Vechnostin saaristossa elää uskomattoman monipuolinen lajien kirjo. Kaikki vähääkään tavallisesta poikkeava on täällä arkipäivää, sillä ihmiset, jotka eivät omaa tippaakaan taikaolennon verta, ovat ainoita olentoja, jotka eivät kykene pääsemään saarelle. Vechnostin yleisimpien lajien esittelyt on listattu alle aakkosjärjestykseen. Niihin lukeutuu tähtisymbolilla (★) merkittyjä lajeja, jotka ovat harvinaisia tai pelin juonen kannalta erityisen merkityksellisiä. Tällaisen lajin luomiseen tarvitset erillisen luvan ylläpitäjiltä. Muut lajit ovat vapaasti käytettävissä, ja voit halutessasi myös suunnitella täysin uusia lajeja. Itse kehitelty laji täytyy kuitenkin aina hyväksyttää ylläpitäjillä. Tarkistathan ennen oman lajin keksimistä, ettei joku toisista pelaajista ole jo tuonut peliin vastaavaa tai samannimistä lajia (ks. sivun lopusta löytyvä listaus pelaajien keksimistä lajeista).
Demoni
Elementalisti
Enkeli
Geenimanipuloitu
Haltia
Hybridi
Ihminen
Ihmissusi
Keiju
Kyborgi
Kääpiö
Maagi
Merenväki
Muodonmuuttaja
Puoliverinen
Suojelija
Vampyyri
Yli-ihminen
Alunperin muinaisten uskomusten mukaan demonit (engl. demon) olivat ihmisten kaksoisolentoja tai suojelushenkiä, mutta vuosisatojen aikana kyseisten henkiolentojen maine synkkeni, kunnes useissa kulttuureissa kaikki demonit leimattiin pahantahtoisiksi. Totuus on ennakkokäsitystä moniulotteisempi, eikä demoneja voi jaotella mustavalkoisesti hyviin tai pahoihin yhtään sen helpommin kuin ihmisiä. Kahteen alaluokkaan demonit kuitenkin voidaan jakaa: eläindemoneihin ja ihmisdemoneihin. Tässä esittelyssä käsitellään vain ihmisdemoneita.
Demonit ovat henkiolentoja, jotka ovat sidottu tiettyihin elementteihin, paikkoihin, esineisiin tai ominaisuuksiin. Ne ovat sangen monitahoinen laji, joka voidaan eritellä lukuisiin alalajeihin. Luontodemonit ovat sidoksissa erilaisiin luonnonilmiöihin, kuten neljään pääelementtiin, valoon tai varjoihin. Valodemonit ammentavat elinenergiansa suoraan valosta, kun taas varjodemonit ovat pimeydestä syntyneitä henkiä, joiden alkuperä ja tarkoitus ovat suuri arvoitus. Esineisiin sidotut demonit puolestaan syntyvät, kun kuolevan sielu vangitaan mustalla magialla johonkin elottomaan kappaleeseen. Tällaisen demonin täytyy joko pysytellä jatkuvasti esineensä sijaintipaikalla tai kantaa esinettä mukanaan. Lisäksi on olemassa niin kutsuttuja symbolisia demoneja, jotka ovat sidoksissa luonteepiirteisiin tai arvoihin. Ne ovat varsin harvinaisia ja ainutlaatuisia, jumaluuksiin rinnastettavia hahmoja. Näistä tunnetuimmat ovat seitsemän kuolemansyntiä ja niitä edustavat demonit, joista useimmiten puhutaan lyhyemmin synteinä.
Demonien yksilölliset voimat ja taidot vaihtelevat hyvin laaajalti, mutta yhteisiä ominaisuuksia kaikille demoneille on arviointitavasta riippuen kahdesta viiteen. Ensinnäkin ne voivat esiintyä sekä lihallisessa ihmismuodossa että lihattomassa oikeassa olomuodossaan. Demonin luonnollinen olomuoto on pitkälti riippuvainen siitä, mikä demoni on kyseessä. Esimerkiksi tulidemonin lihaton muoto voi olla tulinen siluetti, kun taas syntidemonien lihattomat olomuodot ovat vain läpikuultavia, aavemaisia versioita ihmismuodostaan. Toinen kaikille demoneille yhteinen kyky on yliluonnollinen taito manipuloida ja ohjailla, suoranaisesti riivata älyllisiä olentoja, mistä lajin kielteinen maine todennäköisesti johtuu. Demoni voi omista yksilöllisistä kyvyistään riippuen joko ottaa kohteensa kehon haltuunsa täysin tai ohjailla mielenhallinnan tavoin kohdettaan kehon ulkopuolelta. Demoni voi halutessaan lahjoittaa voimiaan toisille myös ilman mielenhallintaa.
Ainakin stereotypian mukaan demoneille tyypillinen luonteenpiirre on ahneus. Vuosituhansien ajan demonit ovat tehneet sopimuksia ihmisolentojen kanssa ja lainanneet voimiaan saadakseen jotain arvokasta vastineeksi. Sopimus demonin kanssa on todella riskialtis päätös, sillä ovelimmat demonit osaavat muotoilla sopimuksen niin, että vastapuoli häviää vääjäämättömästi. Usein sopimukset viimeistellään verellä ja uhrauksilla, minkä vuoksi ne lasketaan mustaksi magiaksi. Tämä kolmanneksi kyvyksi laskettava sopimus on ehdottomasti sitova: demonin oma henki toimii aina sopimuksen panttina. Jos demoni pettää lupauksensa, hänen sydämensä pysähtyy ja seurauksena on varma kuolema. Tietenkin olemassa on myös kilttejä demoneita, jotka auttavat muita vapaasta tahdostaan ilman tarvetta kirotuille sopimuksille.
Neljäs ja viides yhteisistä ominaisuuksista koskevat demonien syntymää ja kuolemaa. Demonit ovat kuolemattomia ja säilyvät pysyvästi tietyn ikäisinä. Tämä pysyvä ulkoinen ikä voi olla miltei mitä tahansa: he voivat näyttäytyä lapsina, nuorina, aikuisina kuin vanhuksinakin. Demonin tappaminen on melkein mahdotonta. Fyysisin keinoin siinä ei voi onnistua mitenkään: demoni voi parantaa kaikki vammat muuntautumalla hetkeksi lihattomaan muotoonsa. Vaikka demonin pään leikkaisi irti, se voi haihtua ja ruumiillistua uudelleen täydessä kunnossa. Demonit ovat lisäksi immuuneja kaikille myrkyille ja sairauksille. Kuten yllä mainittiin, demoni voi kuitenkin kuolla pettäessään vannomansa valan. Lisäksi on olemassa monimutkaisia rituaaleja, joilla demonin voi tuhota, sekä erityisesti demonien tappamiseen luotuja aseita – näistä tunnetuimmat lienevät kuolemansyntien tappamiseen tarkoitetut tikarit.
Demonit eivät varsinaisesti synny mistään: ne ilmestyvät maailmaan täysin tietoisina ja kyvykkäinä, varttumatta päivääkään ulkoisesti. Demonit eivät voi lisääntyä biologisesti, eikä niitä voi muuttaa vampyyreiksi, ihmissusiksi tai muiksi olennoiksi. Uskomusten mukaan aina, kun demoni kuolee, toisaalla ilmestyy uusi. Tämä pitääkin paikkansa ainakin syntien kohdalla, sillä niitä on olemassa aina täsmälleen seitsemän, ja yhden kuoltua myöhemmin löytyy uusi saman synnin demoni. Demonien määrä maailmassa ei silti ole vakio, sillä demoneja syntyy myös väärin käytetyn mustan magian seurauksena, kun kuolleiden sieluja sidotaan esineisiin, tai jos jokin taika epäonnistuu ja kuolleen sielu yhdistyy rituaalissa käytettyyn elementtiin.
Vechnostissa etenkin luontodemonit ovat todella yleisiä, vaikkeivat tavalliset kansalaiset olekaan tietoisia näistä ympäröivissä metsissä, luolissa ja vesissä salaa liikkuvista demoneista. Enemmistö demoneista pysyttelevät lähestulkoon aina lihattomassa muodossa. Moni ihmisdemoni kuitenkin haluaa kokeilla ihmislajien elämää ja siksi asettuu näiden keskuuteen, usein valehdellen lajistaan välttääkseen vihamielisiä ennakkoasenteita. Samoin eläindemonit saattavat kiintyä ihmisiin: monilla saariston asukkailla, etenkin maageilla, on eläindemoni lemmikkinään ja apurinaan. Demoni on saariston ainoa laji, joka on virallisesti suljettu lainsäädännön ulkopuolelle: demoneilla ei ole kansalaisoikeuksia, kuten äänioikeutta, eivätkä ne voi asettua ehdolle vaaleissa tai liittyä Vartiostoon. Oikeudessa demonit katsotaan miltei välittömästi syyllisiksi niiden petollisen maineen takia.
Lue lisää kirjaston teoksesta Demonien lumo.
Pentalaisuus on suurin vechnostilaisista alkuperäisuskonnoista. Se keskittyy palvomaan viittä luonnonjumalaa, joiden uskotaan käyttäneen suunnattomia voimiaan muovatakseen maailmankaikkeuden. Heidän uskotaan myös olevan kaikkien luonnonilmiöiden takana ja ylläpitävän järjestystä. Elementalistit (engl. elementalist) ovat yksinkertaisuudessaan ihmisolentoja, jotka kykenevät hallitsemaan yhtä tai useampaa neljästä elementistä, vettä, tulta, maata tai ilmaa. Näiden voimien uskotaan olevan peräisin luonnonjumalilta itseltään, jolloin pentalaisuudessa elementalistit nähdään valittuina, eräänlaisina jumalten lähettiläinä.
