VECHNOST

Aloitus


etusivu
sivuinfo
linkinvaihto

Saaristo


kartta
lajit
historia

Maailma


yhteiskunta
uutiset
kirjasto

Yhteys


liity
foorumi
vieraskirja

Sivuinfo

Historia

Roolipeli perustettiin alunperin 23. elokuuta 2011 Sonyan (entinen nimimerkki Sonja) toimesta ja se toimi osoitteessa blackrose.suntuubi.com. Ylläpitäjä oli tuolloin vasta 12-vuotias, joten materiaali oli luonnollisesti ikäluokan mukaista. Pelin ydin on säilynyt pitkälti samana tähän päivään saakka, mutta Vechnostin sijaan alueen nimi oli Miracle Forest. Kyseessä ei edes ollut vielä saari, vaan yksi valtava alue, jota ympäröivät maagiset taikakentät. Pelissä seikkaili ihmishahmojen lisäksi eläimiä, kuten susia ja lohikäärmeitä.

Ylläpitäjän varttuessa teini-ikään ja sittemmin aikuiseksi peli kasvoi ja kypsyi hänen mukanaan. Ensimmäiset suuret muutokset tapahtuivat arviolta vuosina 2014-2016, kun eläinhahmot poistettiin pelattavista lajeista pelkiksi sivuhahmoiksi ja maailman historiaa uusittiin rutkasti. Lopulta käyttöön otettiin nykyinen nimitys Vechnost ja ensimmäiset varsinaiset yritykset, Becca's Café (nykyinen Rose Café) ja Little Lisette (nykyinen Bubbly Jack), avasivat ovensa.

Vuonna 2018 melkein avajaisista pitäen pelissä mukana ollut Harley liittyi ylläpitoon. Alkuun tarkoitus oli lähinnä auttaa liittymishakemusten käsittelyssä ja vieraskirjaviesteihin vastaamisessa, kun Sonyan elämä muuttui aikuistumisen myötä kiireisemmäksi, mutta ennen pitkää paikka ylläpidossa vakiintui ja Harley jäi pysyvästi remmiin.

Vuoden 2018 alkupuolella ylläpitäjät alkoivat suunnittelemaan salaa valtavaa remonttia, jonka yhteydessä roolipeli rakennettaisiin kokonaan uudelleen. Perusidea pidettiin edelleen matkassa, mutta mukaan tuotiin kokonainen yhteiskuntajärjestelmä, joka tarjoaa pelaajille enemmän aktiviteetteja ja inspiraation lähteitä. Uusi osoite vechnost.suntuubi.com sai sopivan ulkoasun helmikuussa 2019, minkä jälkeen sivustoa väsättiin kaikessa hiljaisuudessa kesän alkuun saakka. Tällöin kuitenkin kuultiin suru-uutisen Suntuubin lopettamisesta, joten uutta hostia alettiin etsiä kuumeisesti. Jo viimeistelty uusi sivusto päätettiin silti ottaa väliaikaiseen käyttöön ennen seuraavaa, toivottavasti viimeistä muuttoa. Kyseinen sivu aukesi kävijöille ja pelaajille 30.6.2019.

http://roolipeli.com/Vechnost/Kuvat/versio1.pnghttp://roolipeli.com/Vechnost/Kuvat/versio2.png

Nykyinen versio sivustosta rakennettiin kokonaan omalle hostille Suncometin kautta keväällä 2020 osoitteeseen roolipeli.com/Vechnost. Kehittämiseltä pelin maailma ei taaskaan välttynyt, vaan muutoksia tuli jälleen niin karttaan, historiaan kuin lajistoonkin: saari vaihdettiin kokonaiseksi saaristoksi ja muun muassa alkuperäistenkansojen kieliä ja uskontoja syvennettiin. Sivuston sydän, roolipelaaminen, siirtyi foorumille osoitteeseen vechnost.boards.net. Roolipelin hienosäätämiselle ei tule koskaan loppua, mutta ehkäpä edes osoite säilyisi nyt pidempään!

Ylläpitäjät

Synnyin 15. lokakuuta 1998 rauhallisessa maaseutukunnassa Etelä-Suomessa ydinperheen kuopukseksi. Vartuin kahden isoveljen raisun hellässä huomassa ja suuntasin peruskoulun jälkeen oman kylän lukioon. Ylioppilaan paperit saatuani lähdin suorittamaan naisten vapaaehtoisesta asepalvelusta ja etenin siellä lopulta aina reserviupseerikoulun kautta joukkueenjohtajaksi saakka. Armeijan jälkeen työskentelin jonkin aikaa muun muassa kaupassa, postinjakajana ja luokanopettajan sijaisena. Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi.

