Luceron

Luceron (enkelkielisistä sanoista luce geron, “muinainen loisto”) sijaitsee Vechnostin kaikista kaakkoisimmassa nurkassa. Saareen sisältyy laaja aavikko polttavine dyyneineen, keskiosassa villieläinten hallitsema savanni sekä pohjoisessa kärjessä kuuma, kostea sademetsä. Toisin kuin muilla pääsaarilla, Luceronilla on ainoastaan yksi kaupunki, Lumokeidas, ja yksi kylä, Sulopuu. Tästä huolimatta asukasmäärä on kohtalaisen korkea, sillä keitaan ympärille rakentunut Lumokeidas on eräs saariston väkirikkaimmista kaupungeista.

Ihmeaavikko

Luceronin eteläosissa vaeltavat törmäävät maineeltaan salaperäiseen aavikkoon. Huolimatta siitä, että tuulen muovaamien dyynien pinta-ala todellisuudessa on suhteellisen pieni osa koko saaresta, hiekkameri vaikuttaa suorastaan rajattoman suurelle. Silkinpehmeää hiekkaa jatkuu silmänkantamattomiin, vaikka välillä aution maiseman rikkoo palanen rapistuneen muurin seinää muinaisilta ajoilta. Ihmeaavikon (engl. Wondersands) ilmasto on niin kuiva, että siellä sataa hädin tuskin kahta kolmea kertaa vuodessa. Tyypillistä on raju vuorokaudenaikaan sidonnainen lämpötilan vaihtelu: päivisin aurinko paahtaa tulikuumana ja hellelukemat kipuavat yli +40°C, mutta öisin lämpötila tipahtaa jopa pakkasen puolelle. Eläimistö on niukkaa, mutta aavikolla elelee aavikkokettuja, sakaaleja, skinkkejä ja kobria. Hyvällä tuurilla voi myös feenikslintuja lentämässä aavikon ylitse, mutta nämä tulilinnut ovat harvinainen ilmestys.

Ihmeaavikon nimitys ei ole tyhjästä tempaistu, sillä huhujen mukaan aavikolla saattaa kohdata omituisia harhoja, kuten pilkahduksen menehtyneestä rakkaastaan tai lapsuuden haaveesta. Kukaan ei ole varma, ovatko unenomaiset kuvat pelkkiä kangastuksia, saariston magiaa vaiko liian vilkkaan mielikuvituksen kepposia. Ne eivät kuitenkaan ole aavikon hurjimmat vaarat: Aavikolla syntyy toisinaan hiekkamyrskyjä, jotka yleensä ovat lyhytkestoisia, mutta voivat silti tuottaa paljon ongelmia. Lähellä rannikkoa taas esiintyy juoksuhiekkaa, joka pahimmillaan on muutaman metrin syvyistä ja voi hukuttaa varomattoman kulkijan. Selviytyminen aavikolla vaatii siis tarkkuutta ja taitoja.

Lumokeidas

Ihmeaavikon polttopisteessä sijaitsee kookas keidas, jonka palmupuiden varjoon pystytettiin vuosisatoja sitten yksi Vechnostin suurimmista kaupungista. Kaupankäyntiin erikoistunut Lumokeidas (engl. Charmspring) on saaren tärkeimpiä bisnesjättejä – se on kuuluisa taloudellisesta elämästä, minkä vuoksi aavikkokaupunki houkuttelee asukeikseen myyntiä elinkeinonaan harjoittavia. Ystävällinen ilmapiiri toivottaa kaikki muutkin lämpimästi tervetulleeksi. Keitaan ympärille levittäytynyneen kauppiaiden paratiisin rakennustyyli on ammentanut voimakkaasti vaikutteita vanhasta islamilaisesta arkkitehtuurista. Kulmikkaat talot ja tornit on valmistettu punertavanruskeista savi- tai mutatiilistä ja niitä koristavat sipulimaiset katot, neliskanttiset ikkunat sekä hevosenkengän muotoiset kaariovet. Yksitoikkoista väripalettia monipuolistavat turkoosit, pullonvihreät ja norsunluiset aksentit, ja eri puolilla kaupunkia näkee upeita arabeskeja sekä mosaiikkeja. Pienemmät ja vaatimattomammat talot ovat hiukan ahtaita, mutta prameimmat asumukset muistuttavat suorastaan sulttaanin palatsia.