Riippumatta siitä, uskooko pentalaisten tavoin luonnonjumaliin vai ei, elementalistit eivät koskaan synny kykyjensä kanssa. Yleensä kykyjen takana on traaginen onnettomuus tai muu hirveä koettelemus, josta ei järjen mukaan olisi pitänyt selvitä hengissä. Tällöin elementti sulautuu elementalistin sielun kanssa, muodostaen rikkoutumattoman siteen. Esimerkiksi monet tulta hallitsevat elementalistit ovat jääneet loukkuun palavaan rakennukseen ja tajunneet yhtäkkiä, ettei tuli poltakaan heitä tai he voivat komentaa sen pois tieltään. Veden elementalistit ovat saavuttaneet kyvyn hengittää veden alla tai ohjailla vettä jouduttuaan hukuksiin tai tulvan viemäksi, ja osa maan elementalisteista ovat maanjäristyksen tai kivivyöryn uhreja. Ilman elementalisteja puolestaan syntyy esimerkiksi pyörremyrskyjen tai putoamisen yhteydessä, kun putoava voikin pehmentää laskuaan tuulen voimalla.
Kyvyt eivät saavu apuun vain onnettomuuden ajaksi, vaan jäävät kyseiselle henkilölle koko loppuelämäksi. Merkkinä saaduista voimista elementalistin ihoon ilmestyy jonnekin päin kehoa, monesti rintakehään tai selkään, elementin symboli, joka näyttää värilliseltä tatuoinnilta (sininen vedelle, punainen tulelle, vihreä maalle, violetti ilmalle). Tätä symbolia kutsutaan sinetiksi (engl. seal). Elementin hallinnan voi saavuttaa niin tavallinen ihminen kuin yliluonnollinen olento, tosin jälkimmäiset tapaukset ovat huomattavasti harvinaisempia. Jos elementalisti on jo alkujaan yliluonnollinen olento, hänestä voidaan puhua jatkossa esimerkiksi elementalisti-maagina tai elementalisti-muodonmuuttajana. Tiettävästi niin kutsutuilla pimeyden olennoilla, kuten vampyyreilla ja ihmissusilla, ei ole koskaan ollut elementalistin kykyjä.
Joskus elementalistin kyvyt ovat erittäin pienimuotoisia, esimerkiksi taito hengittää veden alla tai sietää tulen kosketusta. Voimakkaimmat voivat saavuttaa niin kutsutusti täydellisyyden, jolloin elementalisti hallitsee elementtinsä kaikki tai lähes kaikki ominaisuudet erinomaisesti. Tämän kykyjen voimakkuuden vaihtelun mukaisesti Neuvosto on päättänyt jakaa elementalistit täydellisiin A-elementalisteisin ja epätäydellisiin B-elementalisteihin. A-luokitukseen kuuluvat sellaiset voimat, jotka väärin käytettyinä voivat olla vaaraksi muille. Neuvosto pitää A-elementalisteista tarkasti kirjaa ja toivoo heidän liittyvän yhteistyöhön saariston hyväksi. Jotkut vanhemmat ja kokeneemmat elementalistit toimivat Neuvoston alaisina ja etsivät, värväävät sekä kouluttavat uusia elementalisteja.
Elementalistit eivät ole kuolemattomia eivätkä ikinuoria, vaan vanhenevat alkuperäisen lajinsa mukaisesti. Heidät voi periaatteessa tappaa samoin kuin ihmisten, mutta täydellisillä elementalisteilla voi olla kyky parantaa kaikki vammansa elementtinsä avulla. Kun elementalisti kuolee, elementti irtautuu sielusta ja palaa takaisin luontoon. Joskus harvoin tapahtuu kuitenkin niin, että elementti sen sijaan takertuu lähimpään elävään olentoon, jolloin kuolleen voimat siirtyvät tälle henkilölle ja hänestä tulee uusi elementalisti. Näin voi tapahtua myös synnytyksen yhteydessä, jos elementalistiäidin kuollessa voimat siirtyvät lapselle. Muutoin elementalistit eivät periytä mitään elementalistin voimia jälkeläisilleen.
Elementalistit ovat suhteellisen harvinaisia, varsinkin täydelliset sellaiset. Vechnostissa sekä pentalaisuuden harjoittajat että Neuvoston jäsenet saattavat olla hyvin tiiviisti tekemisissä elementalistien kanssa, tarjoten heille joko valtiollsia töitä tai papin virkaa. Elementalisteja ei tietenkään voida pakottaa näihin virkoihin, vaan halutessaan he voivat viettää rauhallista elämää kuten kuka tahansa tavallinen kansalainen. Neuvosto kuitenkin puuttuu elementalistin toimiin välittömästi, jos hän kyvyillään aiheuttaa harmeja yhteiskunnalle tai vahinkoa luonnolle.
Lue lisää pentalaisuudesta foorumilta.
Erityisesti abrahamilaisissa uskonnoissa tunnetut enkelit (engl. angel) eivät todellisuudessa ole yhteyksissä korkeampiin voimiin, vaan ne ovat yksi yliluonnollinen laji muiden joukossa, joskin ominaisuuksiltaan sangen erityislaatuisia. Enkelien kyvyt liittyvät yleensä valoon sekä myönteisiin tunteisiin, kuten onnellisuuteen ja onnekkuuteen. He hallitsevat suojelevaa, parantavaa ja puhdistavaa magiaa, jolla he esimerkiksi voivat muodostaa läpipääsemättömän taikakilven, vaivuttaa kohteensa levolliseen uneen tai purkaa haitallisia loitsuja ja kirouksia. Jotkut heistä osaavat ennustaa esimerkiksi tähtien avulla. Enkelit omaavat myös niin kutsutun rauhan auran: heidän läsnäolonsa levittää ympärille syvää tyyneyden tunnetta, joka lievittää pelkoa sekä vihaa. Tämän auran vaikutus ilmenee esimerkiksi raukeutena ja uneliaisuutena. Se ei vaikuta heihin itseensä saati toisiin enkeleihin eikä tehoa hyvin pimeyden olentoihin, varsinkaan vampyyreihin.
Kaikilla enkeleillä lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia on selässään kauniit höyhenpeitteiset siivet, joiden avulla ne voivat lentää yhteen kyytiin kymmenien kilometrien matkoja. Siipien koko ja sulkien väritys, kuviointi sekä muoto vaihtelevat yksilöllisesti laidasta laitaan, joskin usein ne muistuttavat valkean kyyhkyn siipiä. Enkelit eivät miltei koskaan synny siivekkäinä, vaan siivet alkavat kasvaa hitaasti taaperona ja saavuttavat täyden koonsa noin 100-vuotispäivään mennessä. Joillain vahvoilla, vanhoilla enkeleillä versoaa toinen, kolmas tai jopa neljäs siipipari.
Enkeleillä on kolme toisistaan selvästi eroavaa olomuotoa: ihmismuoto, enkelimuoto sekä näiden kahden välimuoto. Ihmismuodossaan enkelit piilottavat yliluonnolliset ulkoiset ominaisuutensa ja näyttävät siten täysin tavallisilta ihmisiltä. Enkelimuoto taas on heidän luonnollisin sekä huomiotaherättävin olomuotonsa: heidän siipensä ovat esillä, heidän päänsä yllä loistaa leveä sädekehä ja heidän koko kehonsa hehkuu hentoa valoa. Vechnostissa useimmat liikkuvat ihmis- ja enkelimuodon välimuodossa, jolloin heidän sädekehänsä on piilossa, mutta siivet ovat esillä. Enkelit lisääntyvät biologisesti täysin ihmisten tavoin, periyttäen täysiverisille jälkeläisille kaikki erityiskykynsä. Ne voivat lisääntyä myös muiden lajien kanssa, mutta hybrideille ja puoliverisille kyvyt eivät periydy voimakkaasti – varsinkin lentokyky periytyy näille jälkeläisille vain erittäin harvoissa tapauksissa.
Enkelit voivat solmia kuolevaisen kanssa sopimuksen suojelusenkelinä toimimisesta. Suojelusenkelinä toimiminen perustuu pitkälti enkeleiden parantavaan ja suojelevaan taikuuteen sekä kykyyn tuoda hyvää onnea. Enkelillä voi olla korkeintaan yksi sopimus kerrallaan, ja jos suojatti kuolee luonnottomasti ennen aikojaan, ei enkeli kykene luomaan enää koskaan uutta sopimusta. Toisin kuin demonien sopimukset, enkelit eivät vanno sitä hengellään, mutta sopimuksen pettämistä tai suojelutehtävissä epäonnistumista pidetään perinteisesti enkelien keskuudessa mitä suurimpana häpeänä. Sopimusta luodessa enkeli ja suojatti yksinkertaisesti kättelevät ja enkeli muodostaa magiallaan heidän välilleen voimallisen sielusidoksen. Sielusidoksen ansiosta suojelusenkeli ja suojatti voivat olla telepaattisessa yhteydessä keskenään ja suojelusenkeli aistii, milloin suojatti on ajautumassa vaaraan. Henkeä uhkaavassa tilanteessa suojelusenkelin odotetaan uhrautuvan suojattinsa puolesta.
Enkelit ovat kuolemattomia ja ikinuoria, joten voivat periaatteessa elää vaikka satatuhatta vuotta. Ne ikääntyvät normaalisti aikuisuuteen saakka, mutta fyysinen ikääntyminen pysähtyy suurin piirtein 20-25 ikävuoden paikkeilla. Usella enkeleillä on tosin lapsekas ruumiinrakenne ja kasvonpiirteet, joten he vaikuttavat täysikasvuisinakin varsin nuorille. Enkelien parissa vasta 100-vuotiasta pidetään kunnolla aikuisena ja 1000-vuotiasta vanhuksena. Toisin kuin esimerkiksi demoneita, enkeliä voi haavoittaa ihmisen tavoin ja ne voivat menehtyä vakaviin vammoihin. Enkelit ovat kuitenkin immuuneja lähes kaikille myrkyille ja sairauksille. Enkelien veri, joka on kullanväristä, kiiltävää sekä melko paksua, omaa useita parantavia ominaisuuksia; sitä voidaan käyttää ainesosana lääkkeissä etenkin myrkkyjen vasta-aineena.
