristautui ja hymy kaartui hänen kasvoilleen. ”Calamitous Gold Catch”, hän sanoi ylpeänä. ”Calamitous for simply the way he is. He’s like a storm, just like the one that raged when he was born. He might turn quite disastrous in the wrong hands”, Karina selitti, katsoen hopeaharjaista, vielä varsakarvassaan hiilenharmaata oria. ”But he’s also clever and capable of anything, just like his mother. I don’t think his value for his new owners will ever be countable in just money. He is so much more. A true gold catch.”

Selityksen aikana Milo oli jo kyllästynyt seisomaan rapsuteltavana. Se oli laukannut tarhan toiselle puolelle katsomaan tiellä liikkuvia polkupyöriä syvän mielenkiinnon vallassa. Goldi ravasi sen perässä höristen, intoutuen lopulta mukaan jälkeläisensä leikkiin. ”That’s a great name”, Konsta totesi, katsoessaan nyt takajaloillaan tasapainoilevaa orivarsaa.

GOLD CARAMEL BILLIONAIRE ON VIRTUAALIHEVONEN