Stormseeker

Kutsumanimi Tomi, Tomppa
Rotu, sukupuoli Suomalainen puoliverinen, ruuna
Säkäkorkeus, väri 162 cm, punarautias ee aa
Syntynyt 05.04.2017
Tällä hetkellä 14-vuotias
Kasvattaja Elli Petäjistö VRL-06858
Omistaja Konsta Kultasaari VRL-11911
Rekisterinumero VH17-031-0308 + #PKK2175
Koulutustaso Vaativa B, 130 cm, CIC3

Konsta Kultasaari ei ollut varsinaisesti aikeissa ostaa hevossa. Alitajunnassa oli toki olemassa sellainen optio, että ihan oma hevonen mahdollisesti tulisi jopa ihan lähiaikoina, mutta silti mies kulki siskonsa mukana katsomassa myytäviä hevosia ympäri Suomen ihan muista syistä. Ensisijaisesti syynä oli se, että Sofian oma auto oli huollossa, eikä Konsta halunnut antaa siskonsa ajaa omaa tuliterää Porscheaan. Toisekseen mies oli aina puhtaasta uteliaisuudesta halukas näkemään mahdollisimman paljon erilaisia talleja ja hevosia. Ja kuten sanottu, ehkä kyllähän siellä taustalla kyti se salainen ajatus, että jos kuitenkin...

Eräänä keväisenä aamuna kaksikon tie kuljetti auton Järnbyyn. Siellä oli useampia hevosia myynnissä, joten Sofialla oli pitkä liuta koeratsastuksia edessä. Konsta otti vain mukavan asennon auringosta kentän laidalta tallikoirien viereltä, eikä ollut aikeissa liikauttaa eväänsäkään seuraavaan pariin tuntiin. Kun Sofia saapui kentälle punarautiaan puoliveriruunan kanssa, Konstan huomio heräsi sen verran, että mies totesi hevosen olevan ulkonäöllisesti todella miellyttävä. Kiiltävä karva korosti lihaksikasta runkoa ja kokonaisuus oli kaikin puolin korrektisti rakentunut.

Elli Petäjistön kasvattama Stormseeker oli syntynyt Seppeleen ratsutilalla ja muuttanut sieltä jokunen vuosi sitten Järnbyyn. 7-vuotias ruuna oli menettänyt miehuutensa jokunen vuosi sitten, ja Konsta tiesi jo pelkän sukukalleuksien puuttumisen olevan Sofialle pieni miinus. Ruunasta tosin kerrottiin olevan pakasteita tallella, joten jälkeläisettä ei tarvitsisi jäädä. Ja olihan tuo jo ehtinyt saada neljä jälkeläistä orivuosinaan. Sivusta katsottuna koeratsastus kuitenkin sujui niin mainiosti, että hetken Konsta oli jo varma, että tämän Sofia ottaisi. Stormseeker suoritti kaikki liikkeet pohkeenväistöistä sarjavaihtoihin hurjalla tarkkuudella ja kuuliaisuudella, ja esteradankin se hyppäsi kuin vettä vain. Parivaljakon meno näytti siltä, kuin sen voisi olettaa mallisuoritusvideoilla näyttävän.

”Hurjan hieno hevonen, mutta liian rauhallinen”, totesi kuitenkin Sofia laskeuduttuaan alas ruunan selästä. Konsta pyöräytti silmiään epäuskoisena ja kiiruhti hakemaan auton takaluukusta omat ratsastusvarusteensa. Puoli tuntia myöhemmin Konsta oli allekirjoittamassa ostopapereita ensimmäisestä omasta hevosestaan. Ja voin kuule kertoa, että vielä vuosiakin myöhemmin Sofia välillä katsoo kateellisena veljensä mutkatonta elämää Stormseekerin kanssa. Erityisesti silloin, kun ne niin ihanan tuliset hevoset laittavat naisen oikein todella koetukselle.