Enkelit kuuluvat Vechnostin alkuperäiskansoihin ja olivat vielä Loistokauden alussa erittäin yleinen laji. Loistokaudella syntyi myös paljon enkelihybridejä, mutta sodan aikana etenkin täysiveristen enkelien määrä romahti. Omia lakejaan ja ikivanhaa elämäntapaa noudattavat vechnostilaiset enkelit muodostavat tiiviin yhteisön, jota kutsutaan enkelhoviksi, ja he viettävät hiljaista elämää muusta saaresta eristäytyneenä Taivastarhassa. Jotkut heistä ovat kuitenkin valinneet lähteä enkelhovista ja sopeutua elämään muun kansan parissa. Yhä isompi osa enkeleistä ovat kotoisin ihmismaailmasta, eivätkä nämä Vechnostin ulkopuolella syntyneet enkelit ole lainkaan tietoisia enkelhovin perinteistä. Taivastarhan ulkopuolella enkeleitä asuu eniten Kaunosalossa parantajina ja Kruunukaupungissa ylimystön asuinalueella.
Lue lisää enkelhovista foorumilta.
Tutkijat kautta aikain ovat yrittäneet rikkoa ihmisyyden rajat. Tieteen kehittyessä alkoivat laittomat geenimuunnokset ja muut rajut ihmiskokeet: ihmisiin yhdistettiin eläinten geenejä tai heidän fysiikkaansa muokattiin edistyneellä teknologialla. Geenimanipuloidut (engl. genetically modified creature) ja kyborgit (engl. cyborg) ovat lajeista tuoreimpia ja varsinaisesti ainoat ihmisten toiminnan aikaansaamat yliluonnolliset lajit – mikäli niitä edes voidaan laskea erillisiksi lajeikseen.
Geenimanipulaatiolla ihmiseen voidaan siirtää tiettyjä eläinten geenejä, jolloin keho saa eläimeltä halutut ominaisuudet, kuten gepardin nopeuden, lepakon kaikuluotauksen tai härän voimat. Mukana kulkee kuitenkin usein myös epätoivottuja ja arvaamattomia haittoja, eikä geenimanipulaatio ole siksi ikinä täysin turvallinen toimenpide. Geenimanipulaatiota voi harjoittaa myös yliluonnollisilla olennoilla, mutta geenit asettuvat yleensä huonommin yhteen yliluonnollisten kuin inhimillisten geenien kanssa. Tällöin olento myös edustaa yhä omaa alkuperäistä lajiaan (esim. geenimanipuloitu maagi) ja vain syntyperäisen ihminen voi olla lajiltaan yksistään geenimanipuolitu.
Siinä vaiheessa, kun kyborgista tulee enemmän kone kuin ihminen, sen on mahdollista päästä portaalin läpi Vechnostiin. Pelkkä teräsraaja tai kamerasilmä ei riitä muuttamaan ihmistä yliluonnolliseksi olennoksi, minkä vuoksi kyborgi-ihmiset ovat erittäin harvinaisia saaristossa. Miltei mistä tahansa yliluonnollisesta lajista voidaan muokata kyborgi, mutta kuten geenimanipulaation kanssa, tällöinkin yleensä puhutaan alkuperäisen lajin muunnellusta edustajasta (esim. kyborgimaagi). Kyborgia harvemmin edes pidetään itsenäisenä lajina.
Kyborgit eivät periytä jälkeläisilleen mitään yliluonnollista. Myöskään geenimanipuloidut eivät pahemmin periytä omia muokattuja geenejään: sukusolut säilyvät usein koskemattomina, mutta toisinaan jälkeläiselle voi siirtyä joitakin geenimanipulaatiolla saavutettuja ominaisuuksia. Sekä geenimanipuloidut että kyborgit ovat Vechnostissa kuin myös ihmismaailmassa todella harvinaisia, eivätkä he joidenkin mielestä edes lukeudu taikaolentoihin.
Haltiat (engl. elf) ovat eräs runsaslukuisin laji. Vechnostissa he ovat kuuluja vanhojen tapojen kunnioittamisesta, kädentaidoistaan sekä arkkitehtuuristaan. He tunnetusti arvostavat sivistystä sekä kauneutta, oli kyseessä sitten hienosti kirjailtu vaate tai jalokivisormus. Muinaisista ajoista saakka haltiat ovat asustaneet luonnon helmassa, lähellä metsiä, joita pitävät alkukotinaan. Ulkomuodoltaan ne ovat erittäin ihmismäisiä. Niiden joukosta löytyy ulkonäöllistä vaihtelua yhtä paljon kuin tavallisilla ihmisillä, joskin ne ovat sangen usein pitkiä, hoikkia ja siroja. Ainoa yhdistävä tekijä ovat suipot korvalehdet, haltian tunnusmerkki. Korvienkin muoto ja koko vaihtelevat huomattavasti: joidenkin korvat ovat hyvin pitkät, terävät ja pystysuorat, toisilla pienemmät tai vaakatasoon taipuneet.
Haltiat ovat ikinuoria ja lakkaavat ikääntymästä fyysisesti suunnilleen 30 vuoden tiimoilla, joten heidän ihoonsa ei ikinä ilmesty ryppyjä saati muita vanhuuden merkkejä. Haltioiden hiukset kuitenkn tuovat aikanaan viestin elämän lopun lähestymisestä: hiukset värjäytyvät harmaiksi tai hopeisiksi muutama vuosi ennen kuolemaa. Keskimäärin haltiat kuolevat vasta 400-500 iässä, mutta vanhimmat tavatut haltiat ovat yltäneet peräti tuhanteen vuoteen. Haltiat lisääntyvät ihmisten tavoin, mutta vain kahden haltian jälkeläinen tulkitaan aidoksi haltiaksi. Puoliverisiä haltioita kohdellaan haltiayhteisöissä enemmän tai vähemmän syrjivästi sekä väheksyvästi – kaikista tiukoimpiin yhteisöihin puoliveriset eivät ole laisinkaan tervetulleita. Puoliverisiä haltioita halveksutumpia ovat ainoastaan niin kutsutut pimeyden haltiat, jotka ovat langenneet käyttämään mustaa magiaa. Perinteisesti haltiat nimittäin kammoksuvat mustaa magiaa niin omiensa kuin muiden lajien keskuudessa ja suhtautuvat siihen erittäin paheksuvasti.
Haltiat omaavat taikavoimia, mutta haltian voimat ovat synnynnäisiä eivätkä ne täten voi opetella uusia loitsuja toisin kuin maagit. Kyvyt kuitenkin tyypillisesti voimistuvat koko ajan haltian vanhetessa. Haltioiden magia vaihtelee yksinkertaisista loitsuista todella voimakkaaseen taikuuteen ja useimmiten liittyy tavalla tai toisella luontoon, kasveihin, eläimiin ja valoon. Monet haltioista ovat myös poikkeuksellisen eteviä parannusloitsuissa. Mustaan magiaan sekaantuneet haltiat kääntävät kykynsä päivnastaisiksi joko tarkoituksella tai tahattomasti: parantavasta kosketuksesta tulee kuolettava, valaiseva loitsu kutsuu pimeyden ja niin edelleen.
Haltioita elää tasaisesti ympäri Vechnostin ja laji on lukumääräisesti saariston suurimpia. Vechnostilaiset alkuperäishaltiat muodostavat kaksi kansaa, lehtimetsän pohjoishaltiat ja viidakon etelähaltiat. Pohjoishaltiat elävät Kaunosalossa ja etelähaltiat Sulopuussa, tosin tätä nykyä molempien kansojen jäseniä tapaa heidän alkuperäisten asuinsijojensa ulkopuolellakin. Vaikka haltiakansat pitävät lujasti kiinni perinteistään, lajin voi sanoa osittain modernisoituneen, ja uudempien sukupolvien pohjois- ja etelähaltiat yhä useammin kieltävät vanhat elintavat.
Lue lisää haltiakansoista foorumilta.
Yliluonnollisin silmin katsottuna ihmislajit eroavat eläinlajeista selkeimmin siinä, että ihmislajit kykenevät lisääntymään keskenään melkein rajoitta: inhimillisten lajien sukusolut ovat keskenään samanlaisia ja siten lisääntymiskelpoisia. Kun kahden eri ihmislajin edustajaa saavat lapsen, tuloksena on useimmiten hybridi (engl. hybrid). Hybridi kantaa perimässään kahden tai useamman eri lajin geenejä. Lajia ei pidä sekoittaa puoliverisiin, joiden toinen vanhempi on ihminen ja joilla ei siksi ole lähes mitään yliluonnollisia voimia.
Hybridien kirjo on loputon: tunnettuja lajeja voi yhdistellä tuhasin eri tavoin, eikä samanlainen yhdistelmä tuota läheskään aina samanlaista lopputulosta. Hybridi perii aina kykyjä molemmilta vanhemmiltaan. Jos hybridi perii vain toisen vanhemman ominaisuudet, esimerkiksi jos maagin ja muodonmuuttajan lapsi ei ikinä opi muodonmuutosta, hän ei virallisesti ole hybridi, vaan edustaa kykyjensä mukaista lajia. Eri geenien voimasuhteet voivat vaihdella, jolloin tietyn lajin ominaisuudet näkyvät hybridissa hyvin heikkoina tai ovat lähes huomaamattomia. Lähtökohtaisesti eri lajien ominaisuudet ovat kuitenkin tasapainossa. Hybridi ei välttämättä ole kovin voimakas, vaan eri lajien kyvyt ilmenevät rajallisina. Mitä useamman lajin geenejä hybridissä on, sitä vajavaisemmat voimat hybridillä yleensä on.
