JB Neutrona

Kutsumanimi Neera
Rotu, sukupuoli Suomalainen puoliverinen, tamma
Säkäkorkeus, väri 164 cm, cremello ee Aa CrCr
Syntynyt 14.07.2019
Tällä hetkellä 10-vuotias
Kasvattaja Järnby VRL-06585
Omistaja Saara Kangasluoma VRL-11911
Rekisterinumero VH19-031-0319 + #PKK3267
Koulutustaso Vaativa B, 100 cm

Saara ei ollut koskaan oikeastaan haaveillut omasta hevosesta. Hän oli jo pienenä oppinut, että rahalle on paljon parempaakin käyttöä. Espoon lähiöissä kasvaessaan nainen haaveili lähinnä isosta omakotitalosta maaseudulla ja omasta rauhasta. Hevosista tyttö ei kuitenkaan onnistunut pysymään erossa. Vanhemmilla ei ollut varaa eikä halukkuutta maksaa pääkaupunkiseudun hintaa ratsastuskoulusta, mutta naapurin rouva onneksi omisti hevosia ja kyyditsi Saaraa mukanaan Nurmijärvelle niitä hoitamaan. Saara oli naapurin rouvan tiimissä mukana vuosikausia, päästen lopulta yhdellä rouvan paremmista hevosista myös treenaamaan ja kilpailemaan kouluratsastuksessa. Kaikkien hevosenomistajuuden parhaiden puolien ohessa Saara pääsi kuitenkin myös kokemaan unettomat yöt ähkypotilasta talutellen, hankosidevammojen loputtomat sairaslomat ja auton kolhimaksi tulleen hevosen hätälopetuksen. Ajatus siitä, ettei omaa hevosta tule koskaan, oli vahvistunut vuosien aikana entisestään.

Tuli kuitenkin se päivä, kun kaikki lapsuuden haaveet oli saavutettu. Saaralla oli puinen omakotitalo merenrannassa, kaukana kaupunkien hälinästä, aivan ihana ja kaiken lisäksi hyvätuloinen aviomies, ruskeatäpläinen dalmatialaisnarttu ja vakituinen työpaikka Hangon terveyskeskuksessa. Mitään muuta nainen ei uskonut tarvitsevansa. Naapureilla oli kuitenkin jälleen näppinsä pelissä, sillä tällä kertaa naapurissa asui Kauko Kultasaari. Vanha mies pyöritti sukunsa historiallista kartanoa viimeisillä voimillaan ja tietenkin Saara tarjoutui apuun. Varsinkin, kun pihassa edelleen seisoi kaksi hevosta: suomenhevostamma ja sen varsa. Tamma itsessään oli sairastellut kovin ja Kaukoa huoletti, että varsa jää yksin, joten mies lupasi, että mikäli Saara hankkii hevosen, saa se asua tiluksilla veloituksetta.

Kaikkea muuta Saaralla jo oli paitsi hevonen, ja yhtäkkiä oma hevonen muuttui hauskasta ajatuksesta pakkomielteiseksi haaveeksi. Toki nainen tiedosti, ettei majapaikka tulisi hevoselle ikuisesti olemaan ilmainen; vanhat miehet eivät elä ikuisesti ja joku muu perii tilan. Silti nainen suuntasi tarkastelemaan myynti-ilmoituksia, iskien lopulta silmänsä nuoreen, sinisilmäiseen puoliveritammaan. Aviomieskään ei paheksunut ajatusta, joten kesän alussa JB Neutrona haettiin kotiin.

Neutrona on aina ollut kaikin puolin helppo ja mukava hevonen. Se on ihmisiä kohtaan hyvin ystävällinen ja utelias, ehkä jopa hieman pakkomielteinen. Tamma tarkistaa vastaantulijat korvanlehdestä varpaisiin saakka, hamuten taskut ja sormenpäät herkkujen varalta. Yksin Neera ei halua jäädä missään nimessä, vaan seurana täytyy aina olla joko lajitoveri tai ihminen. Hassua kyllä, näiden kahden väliltä valitessa, tamma valitsee usein ihmisseuran. Muun lauman laukatessa auringonlaskuun saattaa Neera jäädä portille hengaamaan ihmisten kanssa, kerjäten rapsutuksia ja lisää rakkautta. Rapsuteltavana Neera viihtyykin vaikka tuntikausia eikä se tunnu koskaan kyllästyvän ihmisten seuraan. Hieman raivostuttavaksi tämä saattaa muuttua silloin, kun yrittää saada vaikkapa tarhaa siivottua: Neera on niin hengessä mukana, ettei töitä mahdu tekemään tamman nököttäessä koko ajan ihokosketuksessa.