Sukuselvitys

i. Garibaldi
dwb, 163 cm, rt, DK
ii. Galvanize
dwb, 162 cm, rt, DK
iii. Garlingar
dwb, 164 cm, vrt, DK
iie. Galactica
dwb, 159 cm, rt, DK
ie. Kincora
dwb, 166 cm, prt, DK
iei. Hoyden
dwb, 167 cm, prn, DK
iee. Kalinka
dwb, 164 cm, rt, DK
e. Cloudgazer
xx, 159 cm, mkm, GB
Fn, KTK-II
ei. Thunderbolt
xx, 165 cm, m, GB
eii. Storm
xx, 167 cm, m, GB
eie. Leneta
xx, 162 cm, rn, GB
ee. Eyes Wide Open
xx, 160 cm, rnkm, GB
eei. Blue Eyes
xx, 164 cm, rnkm, GB
eee. Chritalline
xx, 158 cm, rt, GB
Syntynyt Varsa Emä
22.06.2017, Suomi fwb-t. Freustorm Freude Ist
01.10.2018, Suomi fwb-t. JB Venilia Phantomism
12.05.2019, Suomi holst-t. Valerianan Delfina Starling
16.04.2020, Suomi fwb-t. Stormy KRN Syrena RGE
01.08.2021, Suomi fwb-o. Deepfreeze Bruk Algidity
10.08.2022, Uusi-Seelanti fwb-o. Valmaryan Storm's Solitude Valmaryan Potential Unlimited
17.10.2022, Suomi fwb-o. BAFF Horrorhunter BAFF Obsidian Phantom
03.01.2023, Suomi fwb-t. Laughingthrush HAH Nightjar HAH