Hybridit ovat varsin yleisiä, sillä esimerkiksi haltiat, maagit ja muodonmuuttajat lisääntyvät keskenään suhteellisen usein. Hybridi ei voi olla sukua sellaiselle lajille, joka ei kykene lisääntymään biologisesti, kuten demonille. Vampirismi on hybrideille harvinaista, muttei mahdottomuus. Useimmiten biologinen vampyyri ei peri lainkaan kykyjä toiselta vanhemmaltaan, vaan syntyy ainoastaan kera vampyyrin voimien, mutta myös synnynnäinen vampyyrihybridi on mahdollinen. Olento voi muuttua vampyyrihybridiksi elämänsä aikana, jos vampyyriksi muutetaan sellainen laji, joka ei menetä entisiä voimiaan muutoksen myötä, kuten maagi tai ihmissusi.
Ihmiset eivät varmasti ole lajina kenellekään vieras, mutta Vechnostissa elävät ihmiset ovat täysin oma lukunsa. Ihminen ei pysty kulkemaan Vechnostiin vievän portaalin läpi millään konstilla, ei edes kaikista voimakkaimman magian avulla. Silti saaristossa asuu pieni vähemmistö tuiki tavallisia ihmisiä.
Vechnostissa asuvat ihmiset ovat kaikki taikaolentojen jälkeläisiä, mutta syystä taikka toisesta heille ei ole periytynyt mitään yliluonnollisia voimia. Yleisin syy on yksinkertaisesti se, että molemmat vanhemmat edustavat lajia, joka ei periytä kykyjään eteenpäin, kuten elementalisti. Toisinaan taustalla voi olla niin sanotusti "huono geeniyhdistelmä", jolloin hyvin heikkojen lajinsa edustajien jälkeläinen jää kokonaan vaille voimia. Tämän toistuessa kyvyt vähentyvät sukupolvi kerrallaan, kunnes lopputuloksena on täysin erityiskyvyttömiä lapsia. Joskus vanhempien voimat eivät periydy pelkästään huonon tuurin takia: muodonmuuttajan lapsi ei välttämättä ikinä opi muuttumaan eläimeksi tai maagin lapsi käyttämään edes pienimuotoista magiaa. Kykyjen puuttuessa täydellisesti henkilöstä puhutaan ihmisenä riippumatta siitä, mitä lajeja sukupuu pitää sisällään.
On tärkeää panna merkille, ettei ihmisiä voi koskaan syntyä vampyyrien, ihmissusien tai haltioiden suvuista. Kaksi ensimmäistä periyttävät ominaisuutensa lähes sataprosenttisella varmuudella, kun taas haltioiden lapset ovat aina vähintään ulkonäöllisesti haltioita.
Jo vuosituhansien ajan maailman syrjäisissä kolkissa on täydenkuun öinä vaeltanut hirvittäviä petoja, jotka vailla itsehillintää tuhoavat kaiken tielleen osuvan. Kun ihmissudet (engl. werewolf) ensi kerran eksyivät ihmisten joukkoon, populaatio lähti räjähdysmäiseen kasvuun, sillä ihmisusi voi muuttaa uhrinsa puremalla kaltaisekseen. Nopeasti tartunnasta alettiin puhua kirouksena, vaikka todellisuudessa ihmissudet ovat kehittyneet evoluution matkassa samalla mystisellä tavalla kuin muutkin yliluonnolliset olennot.
Päivänvalossa ja kaikkina öinä, joina kuu ei ole täysi, ihmissusi on melkein täysin tavallinen ihminen, vaikka tyypillistä on normaalia runsaampi karvoitus sekä mieltymys raakaan lihaan. Ihmissudet ovat synnynnäisesti vahvoja ja vankkarakenteisia, minkä lisäksi niillä on poikkeuksellisen tarkka haju- ja kuuloaisti. Täysikuun noustessa taivaalle ihmishahmo vaihtuu kivuliaasti jättimäisen, hirviömäisen suden muotoon. Ihmissusi pysyy sutena pakosta aamunkoittoon asti, hallitsematta tekojaan ja tunnistamatta läheisiään, tiedostaen vain tarpeen hyökätä kaiken liikkuvan kimppuun. Tässä väkivaltaisessa tilassa ihmissudet jättävät vain lajitoverinsa rauhaan, jolloin ne pahimmillaan liikkuvat isoissa, tuhoa ja kauhua kylvävissä laumoissa.
Vaikka ihmissudet ovatkin täydenkuun öinä fyysisesti yhtä vahvoja kuin vampyyrit ja todella vikkeloä liikkeissään, ne haavoittuvat silti tavallisen suden lailla. Ihmissusi ei muuttuneena osaa reagoida, vaan jatkaa kamppailua hillittömän raivon vallassa, kunnes joko muuttuu takaisin ihmiseksi tai kuolee. Valitettavan usein täydenkuun yöt johtavat ihmissuden menehtymiseen – viimeistään auringon noustessa, sillä vammat ovat usein niin vakavia, ettei ihmiskeho selviä niistä. Onnekas ihmissusi saattaa välttyä vakavilta loukkaantumisilta ja voi elää parhaimmillaan reilusti yli 100-vuotiaaksi.
Ihmissudet voivat lisääntyä biologisesti minkä tahansa ihmislajin kanssa. Täysikuuhun liittyvä "ihmissusikirous" periytyy jälkeläiselle yli 80 % todennäköisyydellä ja ihmissusi periyttää muutkin geeninsä hyvin vahvoina. Ihmissusien korkean kuolleisuuden takia ihmissusia syntyy kuitenkin suhteellisen harvoin, etenkin jos lapsen äiti on ihmissusi, sillä täydenkuun yöt johtavat usein keskenmenoon. Yleensä ihmissudeksi tullaan pureman kautta: jos ihmissusi puree susimuodossaan ihmisolentoa ja uhri selviää hyökkäyksestä elossa, hän muuttuu seuraavana täysikuuna ensimmäistä kertaa ihmissudeksi ja sen jälkeen joka täydenkuun yö koko loppuelämänsä ajan. Muutosta ei kykene estämään eikä peruuttamaan edes voimakkaalla taikuudella. Demonit, enkelit, merenväki ja suojelijat eivät voi muuttua ihmissudeksi, sillä niiden omat geenit suojaavat tartunnalta ja sen aiheuttamalta ihmissusimutaatiolta.
Vechnostissa elää ihmissusia kohtalaisesti, minkä vuoksi täydenkuun öihin valmistaudutaan varotoimilla hyvissä ajoin: kansalaiset pysyttelevät sisätiloissa, ja Vartiosto partioi asuinalueiden lähistöllät tiiviisti. Myös susisyntyiset eli hurjasusien klaani kantaa vastuuta saarelaisten puolustamisesta villiintyneitä ihmissusia vastaan. Jotkut vechnostilaisista ihmissusista ennakoivat muutoksensa itse ja telkeävät itsensä läheistensä avulla niin, etteivät pääse yön aikana liikkeelle.
Keijut (engl. fairy, pixie) eli keijukaiset vastaavat lähes täydellisesti satujen välittämää mielikuvaa niistä: kevyitä ja hentoja, vain peukalon korkuisia ihmisolentoja, joilla on sirot suippokorvat ja jotka selässään kantavat perhosen, sudenkorennon tai muun hyönteisen siipiä. Nämä iloisuudesta sekä ilkikurisuudestaan tunnetut olennot tuottavat siivissään keijupölyksi kutsuttua kultaista, säihkyvää tomua. Jos keijupölyä ripotellaan jonkin esineen päälle, se nousee leiumaan kuin painovoimansa kadottaneena – tarpeeksi suuri määrä keijupölyä voi antaa jopa ihmiselle väliaikaisesti kyvyn lentää. Keijut ovat luonnon läheisyydessä viihtyvä laji ja toisinaan ne luokitellaan elinympäristönsä perusteella esimerkiksi kukkais- tai lampikeijuiksi.
Keijut omaavat lentotaidonsa lisäksi erilaisia maagisia kykyjä. Osa niistä omaa maan elementtiin ja kasvillisuuteen liittyviä kykyjä, kuten kuihtuneiden kukkien herättämisen eloon. Kuten haltiat, keijun taikuus on synnynnäistä eivätkä ne voi oppia rajattomasti uutta. Usein keijujen erikoisalaa on illuusiot ja hypnoosit; kansantarutkin varoittavat keijujen tansseista, jotka saattavat katselijan syvään transsiin. Moni keiju osaa myös muodonmuutostaikuutta ja useimmat heistä voivat tahtoessaan muuntautua näkymättömiksi. Jotkut etevimmistä keijuista ovat myös oppineet taidon muuttua kymmensenttisestä tavallisen ihmisen kokoiseksi.
Vastoin yleistä harhaluuloa keijut eivät ole kuolemattomia eivätkä edes ikinuoria. Itse asiassa he vanhenevat noin puolet tavallista ihmistä nopeammin, sillä elävät vain 40-50 -vuotiaaksi. Keijut voivat periaatteessa lisääntyä muiden ihmislajien kanssa, mutta puoliveriset keijut sekä keijuhybridit ovat todella harvinainen ilmestys. Keijun geenit eivät periydy voimakkaasti, ja jos toinen vanhemmista on eri lajia, jälkeläinen on mitä luultavimmin siivetön ja kooltaan tavallinen ihminen.
Keijut lukeutuvat Vechnostin alkuperäiskansoihin, mutta levällään elävällä lajilla ei ole koskaan ollut saaristossa selkeää yhtenäistä kulttuuria lukuun ottamatta heidän helisevää, tiukumaista keijukieltään. Useimmat vechnostilaisista keijuista ovat kuitenkin pentalaisia, palvoen lähinnä ilmaa sekä maata. Keijuja elää Vechnostissa melko runsaasti saariston metsissä, mutta he viettävät usein hiljaiseloa erillään kylistä ja kaupungeista. Tarkkaavainen voi huomata pikkuruisia keijutalola puunrungoissa tai puiden oksilla. Erityisesti keijuja elää Hopealehdossa sekä Lehväskätkössä.