Neera on perusluonteeltaan hyvin rohkea ja asiallinen hevonen, mutta pusikosta hyppivät oravat tai tuulessa heiluvat pressut voivat silti saada sen säikähtämään. Tamman lähdöt ovatkin nopeita ja ketteriä, joten valitettavasti ratsastaja ehtii tässä rytäkässä aina välillä muksahtaa maan kamaralle. Neeran hätäännys kuitenkin loppuu hyvin lyhyeen sen tajutessa, ettei uhkaava asia ollutkaan vaarallinen, ja tässä kohtaa tamma jo luikkii anteeksipyytävänä takaisin ihmisten luo. Kilpailutilanteissa tai muissa vieraissa paikoissa Neera ei jaksa jännittää juuri lainkaan. Se saattaa ainoastaan olla hieman kipakampi ratsastaa. Tamman kanssa onkin siksi erityisen mukavaa maastoilla, sillä se on luonnon helmassa lähtökohtaisesti turvallinen ja luotettava ratsu. Kunhan kuski muistaa sen verran pitää ohjaa kädessä, että äkkilähdön koittaessa matka jatkuu yhdessä.

Ratsuna Neera on ihastuttavan kevyt ja oma-aloitteinen. Tammalta ei tarvitse kahta kertaa pyytää, kun toivotut asiat ovat jo tapahtuneet. Tässä tosin piilee myös se vaara, että Neera alkaa kovasti ennakoimaan tehtäviä. Erityisesti laukkaharjoituksissa Neera tarjoaa oikein ponnekasta laukannostoa vähän joka väliin. Maltillisella jarruttamisella tamma kuitenkin pysyy yleensä verrattain hyvin lapasessa, vaikka se saattaakin hieman tuohtuneesta viuhtoa hännällään, kun ennakointi ja sooloilu kielletään. Askellajien osalta Neera saa aina kehuja erityisesti lennokkaasta ja ryhdikkäästä laukastaan. Tamman ravissakaan ei ole pahempia puutteita, mutta käynti on luonnostaan hieman kiireistä ja lyhyttä. Taitava ratsastaja saa kuitenkin suhteellisen helposti kiireen käännettyä voimaksi ja pituudeksi. Neera on henkeen ja vereen kouluhevonen, mutta sillä hypätään myös säännöllisesti mielenvirkistykseksi ja liikunnan monipuolistamiseksi. Tamma selviytyy kunnialla aina metriin asti, mutta alkaa hieman epävarmaksi puomien kohotessa siitä enempää. Neera osaa esteillä myös kuumua sille päälle sattuessaan, joten hyppyhommiin tamma ei sovi aloittelijalle. Sileän työskentelyyn ja ilman satulaa humputteluun Neera sopii myös kokemattomammille kuskeille.

Sukuselvitys

i. JB Coruscation
fwb, 168 cm, vkk, FI
VIP MVA Fn, KTK-II
ii. Sinevan Aurifex
fwb, 174 cm, vkk, FI
KTK-II
iii. Paraxis
old, 178 cm, cre, DE
Fn, KRJ-I, YLA1
iie. Apricity
trak, 168 cm, rt, DE
Fn, KTK-II, KRJ-I
ie. Melisse Kern
kwpn, 165 cm, rn, FI
iei. Volgzaam Zacht
kwpn, 167 cm, rn, NL
KRJ-II, KWPN-II, VPVL-II
iee. I Am A Water Lily Flower
kwpn, 159 cm, rt, NL
e. Sepp's Nuclear
fwb, 170 cm, vkk, FI
Fn, KTK-III
ei. Nuu-Nuuk DFC
fwb, 167 cm, vkk, FI
eii. Diesel
hann, 166 cm, m, DE
eie. The Last Unicorn
fwb, 168 cm, vkk, FI
ee. Sepp's Nocturne
fwb, 166 cm, rt, FI
eei. Skywalker
fwb, 170 cm, rt, FI
eee. Natalie
sf, 162 cm, vprt, FR
Syntynyt Varsa Isä
05.02.2020, Suomi fwb-t. Erzulie Bruk Jb Elegba
14.08.2021, Suomi fwb-t. Little Ayenwatha Rosegarden's Warlock
27.10.2022, Suomi fwb-o. Neutron Death Star Dead of Night
02.03.2023, Suomi fwb-o. Night Dancer JB Night Vale