Lumokeitaan sydän on sen keskustan useita kortteleja kattava basaari. Elämää kuplivan torin ihmisvilinä ei lakkaa yönkään saavuttua, vaan kuhinaa ja hulinaa riittää vielä roimasti, kun auringon laskettua kaupunki valaistaan sadoin lasilyhdyin. Basaarin kaduille on pystytetty erilaisia kojuja, joista löytää mitä tahansa kukaan voi ostosreissulta toivoa: osa kojuista tarjoilee ruokatarpeita, kuten tuoreita hedelmiä ja mausteita, ja luksusta etsivälle on runsas valikoima hienoimpia koruja ja kankaita. Joukkoon mahtuu totta kai toinen toistaan harvinaisempia taikakaluja ja rihkaman seassa voi piileskellä vaikkapa arvokas amuletti. Turistin pitää kuitenkin varoa, ettei joudu huijarikauppiaan höynäyttämäksi. Ei ole tavatonta kuulla kovaa vääntöä hinnoista, kun asiakkaat ja kauppiaat tinkivät kiivaasti, ja draamannälän voi tyydyttää tuoreimmilla juoruilla, sillä Lumokeitaassa sana leviää harvinaisen nopeasti.

Markkinoiden lisäksi Lumokeitaan elinkeinoja on pienimuotoinen kaivosteollisuus: kaupungin muurien ulkopuolella on jokunen kappale kaivoksia, jotka tuottavat muun muassa suolaa, timantteja, kultaa sekä öljyä, jota käytetään eritoten lampuissa poltettavaksi. Vaikka kasvillisuus ei kukoista aavikon karuissa oloissa, keidas on kelpoa maaperää viljelylle, joten palmujen suomassa varjossa kasvatetaan taateleita, persikoita, aprikooseja ja appelsiineja.

Ruskotasanko

Aavikon ja sademetsän väliin jäävä pitkänmallinen savanni tunnetaan nimellä Ruskotasanko (engl. Dawngrounds) henkeäsalpaavien, loimuavan oranssien auringonlaskujensa kunniaksi. Kuiva, aava alue on pitkälti heinien valtaamaa, pinnanmuodoiltaan tasaista pensaikkoa, mutta ryppäittäin kasvaa akaasioita ja apinanleipäpuita, joiden alle voi päivisin hakeutua turvaan auringon porotukselta. Siellä täällä maasta tunkeutuu esille graniittisia kallionkielekkeitä, joilla usein näkee eläimiä makoilemassa ruokalevolla. Ruskotasanko mielletään jossain määrin vechnostilaiseksi kansallispuistoksi ja monet jännitystä etsivät saaristolaiset haluavat ehdottomasti päästä safariajelulle sen upeisiin maisemiin, jotka ovat säilytetty lähes täydellisessä luonnontilassa.

Ruskotasanko on todellinen villieläinten temmellyskenttä. Aluetta asuttavat sekä kasvissyöjät, muun muassa norsut, kirahvit, seeprat, antiloopit, sarvikuonot, mangustit, että muutamat petoeläimet, kuten leijonat, leopardit ja hyeenat. Eläimiä kokoontuu joukkioittain Ruskotasangon keskiosissa sijaitsevalle suurehkolle järvelle, joka toimii eläinkunnan yhteisenä juomapaikkana ja uima-altaana. Varsinkin harvinaisimpien eläinten kantoja uhkaavat salametsästäjät, jotka rahanahneudesssaan ja kielloista piittaamatta vaanivat alueen eläimistöä.