Kääpiöt (engl. dwarf) ovat pienikokoisia, keskimäärin metrin pituisia ihmisolentoja, joilla on tukeva ja lihaksikas ruumiinrakenne, suipot korvat, hiukan karhumaiset kasvonpiirteet, usein kuparinruskea, paksu iho, hopeat tai kultaiset silmät sekä karheat hiukset. Heidät tunnetaan tulen ja maan lapsina, metallin haltijoina ja ahjon mestareina. Kääpiöt ovat luonnostaan erinomaisia seppiä, minkä johdosta monet heistä valikoivat itselleen sepän ammatin. Kääpiö ei suuntavaistonsa ansiosta ikinä eksy maan alla suunnistaessaan ja tarkan hajuaistinsa avulla voi jäljittää arvokkaat malmit ja jalokivet. He voivat magiallaan muovata metalleja helposti ja myös hallita tulta pienimuotoisesti, esimerkiksi tuli ei koskaan polta heitä. Kestävinä he sietävät paitsi äärimmäistä kuumuutta, myös kovia pakkasia. Kääpiöissä piilee valtava fyysinen voima: he voivat ongelmitta nostaa ja kantaa moninkertaisesti oman painonsa.
Kääpiöt ikääntyvät noin puolet tavallista ihmistä hitaammin, joten heidän jokainen elämänvaiheensa kestää varsin kauan. Tästä syystä kääpiöparit hankkivat usein vain yhden tai korkeintaan kaksi lasta. Kääpiöt täten myös elävät noin 140-160 -vuotiaiksi, parhaimmillaan jopa 200-vuotiaaksi saakka. Kääpiöt voivat lisääntyä muiden ihmislajien kanssa ja heidän kaikki ominaisuutensa siirtyvät jälkikasvulle melko vahvoina. Kääpiöt ovat pitkälti yöeläjiä, sillä oleskellessaan kauan päivänvalossa he muuttuvat hitaasti kiveksi. Kivettyminen on onneksi mahdollista purkaa tarpeeksi etevän maagin avulla, joten kohtalo ei ole välttämättä peruuttamaton. Valoherkkyytensä vuoksi kääpiöt yleensä elävät vuorten uumenissa; he ylipäätään viihdyvät parhaiten maan uumenissa.
Alipiilon kaivoskylän perustaneet kääpiöt ovat yksi Vechnostin monesta alkuperäiskansasta, mutta heidän perinteensä ovat pitkälti painuneet unholaan kääpiökansan harvennuttua sisällissodassa. Usein he ovat uskoltaan pentalaisia, keskittyen tulen ja maan palvontaan. Nykyään kääpiöt ovatkin kohtalaisen vähälukuisia sekä saaristossa että ihmismaailmassa. Alipiilossa elää kuitenkin pieni mutta tiivis kääpiöseppien yhteisö, jonka valmistamat esineet ovat suosiossa pettämättömän laatunsa takia.
Ihmiskunnan lähes jokaisen kulttuurin piiristä löytyy kertomuksia ihmeentekijöistä ja tietäjistä. Yliluonnolliset ilmiöt aiheuttivat suuren ilon ja kiitollisuuden lisäksi suurta vihaa ja pelkoa, mikä johti toistuviin noitavainoihin. Harvemmin oikeat maagit menettivät henkensä ihmisten rovioilla – uhreiksi joutuivat heidän sijastaan toisinajattelijat, liian älykkäinä pidetyt naiset tai kehittynyttä lääketiedettä hyödyntävät parantajat. Todelliset maagit, ihmiset jotka synnyinlahjana oppivat hallitsemaan taikuutta, pystyivät voimillaan helposti välttämään ihmisten ansat.
Maagi (engl. mage) on yleisnimitys kaikille ihmisille, jotka hallitsevat jonkintyyppistä taikuutta. Monesti maagit jaotellaan sukupuolen mukaan noitiin (engl. witch) ja velhoihin (engl. wizard). Lisäksi voidaan käyttää maagin vahvuusalueita kuvaavia termejä, kuten ennustaja tai parantaja. Maagius on synnynnäinen kyky, jota voi kartuttaa läpi elämän ahkeralla opiskelulla. Mitä enemmän maagi jaksaa taikuuttaan harjoitella, sitä voimakkaammaksi ja taitavammaksi hän tulee. Taikomisessa voidaan hyödyntää erilaisia taikakaluja, rituaaleja sekä lausuttuja tai laulettuja loitsuja – vain maagin luovuus ja oppimishalu on rajana.
Maagius periytyy hyvin sattumanvaraisesti. Joskus edes kahden maagin lapsi ei opi kuin korkeintaan muutaman alkeellisen loitsun, kun taas heikon maagin lapsesta voi yllättäen varttua todella voimakas. Heikkous ja voimakkuus ovat kuitenkin maagien maailmassa erittäin liukuvia käsitteitä. Uuttera harjoittelu johtaa kykyjen huimaan kehitykseen, kun taas harjoittelun puute voi ikävimmillään johtaa jopa kykyjen heikkenemiseen ja vähittäiseen katoamiseen. On kuitenkin olemassa maageja, jotka eivät jatkuvasta harjoittelusta huolimatta pysty kehittymään tiettyä rajaa pidemmälle, ja sellaisia, jotka ovat syntyjään äärimmäisen voimakkaita, vaikka eivät olisi eläissään avanneet ainuttakaan loitsukirjaa tai suorittaneet ainuttakaan toistoa.
Taikuus jakaantuu useisiin eri osa-alueisiin, jotka kaikki vaativat maagilta erityyppistä osaamista. Tyypillisesti maagit ovat lahjakkaita yhdellä tai kahdella taikuuden osa-alueella ja vastavuoroisesti heikompia kaikilla muilla alueilla. Todella harva maagi on niin etevä, että hallitsee kaikki taikuuden osa-alueet tasapuolisesti saati edes puolia niistä.
Parantamisen osa-alue sisältää parannustaiat, taikajuomien valmistamisen sekä rohtojen tuntemuksen. Mitä voimakkaampi parantaja, sitä vähemmän hän tarvitsee avukseen perinteisiä parannuskeinoja, kuten lääkinnällisiä yrttejä. Ennustamiseen kuuluu niin tarkoituksenmukainen ennustaminen, johon tarvitaan taikaesineitä ja rituaaleja, kuin myös tiedostamaton, tahdonvastainen ennustaminen. Osalla maageista on synnynnäinen taito nähdä näkyjä menneeseen, nykyisyyteen tai tulevaan, halusivat he tai eivät. Tämä voi ilmetä esimerkiksi unina tai yllättävinä näkyinä. Mitä voimakkaampi ennustaja, sitä kauemmas tulevaan ja sitä yksityiskohtaisemmin hän voi nähdä. Ennustaminen on taikuuden haaroista hankalimpia, sillä tulevaisuus muuttuu koko ajan.
Lumoamisen osa-alueeseen kuuluu niin elottomiin kuin elollisiin kappaleisiin kohdistuva taikuus, jolla kohde saadaan tekemään jotain, mitä se ei luonnostaan tekisi. Yksinkertaiset lumoukset saavat esineet tekemään työnsä ilman käyttäjää, siivousvälineet siivoamaan itsekseen ja ovet avautumaan automaattisesti. Taitava lumooja kykenee vaikuttamaan elollisten olentojen mieleen niin, että hän voi ohjailla kohteitaan tahtonsa mukaan. Lumouksien kesto ja voimakkuus vaihtelee: osa lumouksista kestää vain tietyn aikaa, osa loppuu vasta maagin niin päättäessä. Suurin osa lumouksista on suoraan sidoksissa niiden langettajaan: jos lumooja menehtyy, kaikki hänen lumouksensa raukeavat. Tarpeeksi voimakkaan maagin on kuitenkin mahdollista tehdä myös ikuisesti säilyviä lumouksia. Tällaiset lumoukset vaativat erittäin voimakkaan lumoojan lisäksi yleensä tietynlaisia rituaaleja tai taikaesineitä.
Illuusioihin lukeutuu kaikki simppeleistä silmänkääntötempuista mittaviin harhakuviin. Voimakas illusionisti voi luoda kohteensa ympärille kokonaan toisen maailman, joka tuntuu täydeltä todelta, eikä uhri yöeensä tajua olevansa taikuuden vaikutuksen alainen. Suuret illuusiot syövät käyttäjältään paljon voimia, eikä illuusiotaikuus siksi sovellu heikkohermoisille tai -kuntoisille. Muodonmuutosten osa-alue sisältää asioiden luomisen, esineiden kadottamisen ja jo olemassaolevien kappaleiden olomuodon muokkaamisen. Tämän osa-alueen yksinkertaisimmat taiat sisältävät esimerkiksi valon taikomisen tyhjästä tai veden muuttamisen viiniksi. Muodonmuutoksissa harjaantunut maagi kykenee muuttamaan jopa elävien olentojen ulkomuotoa joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Kaikki muodonmuutostaiat ovat peruutettavissa, mutta joissain tapauksissa taian purkaminen voi olla äärimmäisen vaikeaa. Usein maagit, jotka saavat muodonmuutoksia aikaan, eivät osaa itse peruuttaa niitä, vaan tarvitsevat tähän apua taikojen kumoamiseen perehtyneiltä maageilta.
Musta magia ei varsinaisesti ole taikuudenala, vaan kattotermi kaikelle väärin käytetylle taikuudelle. Parantajat voivat kehitellä kuolettavia myrkkyjä, ennustajat voivat ennustaa tulevan tuhotakseen sen. Jos lumooja pakottaa taioillaan jonkun veritekoon tai lumoaa kuolleiden ruumiit liikkumaan, hän syyllistyy mustaan magiaan. Illuusiot voivat tuhota uhrin psyykkeen pysyvästi, ja muodonmuutoksilla elävät olennot voi muuttaa elottomiksi. Mikäli taikuuden suorittamisessa käytetään epäinhimillisiä rituaaleja, kyseessä on mustaa magiaa. Yleisten normien mukaan mustan magian harjoittaminen on kiellettyä eikä sitä katsota hyvällä. Monet maagit ovat kuitenkin tarkoituksella erikoistuneet mustaan magiaan eivätkä välitä säännöistä ja muiden mielipiteistä.