Kilpailukalenteri

Voittosumma: 100 v€

Arvonimet:
05.11.2019 PKK Järnby Rakenne: Puoliverivarsat tuom. Sage EO-sert
12.12.2019 PKK Järnby Rakenne: Puoliverivarsat tuom. Sage EO-sert
16.02.2020 PKK Encore Tammavarsat tuom. Sage EO-sert
Kouluratsastus: 38 osallistumista, 6 sijoitusta
15.08.2021 Kuuvuoren ratsastuskeskus Avajaiskilpailut Vaativa B 7/12 (67,000%)
28.08.2021 Auburn Estate Kalla CUP Virgo Vaativa B 16/22 (63,500%)
12.09.2021 Valkisalo Valkia Masters Helppo A 5/19 (71,786%)
02.10.2021 Seppele Seppele Cup Helppo A 30/30 (48,214%)
02.10.2021 Seppele Seppele Cup Vaativa B 6/30 (70,357%)
17.10.2021 Auburn Estate Pikkucup Vaativa B 18/31 (64,999%)
24.10.2021 Ruunuhovi Koulukilpailut Vaativa B 3/4 (68,745%)
29.10.2021 Stall Green Mage Harvest Moon Show Helppo A 4/33 (78,214%)
31.10.2021 Kaihovaara KRJ CUP Helppo A 243/244 (51,672%)
31.10.2021 Kaihovaara KRJ CUP Vaativa B 94/189 (60,565%)
12.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup Vaativa B 11/15 (63,929%)
27.11.2021 Auburn Estate Kalla Cup Sagittarius Vaativa B 19/27 (63,745%)
07.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Helppo A 1/33 (78,900%)
07.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Vaativa B 14/27 (65,312%)
08.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Vaativa B 14/22 (65,661%)
18.12.2021 Seppele Seppele Cup Helppo A 19/20 (55,000%)
18.12.2021 Seppele Seppele Cup Vaativa B 2/20 (79,600%)
08.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset Vaativa B 15/16 (57,857%)
15.01.2022 Sysälä Pakkaskisat Vaativa B 9/10 (60,125%)
03.03.2022 Kisatalli Comber Comber Cup Vaativa B 6/18 (67,230%)
01.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival Helppo A 34/52 (56,039%)
01.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival Vaativa B 25/34 (56,850%)
02.05.2022 Stall Falkencreutz Hannaby Hanami Week Vaativa B 14/35 (66,092%)
21.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Helppo A 27/30 (51,442%)
21.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Vaativa B 11/30 (63,823%)
08.07.2022 Brynhild Sommersolverv Helppo A 14/72 (67,591%)
08.07.2022 Brynhild Sommersolverv Vaativa B 41/61 (60,262%)
21.08.2022 Rihtniemen ratsutila Koulukilpailut Vaativa B 13/21 (62,500%)
27.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Helppo A 6/24 (65,914%)
27.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Vaativa B 18/20 (54,981%)
10.09.2022 Vanillabourne Koulukilpailut Vaativa B 12/32 (69,403%)
01.10.2022 Mangovia Mangovia Fall Fest Helppo A 33/51 (60,939%)
01.10.2022 Mangovia Mangovia Fall Fest Vaativa B 5/32 (76,339%)
02.12.2022 Royal Gardens Nuorten hallimestaruudet Vaativa B 5/20 (69,286%)
17.12.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Helppo A 10/30 (63,411%)
17.12.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Vaativa B 14/20 (56,131%)
20.04.2023 Royal Gardens Kouluratsastuskilpailut Helppo A 19/19 (50,000%)
20.04.2023 Royal Gardens Kouluratsastuskilpailut Vaativa B 9/16 (70,000%)
Esteratsastus: 16 osallistumista, 4 sijoitusta
11.09.2021 Valkisalo Valkia Masters 100 cm 7/8
17.10.2021 Auburn Estate Pikkucup 100 cm 3/22
01.12.2021 Kultasaaren Kartano Harjoituskilpailut 90 cm 1/12
01.12.2021 Kultasaaren Kartano Harjoituskilpailut 100 cm 6/16
22.12.2021 Stall Lejondal Puurojuhla 90 cm 27/28
22.12.2021 Stall Lejondal Puurojuhla 90-100 cm 22/23
09.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset 80 cm 4/16
09.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset 100 cm 14/23
15.01.2022 Sysälä Pakkaskisat 80 cm 15/15
15.01.2022 Sysälä Pakkaskisat 100 cm 4/14
09.07.2022 Shelyes Sommersolverv 80 cm HYL
09.07.2022 Shelyes Sommersolverv 90-100 cm 20/47
12.07.2022 Hopealinna ERJ-kilpailut 100 cm 14/20
12.07.2022 Hopealinna ERJ-kilpailut 100 cm 6/19
23.08.2022 Karolus Estekilpailut 80 cm 5/12
23.08.2022 Karolus Estekilpailut 90 cm 2/9

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä, 00. nollakuuta 0000, kirjoittanut joku

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

NEUTRONA JB ON VIRTUAALIHEVONEN