Kilpailukalenteri

Voittosumma: 15 700 v€


Arvonimet:
20.02.2018 PKK Tunturin talli Rakenne: Hevosorit tuom. Kopoin EO-sert
08.08.2018 PKK Hallava Rakenne: Hevosorit tuom. Lynn EO-sert
10.06.2018 PKK Seppele Rakenne: Rautiaat tuom. Elisa EO-sert
25.07.2018 PKK PKK Rakenne: Lämminveriset oriit tuom. Lynn EO-sert, EM (toteutus)
11.08.2019 PKK DS Valmennustalli Oriit ja ruunat tuom. Jutta KTK-sert
17.11.2019 PKK Hukkapiilo Rakenne: KTK-sertin täydennysluokka tuom. Sage KTK-sert
Kouluratsastus: 39 osallistumista, 14 sijoitusta
02.10.2021 Seppele Seppele Cup Vaativa B 3/30 (75,714%)
24.10.2021 Ruunuhovi Koulukilpailut Vaativa B 2/4 (72,856%)
31.10.2021 Kaihovaara KRJ CUP Helppo A 101/244
31.10.2021 Kaihovaara KRJ CUP Vaativa B 113/189
12.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup Vaativa B 4/15 (69,643%)
27.11.2021 Auburn Estate Kalla Cup Sagittarius Vaativa B 3/27 (69,870%)
02.12.2021 Kultasaaren Kartano Harjoituskilpailut Vaativa B 14/16 (50,714%)
07.12.2021 Arène de Saint-Lambert Paris SIM Dressage Week Vaativa B 4/27 (76,322%)
18.12.2021 Seppele Seppele Cup Helppo A 10/20 (68,929%)
18.12.2021 Seppele Seppele Cup Vaativa B 1/20 (79,643%)
08.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset Helppo A 26/27 (61,786%)
08.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset Vaativa B 9/16 (63,571%)
03.03.2022 Kisatalli Comber Comber Cup Vaativa B 2/18 (83,379%)
15.01.2022 Sysälä Pakkaskisat Helppo A 11/17 (60,125%)
15.01.2022 Sysälä Pakkaskisat Vaativa B 10/10 (58,065%)
01.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival Helppo A 48/52 (50,863%)
01.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival Vaativa B 34/34 (51,089%)
21.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Helppo A 7/30 (65,991%)
21.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Vaativa B 20/30 (58,133%)
08.07.2022 Brynhild Sommersolverv Helppo A 2/72 (69,675%)
08.07.2022 Brynhild Sommersolverv Vaativa B 17/61 (65,734%)
21.08.2022 Rihtniemen ratsutila Koulukilpailut Vaativa B 12/21 (63,214%)
27.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Helppo A 5/24 (66,676%)
27.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Vaativa B 16/20 (59,005%)
01.10.2022 Mangovia Mangovia Fall Fest Helppo A 42/51 (54,390%)
01.10.2022 Mangovia Mangovia Fall Fest Vaativa B 23/32 (54,802%)
17.12.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Helppo A 21/30 (56,297%)
17.12.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup Vaativa B 4/20 (65,717%)
21.12.2022 Royal Gardens Hallimestaruudet Vaativa B 21/35 (59,705%)
21.01.2023 Storywoods Dressage Center Minicup Vaativa B 3/30 (79,259%)
11.02.2023 Vaahterapolku Harjoituskilpailut Helppo A 2/23 (80,143%)
11.02.2023 Vaahterapolku Harjoituskilpailut Vaativa B 16/22 (64,286%)
11.03.2023 Royal Gardens Royal Cup Vaativa B 5/34 (67,809%)
18.03.2023 Storywoods Dressage Center Minicup Vaativa B 9/30 (68,333%)
01.04.2023 Korpinkulun Kartano Raven Crossing: Iron Vaativa B 7/20 (64,518%)
20.04.2023 Royal Gardens Kouluratsastuskilpailut Helppo A 3/19 (85,000%)
20.04.2023 Royal Gardens Kouluratsastuskilpailut Vaativa B 14/16 (59,000%)
29.04.2023 Ilvessuo Vappukilpailut Vaativa B 17/26 (65,333%)
Esteratsastus: 57 osallistumista, 11 sijoitusta
11.09.2021 Valkisalo Valkia Masters 130 cm 1/2
11.09.2021 Valkisalo Valkia Masters 120 - 130 cm 11/20
02.10.2021 Seppele Seppele Cup 120 cm 14/26
02.10.2021 Seppele Seppele Cup 130 cm 25/25
29.10.2021 Stall Green Mage Harvest Moon Show 120 cm 4/28
11.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup 110 cm 12/14