Maagit kuuluvat kaikista yleisimpiin lajeihin ja heitä tapaa Vechnistin saariston joka kolkassa, kylässä ja kaupungissa. Jokaisesta asutuskeskuksesta löytyy vähintään yksi ellei useampi parantaja. Taikuuden harjoittamiselle otollisimmat paikat, kuten Lumokeidas ja Usvanloukko, houkuttelevat puoleensa poikkeuksellisen paljon maageja.
Lue lisää kirjaston teoksesta Maagien maailma.
Meressä elävät ihmisolennot ovat tuttu aihe niin kirjallisuudesta kuin elokuvista. Sirkuksissakin on esitelty pyrstöllisiä kummajaisia, vaikka harvoin kyseessä on tällöin ollut oikea merenneito. Nämä nokkelat olennot on nopeita liikkeissään ja taitavia piiloutumaan, joten on hyvin epätodennäköistä, että he jäisivät kalastajien verkkoihin. Todellisuudessa merenväkeä (engl. merpeople) on ollut olemassa yhtä kauan kuin ihmisiä, ellei kauemmin. Erään teorian mukaan yhden eliötyypin siirtyessä maalle ja kasvaessa kädelliseksi nisäkkääksi, toinen jäi kasvamaan veteen ja kehittyi kalojen rinnalla. Merenväkeä usein kutsutaan sukupuolen perusteella merenneidoiksi (engl. mermaid) tai merenmiehiksi (engl. merman).
Merenväen ulkonäöllinen vaihtelu on suunnilleen yhtä monimuotoista kuin ihmisillä. Vaikka fyysiseltä kooltaan ja rakenteeltaan merenväen ylävartalot ovat ihmisten kanssa samaa luokkaa, voi pyrstöjen pituus vaihdella metristä lähemmäs kolmeen. Merenväen edustajien kasvonpiirteet ovat sangen usein kalamaisia, kuten suuri silmänväli ja leveät huulet, ja iho sävyltään sinertävä tai vihertävä. Koska merenväkeläisillä on sekä kidukset että keuhkot, he voivat hengittää sekä vedessä että maalla. Maalle ajautunut merenväkeläinen kuitenkin menehtyy alle vuorokaudessa, jos ei pääse kosketuksiin meren kanssa. Makealla vedellä voi elvyttää kuivunutta kehoa jonkin verran, mutta suomut vaativat myös suolaa, joten pulahdus järveen tai jokeen ei yksistään riitä.
Merenväki ymmärtää erinomaisesti magiaa ja monet heistä hallitsevat yksinkertaisia loitsuja, erityisesti veteen liittyviä sellaisia. Yleisin maaginen kyky on vedellä parantaminen. Eritoten merenneidoille tyypillinen kyky on huumaava laulu, joka lumoaa jalalliset miessukupuolen edustajat. Osa merenväen edustajista on äärimmäisen taitavia muodonmuutostaikuudessa ja kykenee sen ansiosta vaihtamaan pyrstönsä väliaikaisesti jalkoihin. Tämän taidon osaava voi halutessaan muuttaa asumaan maalle, kunhan muistaa käydä vähintään kerran vuorokaudessa uimassa meressä.
Kaikki merenväkeläiset eivät koskaan opi muuttumaan jalalliseen hahmoon, jolloin kateudesta katkerina monet taikuutta osaamattomat ovat turvautuneet maagien palveluksiin. Koska jalalliseksi muuttuminen perustuu siihen, että merenväen edustaja itse muuttaa pystönsä jaloiksi ja takaisin, ei vastaava temppu ole mahdollinen, jos hän ei hallitse muodonmuutosmagiaa. Auttava maagi ei tietenkään aina ole paikalla, kun muutosta kaivattaisiin, ja siksi muodonmuutos on usein sidottu taivaankappaleisiin: joku muuttuu jalalliseksi aina auringonnousun aikaan, toinen kuunvalossa. Tässä piilee aina vaara, että merenväkeläinen jää jumiin maalle, jos hän ei ehdikään takaisin merelle ennen määräaikaansa.
Merenväki elää keskimäärin hiukan ihmisiä pidempään, noin 150-vuotiaaksi. He lisääntyyvät lähinnä keskenään, mutta jalalliseksi muuttuvat merenväkeläiset voivat lisääntyä myös muiden ihmislajien kanssa. Kahden merenväkeläisen lapsi on aina puhdasverinen merenväen edustaja ja perii vanhempiensa taidot sadan prosentin varmuudella. Risteytyksissä merenväen geenit periytyvät heikosti, ja hybridijälkeläiset muistuttavat yleensä enemmän toista vanhempaansa. Ainoa takuuvarmasti periytyvä ominaisuus on kyky hengittää vedessä. Pyrstö puolestaan periytyy hybridijälkeläiselle äärimmäisen harvoin.
Vechnostissa merenväkeä näkyy eniten saariston sisämerellä, erityisesti vetten alle ulottuvassa Säihkesataman kaupungissa, Välkevesien seudulla sekä Helmirannikolla sijaitsevalla koralliriutalla. Maalla asuvat merenväen edustajat pysyttelevät yleensä rannoilla sijaitsevissa kylissä ja kaupungeissa, jotta heidän on helppoa käydä päivittäisellä uimaretkellään. Jonkin verran merenväkeä tapaa saariston itäosassa, mutta länsi- ja pohjoisrannikolta pyrstölliset pysyttelevät poissa saasteiden ja merenpohjassa väijyvien vaarojen takia.
Metsästäjiä (engl. hunter) ei pidä sekoittaa samannimiseen ammattiin, vaikka ne ovatkin sidoksissa toisiinsa. Esimerkiksi vampyyrinmetsästäjäksi voi periaatteessa ryhtyä minkä tahansa lajin edustaja, mutta metsästäjät pitävät itseään ainoina oikeina metsästäjinä ja muita pelkkinä halpoina kopioina, jotka tulee eliminoida. Biologisten metsästäjien joukossa metsästäjyyden siis katsotaan olevan synnynnäinen lahja eikä titteli, jonka kuka hyvänsä voi noin vain omia nimiinsä. Metsästäjät vastaavat ihmistä pieniä geenipoikkeamia lukuun ottamatta, joten he ovat ovat yksi eniten tavallisia ihmisiä muistuttavista lajeista, ja jotkut pitävätkin metsästäjiä yli-ihmisten alalajina. Mielenkiintoista kyllä, useimmat metsästäjät eivät oikeastaan ajattele olevansa taikaolentoja lainkaan: heidän mielestään he ovat pikemminkin eräänlainen ihmisen täydellisempi versio.
Metsästäjillä ei ole varsinaisia yliluonnollisia voimia, eivätkä he ole ikinuoria saati kuolemattomia. Tavallaan heitä voi pitää monilahjakkuuksina, joiden fyysinen ja psyykkinen kapasiteetti on huomattavasti keskivertoa ihmistä parempi. Heidän kehonsa kestävät todella raskasta rasitusta, heidän kivunsietokykynsä on erinomainen, heidän aistinsa ovat terävät ja refleksinsä salamannopeat. Metsästäjien keskuudessa korkea älykkyysosamäärä sekä eideettinen muisti on yleistä ja heidän tarkkaa intuitiotaan voisi nimittää kuudenneksi aistiksi. Kiitos kurinalaisen koulutuksen, heistä kasvaa paitsi useita aseita ja taistelutyylejä hallitsevia supersotilaita, myös kirjaviisaita. Metsästäjät osaavatkin sujuvasti ainakin neljää kieltä, mukaan lukien Veljeskunnan viralliset kielet eli latinan ja englannin.
Metsästäjiä on olemassa verrattain vähän, Vechnostissa heitä on taikaolentojen onneksi vain kourallinen. Käytännössä kaikki metsästäät ovat osa maailmanlaajuista, muusta maailmasta eristäytynyttä järjestöä eli Veljeskuntaa (engl. Brotherhood). Veljeskunnan ulkopuolella elävä metsästäjä on erittäin harvinainen poikkeus, joka vain vahvistaa säännön. On tärkeää huomioida, että Veljeskunta kelpuuttaa jäsenikseen vain ja ainoastaan täysiveriset metsästäjät, puoliveriset jälkeläiset (puoliksi ihminen, puoliksi metsästäjä) sekä hybridit (puoliksi taikaolento, puoliksi metsästäjä) surmataan säälimättä. Koska metsästäjät aivopestään noudattamaan Veljeskunnan ideologiaa kyseenalaistamatta, he ovat omistautuneet taikaolentojen vainoamiselle eivätkä hevin muuta tapojaan.
Lue lisää kirjaston teoksesta Tunnustuksia.
Tarujen mukaan jokaisen ihmisen sisällä elää eläimen sielu ja jo tuhansien vuosien ajan osa heistä on kyennyt ottamaan tämän kyseisen eläimen olomuodon. Heitä on kutsuttu monilla nimillä: shamaaneiksi, noidiksi, jopa demoneiksi. Nykyinen nimitys, muodonmuuttaja (engl. shapeshifter), on vakiintunut käyttöön taikaolentojen parissa kauan sitten. Muodonmuuttajat ovat ihmishahmossaan täysin tavallisen ihmisen näköisiä, joskin heillä on usein eläinlajinsa piirteitä niin ulkonäössä kuin käytöksessäkin. Osa muodonmuuttajista kykenee ihmisenäkin hyödyntämään eläinhahmolleen ominaisia taitoja, kuten kissan pimeänäköä, mutta jotkut heistä eivät omaa ihmishahmossaan mitään erityiskykyjä. Muodonmuuttajat kykenevät puhumaan ongelmitta eläinmuodossaan, sillä muodonmuutoksesta huolimatta äänihuulet säilyvät ihmismäisinä.
