Päiväkirjamerkintä, 3. helmikuuta 2023, kirjoittanut Sofia Kultasaari
Unelmieni valkean ratsun laskettu aika oli suunnilleen tammi-helmikuun vaihteessa, eikä Pätkä turhaan varsaansa pihtaillut, vaan osoitti varsomisen merkkejä täsmällisesti tammikuun viimeisinä päivinä. Pieni pakkanen oli saanut lumen säilymään pihamaalla, ja pihaton porukka oli tyytyväisenä harrastanut lumileikkejään aamusta iltaan. Pätkä oli kuitenkin osoittanut jo muutaman viikon ajan selkeitä levottomuuden ja väsymyksen merkkejä, eikä osallistunut laumansa aktiviteetteihin, joten olimme päättäneet siirtää tamman toistaiseksi talliin vapaaseen karsinaan.
Ratkaisu osoittautui enemmän kuin hyväksi, sillä tällä kertaa urhea pikkutammani ei saanutkaan varsaansa täysin omin avuin maailmaan - varsa vaikutti olevan jotenkin huonossa asennossa ja varsominen pitkittyi. Minä olin tietenkin itkua vääntämässä ja hätää kärsimässä, kun näin rakkaan Pätkäni hikisenä ja tuskaisena karsinassaan. Onneksi eläinlääkärimme Mikko Autio oli auttanut maailmaan suunnilleen ainakin sata vastaavassa tilanteessa ollutta varsaa. Lopulta maailmaan saatiin pienin kääntö- ja vetoavuin terve tammavarsa. Ruunikkosävyinen, pieni ja pörröinen tamma oli kauneinta maailmassa, ja itkin seuraavaksi silkasta ilosta.
"Prinsessahan sieltä tuli sitten", veljeni Konsta totesi karsinan ovella, ja vieräytti salaa pari kyyneltä. Hänkin oli ehtinyt huolestua Pätkän voinnista, ja olimme molemmat hetken aikaa maalanneet piruja seinille siitä, että nyt oli loppu lähellä. Onneksi olimme olleet väärässä.
00.00.0000