11.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup 120 cm 7/13
13.11.2021 Kisatalli Comber Comber Cup 130 cm 4/11
26.11.2021 Auburn Estate Kalla Cup Sagittarius 120 cm 13/35
26.11.2021 Auburn Estate Kalla Cup Sagittarius 130 cm 19/36
01.12.2021 Kultasaaren Kartano Harjoituskilpailut 120 cm 4/14
01.12.2021 Kultasaaren Kartano Harjoituskilpailut 130 cm 8/12
19.12.2021 Seppele Seppele Cup 120 cm 4/25
19.12.2021 Seppele Seppele Cup 130 cm 14/25
02.01.2022 Stable Evenever ERJ-kilpailut 120 cm 29/38
02.01.2022 Stable Evenever ERJ-kilpailut 130 cm 2/34
03.01.2022 Stable Evenever ERJ-kilpailut 120 cm 3/28
03.01.2022 Stable Evenever ERJ-kilpailut 130 cm 1/34
04.01.2022 Stable Evenever ERJ-kilpailut 120 cm 33/38
04.01.2022 Stable Evenever ERJ-kilpailut 130 cm 24/34
09.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset 120 cm 9/24
09.01.2022 Vaahterapolku Avajaiset 130 cm 7/15
15.01.2022 Sysälä Pakkaskisat 120 cm 7/7
15.01.2022 Sysälä Pakkaskisat 130 cm 1/4
18.01.2022 Kultasaaren Kartano SWC2* 130 cm 16/17
18.01.2022 Kultasaaren Kartano SWC3* 130 cm 6/6
17.02.2022 Vania Estekilpailut 120 cm 8/8
17.02.2022 Vania Estekilpailut 130 cm 11/15
20.02.2022 Kultasaaren Kartano Estekilpailut 120 cm 6/13
20.02.2022 Kultasaaren Kartano Estekilpailut 130 cm 12/15
03.03.2022 Kisatalli Comber Comber Cup 130 cm 13/25
04.03.2022 Kisatalli Comber Comber Cup 120 cm 15/30
02.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival 120 cm 15/52
02.04.2022 Edsvikin talli Aihojoki Spring Festival 130 cm 11/37
13.05.2022 Centro Ippico de Rosa Power Jump -kvaalikilpailut 125-130 cm 13/18
13.05.2022 Centro Ippico de Rosa Power Jump -kvaalikilpailut 120-130 cm HYL
14.05.2022 Centro Ippico de Rosa Power Jump -kvaalikilpailut 130 cm 1/22
22.05.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup 130 cm 16/30
17.06.2022 Northern Horses Northern Valley Show 120 cm 5/15
17.06.2022 Northern Horses Northern Valley Show 130 cm 1/13
09.07.2022 Shelyes Sommersolverv 110-115 cm 75/80
09.07.2022 Shelyes Sommersolverv 120-130 cm 70/84
10.07.2022 Brynhild Sommersolverv: maastoesteet 100 cm 10/32
10.07.2022 Brynhild Sommersolverv: maastoesteet 110-120 cm 18/53
12.07.2022 Hopealinna ERJ-kilpailut 120 cm 7/18
12.07.2022 Hopealinna ERJ-kilpailut 120 cm 9/15
30.07.2022 Cloudfield Power Jump -kutsuvierasluokka (ERJ-tuotosluokka) 130 cm 1/14
31.07.2022 Cloudfield Power Jump -finaali (ERJ) 130 cm 26/80
23.08.2022 Karolus Estekilpailut 120 cm 2/12
23.08.2022 Karolus Estekilpailut 130 cm 9/9
28.08.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup 130 cm 11/20
10.09.2022 Vanillabourne Estekilpailut 120 cm 27/34
02.10.2022 Mangovia Mangovia Fall Fest 120 cm 22/37
02.10.2022 Mangovia Mangovia Fall Fest 130 cm 31/39
18.12.2022 Virtuaalitalli Seppele Seppele Cup 130 cm 2/15
21.12.2022 Royal Gardens Hallimestaruudet 120 cm HYL
31.03.2023 Korpinkulun Kartano Raven Crossing: Iron 130 cm 13/25
Kenttäratsastus: 9 osallistumista, 3 sijoitusta
20.-22.08.2021 Auburn Estate Kalla CUP Leo CIC3 15/32 (41,6 vp)
23.-26.09.2021 Storywoods Kenttäkilpailut CIC3 5/5 (93,9 vp)
08.-10.10.2021 Kuuvuoren ratsastuskeskus Pennilä Derby CIC2 9/18 (86,5 vp)
19.-21.11.2021 Auburn Estate Kalla Cup Scorpio CIC3 2/19 (31,5 vp)
25.-27.02.2022 Convallaria Eventing Spring Prologue CIC3 3/11 (50,6 vp)
02.-04.05.2022 Stall Falkencreutz Hannaby Hanami Week CIC2 9/35 (37,1 vp)
24.-26.6.2022 Convallaria Eventing Summer Tales CIC3 6/16 (60,3 vp)
16.-18.9.2022 Kultasaaren Kartano Kenttäviikot osa 1 CIC3 13/16 (106,6 vp)
14.-16.4.2023 Mangovia Mangovia Spring Eventing CIC3 4/11