Muodonmuuttajat osaavat tyypillisesti muuttua ainoastaan yhdeksi eläimeksi. Muuttujat, joilla on kaksi tai useampi eläinhahmo, ovat äärimmäisen harvinaisia poikkeustapauksia. Jotkut harvat muodonmuuttajat pystyvät muuttumaan taruolennoiksi, kuten aarnikotkiksi tai yksisarvisiksi. Eläinmuoto ei valikoidu sattumanvaraisesti, vaan siihen vaikuttaa geeniperimä. Suvun sisällä siis toistuvat tietyt lajiryhmät. Esimerkiksi kaikkien perheenjäsenten muutoseläimet saattavat olla joko kissaeläimiä, kavioeläimiä tai lintuja. On myös esimerkiksi epätavallista, että kahden petoeläimeksi, kuten tiikeriksi ja karhuksi, muuttuvan vanhemman jälkeläinen muuttuisi kasvissyöjäksi, kuten peuraksi tai hiireksi. Taruolentomuuttujat periyttävät eläinhahmonsa poikkeuksellisen voimakkaasti, jolloin esimerkiksi lohikäärmemuuttujan lapsi todennäköisesti muuttuu lohikäärmeeksi.
Muodonmuuttajat elävät tavallisten ihmisten tavoin keskimäärin 70-100 -vuotiaiksi. Eläinhahmon lajin pitkäikäisyys, esimerkkeinä lohikäärme tai kilpikonna, voi venyttää muodonmuuttajan elinkaarta valtavasti. Muodonmuuttajat lisääntyvät kuten ihmiset, eikä muutoseläin vaikuta tähän millään tapaa. Muodonmuuttajat eivät koskaan voi lisääntyä eläimien kanssa, sillä muodonmuuttajan sukusolut ovat ihmisten sukusoluja, eivät eläinten. Muodonmuuttajuus periintyy todella voimakkaasti ja lähes poikkeuksetta muodonmuuttajan lapsi oppii jossain vaiheessa elämäänsä itsekin muodonmuutoksen.
Vechnostissa muodonmuuttajia tapaa tasapuolisesti joka kaupungissa ja kylässä ja he kuuluvat yleisimpiin taikaolentolajeihin. Lohikäärmemuuttujista lähes kaikki kuuluvat lohikäärmekansaan, lohikäärmeiden ikivanhaan klaaniin, ja asuvat siksi Lohikäärmelaaksossa omalla pienellä saarellaan. Hurjasusimuodonmuuttajat taas kuuluvat kaikki susisyntyisiin eli hurjasusien laumaan, joka hallitsee Hukkametsää.
Kautta historian ihmisten kohtaamiset yliluonnollisten olentojen kanssa ovat johtaneet suuriin rakkaustarinoihin, kesäkuukausien mittaisiin romansseihin ja yhden yön himon hetkiin. Silloin tällöin näistä kertomuksista jää fyysiseksi todisteeksi lapsi, ihmisen ja taikaolennon jälkeläinen. Puoliverisiä (engl. half-blood) ei pidä sekoittaa hybrideihin, jotka on kahden eri taikaolennon jälkeläisiä. Virallista puoliveristen lajia ei myöskään pidä sekoittaa puhuttelutapaan, jolla täysiveriset lajinsa edustajat saattavat kutsua lajinsa edustajia, jotka ovat kyllä voimallisia, mutta omaavat "epäpuhtaat" sukujuuret. Esimerkiksi joissain haltia- ja maagiyhteisöissä puoliverisiä syrjitään, vaikka kyseinen haltia tai maagi olisikin voimakas lajinsa edustaja.
Puoliveriset ovat yliluonnollisista ihmislajeista kaikkein tavanomaisimpia, sillä heidän kykynsä ovat yleensä lähes olemattomia, korkeintaan alkeistasoa. He perivät yliluonnollisen vanhempansa ominaisuudet hyvin heikosti. Jos yliluonnollisen vanhemman kyvyt periytyvät lapselle vahvoina, ei kyseessä enää ole puoliverinen, vaan täysivaltainen lajin edustaja. Tämän takia puoliverinen voi olla sukua vain sellaiselle lajille, joka tyypillisesti periyttää kykyjään heikosti tai sattumanvaraisesti. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi haltiat ja maagit. Puoliverinen ei voi ikinä olla vampyyrin tai ihmissuden jälkeläinen, sillä kyseiset lajit periyttävät ominaisuutensa jälkeläiselleen täysin.
Ytimekkäästi ilmaistuna puoliverisen erottaa ihmisestä vain geenirakenteessa ilmenevä poikkeama. Puoliveriset eivät periytä jälkeläisilleen minkäänlaisia yliluonnollisia piirteitä, korkeintaan muutaman geenin. Puoliverisen ja ihmisen lapsi on aina ihminen, kun taas puoliverisen ja taikaolennon lapsi voi olla joko puoliverinen tai taikaolento, todennäköisesti jälkimmäinen.
Puoliveriset ovat suhteellisen yleinen laji Vechnostissa, mutta silti harvinaisempi kuin voisi luulla. Moni puoliverinen ei edes tiedä olevansa puoliverinen, minkä vuosi tämän lajin edustajat harvoin päätyvät lähtemään matkalle, joka lopulta johtaisi heidät Vechnostiin. Ihmisten vähyyden vuoksi saaristossa syntyneet puoliveriset ovat todella harvinaisia.
Suojelijat (engl. guardian) ovat mystinen laji, jota väitetään joskus yhdeksi demonien lukuisista alalajeista, joskus luonnonjumalien työläisiksi tai elementalistien sukulaisiksi. Niillä onkin paljon yhteisiä ominaisuuksia edellämainittujen lajien kanssa. Samalla tapaa kuin demonit ovat sidottuja esimerkiksi elementteihin tai ominaisuuksiin, suojelijat ovat pysyvästi sidottuja kotipaikkaansa, ja samoin kuin elementalistit hallitsevat alkuvoimia ja ovat yhtä luonnon kanssa, on luonto suojelijalle sisar, suorastaan osa heidän sieluaan. Suojelijat ovat ihmismäisiä olentoja, joiden elämäntarkoitus on lajin nimen mukaisesti suojella luontoa kaikilta vaaroilta. Suojelija on aina sidottu yhteen paikkaan syntymästä kuolemaan saakka: tietylle rannalle, tiettyyn järveen, tietylle suolle tai tiettyyn vuoreen. Laajan alueen kuten suuren metsän sisällä voi elää useampi suojelija, jotka vartioivat aluetta yhdessä, mutta yleensä kullakin alueella elää vain yksi suojelija.
Kukaan ei tiedä, mistä suojelijat saavat alkunsa, eivät edes he itse. Suojelijat ovat vaistoiltaan hyvin alkukantaisia, jopa eläimellisiä, eivätkä kunnolla tiedosta jopa tuhansia vuosia kestänyttä menneisyyttään. Eräs taru kertoo, että alunperin suojelijat olivat irrallaan leijailevia sieluja, jotka myöhemmin ottivat haltuunsa eläinten kehon. Ihmislajin kehittyessä ja alkaessa vaikuttaa luonnon kiertokulkuun kehittyivät myös suojelijat ihmismäiseen hahmoon ja nousivat älyllisesti ihmisten tasolle. Täten suojelijoiden uskotaan olevan luonnonelementtien lihaksi tulleita sieluja. He eivät pysty lisääntymään biologisesti oman lajinsa tai muiden lajien kesken.
Suojelijat ovat sekä ulkonäöllisesti että kyvyiltään kotipaikkansa eli suojelun kohteensa ruumillistumia. Suojelijalta löytyy kolme erilaista olomuotoa: eläinmuoto, luonnollinen olomuoto sekä ihmismuoto. Kaksi jälkimmäistä, luonnollinen olomuoto ja ihmismuoto, eivät välttämättä eroa toisistaan merkittävästi. Esimerkiksi meren suojelijan eläinmuoto voi olla jokin merenelävä, luonnollinen olomuoto lähellä merenväkeläistä ja ihmismuoto miltei tyystin tavallinen, jalallinen ihminen. Suojelija on silti myös ihmismuodossaan tunnistettavissa suojelijaksi ainakin käytöksen perusteella.
Suojelijan elinvoima on sidoksissa sen kotipaikkaan. Jos suojelijan kotipaikka kärsii pahoja vaurioita esimerkiksi myrskyssä tai ihmisten aiheuttamien saasteiden takia, myös suojelija itse ajautuu heikkoon tilaan. Useimmiten suojelija pystyy hoitamaan itse kotipaikkansa ja samalla itsensä kuntoon, mutta joskus vaurirot ovat niin pahoja, että suojelija tarvitsee ulkopuolista apua esimerkiksi elementalisteilta. Jos apua ei saada riittävästi tai tarpeeksi nopeasti, suojelijaa kohtaa kuolema. Suojelija menehtyy myös, jos joutuu yli vuorokaudeksi liian kauas omasta kotipaikastaan. Suojelijan voi myös tappaa kuten tavallisen ihmisen. Luontokohde, jonka suojelija on kuollut, on äärimmäisen altis kaikille uhille ja useimmin tuhoutuu alle vuodessa: joet kuivuvat, lammet rehevöityvät umpeen, merten kasvusto kuolee, metsät kelottuvat pystyyn. Vechnostissa Varjorauniot ovat esimerkki metsäalueesta, jonka suojelija on kuollut. Alueille ei koskaan ilmesty uusia suoelijoita edellisen kuoltua, joten niitä ei voida palauttaa entiselleen.