Harrastan monipuolisesti erilaista liikuntaa ja olen muutenkin hyvin aktiivinen otus. Ratsastus on ehdoton ykköslajini, johon pusken kaikki ylimääräiset eurot, minkä lisäksi käyn aktiivisesti kamppailemassa, kahvakuulatunneilla ja lenkillä. Rakastan myös kaikkia mahdollisia palloilulajeja. Silloin, kun en ole hikoilemassa itseäni hengiltä, keskityn pleikkarin hakkaamiseen, kirjallisuuden ahmimiseen ja Netflixin selaamiseen. Kaiken tämän ohella käyn vähintään kolme kertaa vuodessa ulkomailla, ja tavoitteeni on käydä elämäni aikana kaikissa maailman valtioissa.

Olen ollut mukana roolipeleissä suunilleen vuodesta 2008, jolloin Hopeanuoli-roolipelit olivat äärimmäisen kova sana. Vuonna 2011 perustin tämän oman roolipelini, enkä sen jälkeen ole pahemmin kerinnyt muita roolipelejä kuin korkeintaan vilkaisemaan.

—— Sonya

Terve, tässä ruudun takana kököttää 20-vuotias ihmisolio. Kulutan suurimman osan ajastani ja energiastani piirtämiseen, kirjoittamiseen, hahmotehtailuun, fiktiivisten henkilöiden mielenliikkeiden pohtimiseen, elämän merkityksen ja/tai merkityksettömyyden mutusteluun sekä muunlaiseen epämääräiseen omissa maailmoissani hortoiluun. Tällä hetkellä vietän lukion jälkeistä välivuotta. Unelmissani on hakeutua taidealalle, esimerkiksi character designerin pesti kutkuttelee. Harrastan yleisen lahnaamisen lisäksi teatteria, laulutunneilla ramppaamista, videopelien hakkaamista ja romaanien hotkimista. Voisin luokitella itseni muun muassa eskapistiksi, musikaalifaniksi, historiahörhöksi, kaakaoholistiksi, murehtijaksi, kotihiireksi, yökukkujaksi ja keittiöfilosofiksi. Nippelitieto, museot, räikeät värit, animaatioleffat, psykologia, sateen ropina, feminismi, lakanoiden kahina, meemeily, syksy ja mytologia on rakkautta. Ennakkoon pahoittelut ja varoitukset sarkasmista ja sosiaalisesta kömpelyydestä.

Ihka ensimmäinen roolipelikokemukseni on kadonnut täysin muistojen virtaan, mutta Vechnost eli silloinen Blackrose on ensimmäinen peli, joka sai minut toden teolla koukuttumaan roolipelaamiseen. On kerrassaan absurdi ajatelma, millaista olisi ilman Vechnostin juonikoukeroita ja tätä mahtavaa verkostoa, joka homman ympärille on pelikavereista muodostunut. Sain kunnian liittyä Vechnostin ylläpitotiimiin helmikuussa 2018, mutta olen ollut pelaajana menossa aktiivisesti mukana jo vuodesta 2011.

—— Harley

Tekijänoikeudet

Kaikki sivustolla sekä foorumilla esiintyvä materiaali on ylläpitäjien tuottamaa, pl. pelaajien omat hahmot ja kirjastosta löytyvät tekstit, joiden yhteydessä ilmenee erikseen tekijän nimi. Kaikki materiaalin suora ja epäsuora kopioiminen on ehdottomasti kielletty tekijänoikeuslain nojalla. Sivustolla ja foorumilla käytetyt kuvat (pl. piirrokset) ovat allaolevien lisenssien alaisia. Mikäli havaitset jollakin muulla sivustolla materiaalia, joka on mahdollisesti kopioitu tästä roolipelistä joko sellaisenaan tai muokattuna, pyydämme teitä ilmoittamaan siitä välittömästi yksityisviestillä vieraskirjassa tai sähköpostin välityksellä.

Ulkoasun koodaus: Harley

Yläkuva: Pixabay (kuvaaja)

Fontit: Google Fonts

Taustat: Patterncooler

Kuvat: Pixabay (lisenssi), Unsplash (lisenssi)