Päiväkirja

Power Jump -kutsuvierasluokka (ERJ-tuotosluokka), 30. heinäkuuta 2022, kirjoittanut Sofia Kultasaari

Valon pisaroita vasten pimeää
Meille putoaa valon pisaroita
Valon pisaroita kun toivo häviää
Meille putoaa valon pisaroita

En voinut mitään sille, että Kaihon Karavaanin kappale Valon pisaroita hitaasti valtasi mieleni sävelmällään. Luontoäiti ei osannut millään päättää, verhoaisiko se Brittein saaret tänään sadepilvillä vai auringon kultasäteillä, joten kilpakansa oli saanut osakseen vuoroin vettä ja vuoroin hellettä. Nytkin sadepilvi viskoi pisaroitaan niskaamme, vaikka samanaikaisesti ilta-aurinko pyrki maalaamaan maisemaa kultaiseksi. Pisarat näyttivät pieniltä kultahipuilta heijastaessaan valoa kaikkiin ilmansuuntiin, mutta loiste himmeni aina pisaran imeytyessä kisatakin hihaan tai raudikon ratsuni silkkiseen turpaan.

Talutin Tomia verkkaisin askelin kohti verryttelyä. Ruuna ei olisi voinut juuri tyynempi olla, mutta minun sisälläni myllersi. Ei oikeastaan edes jännitys saati pakokauhu, vaikka edessä oli elämäni ensimmäinen Power Jump. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostikin, tunsin surun puristavan rintakehääni. Viime päivien hälinässä en ollut ehtinyt ajatella mitään muuta kuin iloisia asioita, mutta nyt kun huoltojoukkoni olivat pyynnöstäni poistuneet katsomon puolelle ja jättäneet minut h-hetkeeni yksin, olivat menetetyt lupaukset menneestä päässeet vihdoin livahtamaan alitajunnastani vapauteen.

~~~

Muistin sen pienen tytön, joka oli kirjavan risteytysponin selässä ylittänyt ensimmäisen esteensä, isoisän taputtaessa kentän keskellä riemuisasti. Muistan sen tunteen vieläkin – tunnen sen tunteen vieläkin. Kuin olisi lentänyt. Sinusta tulee vielä maailmanluokan lentotähti, pappa oli lentointoiluuni vastannut, ja minä olin tietenkin luvannut lentää korkeammalle kuin kukaan koskaan. Vuonna 2006, täyttäessäni neljätoistavuotta, kilpailtiin ensimmäisen kerran Power Jumpissa estemaailman kirkkaimmasta kruunusta. Kilpailut olivat sinä vuonna Suomessa, kenties suurimmat täällä Jumalan selän takana koskaan järjestetyt hevoskarkelot, ja pappa vei minut tietenkin katsomaan. Ihailin rohkeita, periksiantamattomia ratsastajia upeiden hevostensa selässä, ja vannoin kilpailevani Power Jumpissa vielä jonain päivänä. Pappa lupasi tulla katsomaan.

Sitten tuli elämä, joka ei tietenkään mennyt niin kuin pienen tytön unelmissa. Vuodet vierivät ilman ainuttakaan Power Jumpia. Kun oli aikaa ja rahaa, ei ollut hevosta. Kun oli hevonen ja aikaa, ei ollut rahaa. Aina puuttui jokin oleellinen kaikista kolmesta. Nyt minulla on kaikki kolme: aikaa, rahaa ja hevonen. Mutta ne vierineet vuodet eivät antaneet armoa pienelle tytölle unelmineen. Ne eivät odotelleet lupauksien lunastamista eivätkä vanhaa miestä, joka olisi halunnut nähdä lapsenlapsena kilpailemassa. Papan sydämen lyönnit eivät riittäneet niin pitkään, että hän olisi ehtinyt nähdä minut täällä, Power Jumpissa.