Smaragdimetsä

Luceronin pohjoiskärjessä kasvaa rehevä Smaragdimetsä (engl. Emerald Forest), joka tunnetaan uskomattoman monimuotoisesta ekosysteemistään. Sademetsässä asustaa yhtä sun toista kasvia ja eläintä. Huiman korkeiden kumipuiden, kapokkipuiden ja muurahaispuiden tuomassa varjossa versoaa valtoimenaan ihmisen kokoisia saniaisia ja kukkia; joukossa väijyy myös häijyjä lihansyöjäkasveja. Alueella liikkuessaan kannattaa varustautua viidakkoveitsellä, sillä tiheässä pensaikossa läpi on hankalaa raivata tietä ilman apuvälinettä. Siellä sun täällä maasta työntyy esiin valtaisia kirkaskiteitä, jotka yön laskeutuessa hehkuvat ympärilleen taianomaisen vihreää valoa. Jos päättää meloa viidakkoa halkovalla joella, täytyy varoa terävähampaisia punapiraijoita. Vuolas joki lukuisine koskineen on lihaa syövien kalojen lisäksi kuuluisa jättilumpeista, jotka ovat tarpeeksi suuria ja vahvoja kantaakseen parinkin henkilön painon kerralla. Lisäksi rannikolla, missä joki yhdistyy mereen, kasvaa komea mangrovesuo.

Trooppisen sademetsän säät ovat pysyvästi lämpimät ja kosteat: vuotuinen sademäärä on erittäin korkea, sillä sadekuuroja esiintyy monta kertaa päivässä. Hautova, kasvihuonemainen ilma voi paikoin käydä hyvin tukalaksi 30°C lämpötiloissa, eivätkä leudot tuulet juuri viilennä oloa. Viidakon suojissa viihtyvät erinomaisesti erilaiset ja erikokoiset eliölajit, joista komeimpia ovat kirkkaanväriset linnut, kuten papukaijat, kolibrit ja tukaanit. Isojen puiden latvustossa kiipeilevät iloisesti metelöivät apinat. Muita tyypillisiä lajeja ovat jaguaarit, vyötiäiset, muurahaiskarhut, tapiirit, vesisiat sekä erilaiset sammakot ja lepakot. Kasvustossa möngertää myös erikoisia hyönteisiä, liskoja ja käärmeitä, joista monet ovat vaaran merkki myrkyllisyytensä vuoksi.

Sulopuu

Viidakon liaaneihin kätkeytynyt Sulopuun kylä (engl. Gracetree Village) on eteläisen haltiakansan hurmaava asuinpaikka. Etelähaltiat muodostavat enemmistön kylän asukkaita, mutta viime vuosikymmeninä sinne ovat asettautuneet monen muunkin lajin edustajat. Kylän luontoa ylitse kaiken muun arvostavat asukkaat suojelevat sademetsää hakkuilta ja muulta hävitykseltä, eläen täydellisessä sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Sulopuun kuivatuista lehdistä ja vahvoista tukeista valmistetut somat majat sijaitsevat korkealla puunlatvojen lomassa. Talolta toiselle siirrytään pitkin huojuvia riippusiltoja, jotka risteilevät sinne tänne kuin hämähäkinseitti. Majat ovat varsin pienikokoisia, vain pari pyöreää huonetta, mutta erittäin kodikkaita. Taloista löytyy ainakin yksinkertainen tulisija sekä lattialle pedattu sänky. Yleensä kaikki kalusteet ovat valmistettu rottingista. Sulopuusta ei löydy kovin montaa putiikkia eikä kuppilaa, sillä kaupankäynti ja siihen kuuluva hässäkkä ei ole oikein sen asukkaiden tapaista, mutta muutamat olemassaolevat kaupat myyvät vierailijoille Sulopuun haluttua harvinaisuutta: herkullisen tuoksuisia parfyymeja, jotka on valmistettu rakkaudella viidakon ihanista kukkasista.

Sulopuu on erittäin omavarainen kylä ja täyttää asukkaidensa tarpeet ilman ulkopuolisia apuja viljelyn ja kalastuksen voimin. Maan tasolla kylässä kasvatetaan kiloittain mehukkaita hedelmiä (passio, papaija, melonit), mausteita (pippuri, vanilja, kaneli) sekä muita ruokakasveja (kassava, avokado, maissi, jamssi, pavut, sokeriruoko). Osa sadosta käytetään asukkaiden tarpeisiin, ja ylijäämä kuljetetaan myytäväksi lähimpiin kaupunkeihin. Sulopuun ehdottomasti kysytyin vientituote ovat kaakaopavut sekä niistä valmistettu raakasuklaa, joka perinnereseptin mukaisesti maustetaan miedolla chilijauheella sekä pähkinärouheella. Paikallisten suosikkiherkku on kaakaon ja suklaakonvehtien lisäksi paahdetut toukat, joissa on tunnetusti rutkasti proteiinia.