Vechnostissa suojelijoita löytyy kaikkialta, mutta lähes kaikki heistä valitsevat elää piilossa ihmislajien silmiltä ja pysytellä omassa rauhassaan, erossa yhteiskunnan melskeestä. Neuvosto on säätänyt suojelijoiden ja samalla koko luonnon turvaksi lain, joka kieltää ehdottomasti suojelijoiden häiritsemisen ja haavoittamisen. Suojelijan tappamista pidetään niin vakavana rikkeenä, että teosta tuomitaan lähes poikkeuksetta elinkautiseen vankeuteen tai jopa kuolemaan.
Kukaan ei tiedä, missä ja miten maailman ensimmäinen vampyyri (engl. vampire) syntyi. Vampirismi, jota myös kiroukseksi kutsutaan, levisi kulovalkean tavoin, ja nykyään nämä pahamaineiset olennot kuuluvat yleisimpiin yliluonnollisista lajeista. Ihmisten ja eläinten verta ravintonaan hyödyntävät vampyyrit ovat myös pimeyden olennoista kaikista tunnetuimpia ja laajimmalle levinneitä. Ulkoisesti täysin ihmistä muistuttavat vampyyrit ovat moninverroin keskivertoa ihmistä voimakkaampia sekä nopeampia. Useat heistä ovat kalpea kuin vainaa, ja vampyyrin tunnistaa myös terävistä kulmahampaista ja saalistaessaan punaisina kiiluvista silmistä. Vampyyreilla on äärimmäisen tarkat aistit, ne ovat immuuneja lähes kaikille myrkyille ja sairauksille ja niiden parantumiskyky ylittää järjen rajat. Ainoastaan puu kykenee vahingoittamaan vampyyria vakavasti, aiheuttaen haavat, jotka paranevat hitaasti. Vampyyrin voi tappaa vain muutamilla keinoilla, kuten lävistämällä sydämen puulla, katkaisemalla kaulan tai polttamalla. Vampyyrit eivät vanhene täysikasvuisuutta pidemmälle ja voivat näin ollen elää ikuisesti.
Kaikkien vahvuuksiensa vastapainona vampyyreillä on myös heikkoja kohtia. Aurinko on vampyyrien vihollisista pahin. Auringonvalo polttaa vampyyrin ihoa kuin tuli, korventaen pahimmillaan vampyyrin hengiltä. Tätä ongelmaa vastaan on kuitenkin kehitelty amuletteja, useimmiten sormuksia tai kaulakoruja, jotka varjelevat kantajaansa auringolta ja mahdollistavat päiväsaikaan liikkumisen. Magian tuomasta suojasta huolimatta valo häikäisee vampyyrin herkkiä silmiä ikävästi ja aiheuttaa sietämätöntä päänsärkyä. Myös ihmissudet ovat vampyyreille suuri uhka, sillä ihmissuden purema johtaa vampyyrin kehossa myrkytystilaan, joka nostattaa korkean kuumeen. Lääkkeeksi tepsivät useammat erilaiset lääkeyrteistä valmistetut uutteet tai vaativa parannustaikuus. Ihmissusien lisäksi esimerkiksi demonit, elementalistit, vahvat maagit sekä lohikäärmeeksi tai hurjasudeksi muuttuvat muodonmuuttajat voivat olla pärjätä taistelussa vampyyria vastaan.
Vampyyrin voi myös näännyttää. Jo pari vuorokautta ilman verta laskee vampyyrin fyysisen voiman tavallisen ihmisen tasolle ja horjuttaa keskittymiskykyä. Viikko juomatta johtaa kooman kaltaiseen tilaan, josta vampyyri virkoaa vain runsaalla määrällä verta. Vampyyrien ravinnontarve vaihtelee yksilöllisesti ja on pitkälti kiinni vampyyrin elintavoista: vähäisellä verimäärällä elävä vampyyri tottuu rajoitettuun ravintoon eikä kärsi janosta usein, kun taas runsaasti juova vampyyri saattaa tuntea itsensä levottomaksi ja uupuneeksi heti, jos normaali ateriaväli venähtää muutamalla tunnilla. Haistaessaan verta pahoin nälkiintynyt vampyyri saattaa menettää itsekontrollinsa ja hyökätä jopa ystävänsä kimppuun, minkä vuoksi janoinen vampyyri on vaaraksi kaikille. Vampyyri kuolee ravinnonpuutteeseen vasta kuukausia kestäneen paaston jälkeen. Vampyyrilapsi tarvitsee ensimmäisen elinvuotensa ajan ravinnokseen muiden vampyyrien verta, yleensä vampyyrilapsi ruokitaan vanhempiensa verellä. Täysikasvuisen vampyyrin mielestä vampyyrin veri taas maistuu kitkerältä ja epämiellyttävältä. Vampyyriksi pureman kautta muuttuneet tosin usein nauttivat suunnattomasti oman muuttajansa veren mausta ja saattavat kokea sen jopa koukuttavana. Vampyyrin veren juominen on kuitenkin vampyyriyhteisöissä tabu, josta ei ole puhuta avoimesti.
Vampyyriksi voi joko syntyä tai muuttua toisen vampyyrin kautta. Biologisesti syntyneet vampyyrit ovat todella harvinaisia. Raskaus on muutaman kuukauden tavallista lyhyempi, mutta syntymän jälkeen lapsi varttuu normaalitahtiin täysikasvuiseksi. Yleensä vain vampyyri kestää kohdussa rimpuilevan lapsen hillitsemättömät voimat. Äidin ollessa muuta lajia kuin vampyyri raskaus johtaa yli 95 % todennäköisyydellä kuolemaan ennen lapsen syntymää tai viimeistään synnytyksessä. Sekä äiti että lapsi selviävät näissä tapauksissa äärimmäisen harvoin. Vampyyrien munasoluista keskimäärin vain 5 % on hedelmällisiä, joten tarvitaan tuuria, jotta vampyyri voi tulla raskaaksi. Biologisesti syntynyt vampyyri on huomattavasti voimakkaampi kuin puremalla muutetu lajitoverinsa – ja myös tuplasti nälkäisempi.
Vampirismi leviää, kun vampyyri muuttaa toisen lajin edustajan vampyyriksi. Vampyyrin hampaista erittyy pureman yhteydessä myrkkyä, joka säilyy uhrin elimistössä korkeintaan muutaman vuorokauden. Jos kohde kuolee tänä aikana mistä hyvänsä syystä, hän muuttuu vampyyriksi. Vampirismi aiheutuu vampyyrigeenistä, joka on ylivoimainen kaikkia muita geenejä vastaan. Kuolema aktivoi verenkiertoon päässeiden vampyyrigeenien vaikutukset, jolloin vampirismitartunta valtaa kehon, joko tuhoten muun geeniperimän tai sulautuen siihen. Jos kyseessä on heikko laji, kuten puoliverinen, vampirismi valtaa kehon täydellisesti. Keskitasoisissa lajeissa, kuten maageissa, lopputulema voi olla tavallinen vampyyri tai hybridi. Jos vampyyriksi muutetaan laji, jonka omat geenit periytyvät lähes yhtä vahvasti kuin vampyyrigeenit, esimerkiksi ihmissusi, on tuloksena aina hybridi. Myös biologisessa periytymisessä voimasuhteet ovat samankaltaiset.
Vechnostissa vampyyri on erittäin yleinen laji. Vampyyreja asuu kaikissa kaupungeissa ja kylissä, eniten saariston pohjoisosissa sekä tietenkin vampyyrimafian hallitsemassa Kalmankidassa. Vampyyreilla on yleisesti ottaen todella huono maine, erityisesti mafian takia, minkä vuoksi he saattavat kohdata vihamielisiä ennakkoluuloja. Stereotyyppiset käsitykset eivät tietenkään pidä aina paikkaansa: pääkaupunki ja saariston itäosat ovat täynnä hyväntahtoisia vampyyreja, jotka elävät sulassa sovussa muiden kanssa. Erämaassa liikkuessa kannattaa silti varoa yksinäisiä vampyyreja, joita eivät sido Neuvoston eivätkä mafian määräykset.
Lue lisää kirjaston teoksesta Vampyyrien biologia.
Tuiki tavallisten ihmisten joukkoon on silloin tällöin syntynyt selittämättömiä kykyjä osaavia lapsia, jotka ikääntyessään vahvistuvat päivä päivältä. Joskus kyvyt ovat hyvin huomaamaattomia eivätkä vaikuta heidän elämänsä kulkuun millään lailla, joskus kyvyt voivat olla jopa tuhoisia. Tällaisia poikkeavia ja omalaatuisia kykyjä hallitsevia ihmisolentoja kutsutaan yli-ihmisiksi (engl. overhuman).
Yli-ihmisten kyvyt eivät ole perittyjä, vaan ilmestyvät täysin ennalta-arvaamattomasti tietyille yksilöille – riippuu näkökulmasta, onko tämä siunaus vai kirous. Joskus harvoin yli-ihmisten lapsi saattaa hallita hyvin samantyyppisiä taitoja kuin vanhempansa. Kyvyt yleensä kasvavat iän myötä, mutta niitä ei voi erityisemmin harjoittaa, sillä heidän voimiensa määrä on tavallaan rajallinen. Kykyjen hallintaa voi kuitenkin kehittää, ja nokkelimmat yli-ihmiset keksivät monenlaisia tapoja hyödyntää kykyjään. Yli-ihmisiä ei tule sekoittaa puoliverisiin: yli-ihmisten geeniperimässä on pelkästään ihmisten geenejä. Lajia ei pidä myöskään sekoittaa maageihin: yli-ihmisten kyvyt eivät nimittäin ole varsinaista magiaa, vaan yksilöllisiä, poikkeuksellisia erityiskykyjä.
Vechnostissa yli-ihmiset eivät ole harvinaisia, mutta heitä ei tule kuitenkaan vastaan joka nurkalla. Neuvosto pyrkii kartoittamaan saarella asuvien yli-ihmisten kykyjä löytääkseen vaarallisia sekä hyödyllisiä, kenties saariston hallinnollisessa toiminnassa tarvittavia kykyjä omaavat henkilöt.
—— aave
—— ????
—— ????
—— ????