~~~

Tajusin käsieni tärisevän, kun yritin säätää jalustimien pituutta hieman lyhyemmäksi. Kyynel karkasi poskelleni, kun katseeni aina vain vaistomaisesti haki väkijoukosta sitä tuttua hahmoa, joka oli ollut minulle suurin tuki ja turva vanhempieni myrskytessä. Miestä, joka oli nostanut minut takaisin selkään aina, kun olin pudonnut ratsultani ja vannonut, etten enää koskaan ratsasta. Miestä, joka oli kuljettanut minua leiriltä toiselle, vaikka vanhempani olisivat jo toivoneet minun lopettavan hevosharrastuksen. Miestä, joka oli lopulta testamentannut minulle koko omaisuutensa, jotta voisin toteuttaa unelmani. En voinut sille mitään, että minusta tuntui, että olin pettänyt papan. Olin myöhässä kaikesta.

Tomin hellä kosketus käsivarressani sai minut havahtumaan. Ruuna katsoi minua lempeillä suklaasilmillään ja selvästi ihmetteli, mikä mahtoi olla hätänä, kun selkään nousu kestää näin kauan. Katsahdin kelloa kauhuissani – starttini olisi 20 minuutin päästä. Pyyhkäisin kyyneleet poskiltani, viimeistelin jalustimien säädön ja ponkaisin kyytiin. Tomi lähti tyytyväisenä ravaamaan, kun sain itseni koottua tähän hetkeen. Onneksi Konsta oli verrytellyt sen hyvin käynnissä jo aiemmin, kun minä olin kerrannut rataa. Nyt se pitäisi enää muistaa. Ja ratsastaa hyvin. Olin vieläkin epävarma, uskaltaisinko kaartaa Cherryflowers-okserilta trippelille kukkaistutusten edestä – en lainkaan epäile, etteikö Tomi siihen pystyisi, mutta oliko riskinotto siltikään kannattavaa?

~~~

Kun nimeni kuulutettiin, päässäni harhaili vielä epävarmoja ajatuksia trippelistä, papasta, kolmoissarjasta ja jalustimien pituudesta. Miten sitä yhtäkkiä sai jostain jalustimistakin ongelman, kun oli jo viimeisen vuoden ratsastanut samalla hevosella, aina samanmittaisilla jalustimilla? Tomi ravasi areenalle itsevarmana, mutta minua pelotti nostaa katse sen harjasta yleisömereen ja toinen toistaan koristeellisempiin esteisiin. Aplodit paljastivat edellisen ratsukon ylittäneen juuri maaliviivan, iloisten huutojen voimakkuudesta päätellen ilman virhepisteitä. Onnistuisinkohan itse mitenkään edes kohtalaisesti tässä mielentilassa?

Vedin syvään henkeä ja kohotin viimein katseeni tulevaan koitokseen. Näky oli niin kaunis, että olisin toivonut voivani pysäyttää ajan tähän. Sadepilvien rintama oli alkanut repeilemään, ja auringon säteet puskivat voimalla läpi harmaan katon. Valo leikitteli väreillä, saaden esteet kukoistamaan taideteoksina, ja raudikkoni karva kimalsi kuin silkkiverho. Katsoin kauas ylös, sinne mistä taivas yritti kurkkia meidän kuolevaisten päälle, ja yhtäkkiä tuntui kuin olisin saanut uuden mahdollisuuden lunastaa lupaukseni. Yleisön taputus hälveni korvistani ja kaikki epäilys kaikkosi mielestäni. Pappa oli päässyt katsomaan sittenkin.

”Mennään, Tomi. Näytetään papalle, miten me lennetään”, totesin hiljaa, taputin ruunani kaulaa ja ohjasin sen laukassa kohti ensimmäistä estettä. Aurinko näytti meille suuntaa kuin papan lempeät kädet aikanaan.

Ja rakkaus ei katoa, se muuttaa muotoaan
Kai se ilmestyy kun hiotaan ja seinät maalataan
Niin kuin näkymätön mies se jostain aivastaa
Kadonneita valon pisaroita

STORMSEEKER ON VIRTUAALIHEVONEN