Muut alueet

Kolmen pääsaaren merkittävimpiin ulkopuolisiin alueisiin kuuluvat Varjorauniot, jotka sijaitsevat keskellä saariston sisämerta, idässä lohikäärmekansan asuttama kapeanmallinen Lohikäärmesaari tulivuorineen sekä luoteessa jään huurtamat Lumihuppusaaret. Etenkin karut Varjorauniot ovat erittäin keskeisessä avainasemassa, sillä pölyisten kivikasojen lomassa sijaitsee Portiksi nimetty ikivanha holvikaari, jonka lävitse kaikki tulokkaat saapuvat saaristoon.

Varjorauniot

Varjorauniot (engl. Shadowruins) sijaitsevat piskuisella saarekkeella keskellä Vechnostin sisämerta. Sää raunioilla on pysyvästi kylmänkolea ja sateinen, jopa keskikesällä vilpoisa. Aurinko ei ikinä paista siellä kirkkaasti, vaan taivasta himmentää alituiseen paksu pilviverho. Alueella häilyvä hämärä ja synkkyys karmivat selkäpiitä; maanrajassa leijailee tiheää sumua ja routaisessa sorassa versoaa vain harmaata ruohoa ja laihoja, lehdettömiä kelopuita. Vielä ennen saaren sisällissotaa alue tunnettiin kauniina Varjolehtona, mutta metsikön suojelijan kuoltua se kuihtui nykyiseen kurjuuteensa. Jäljellä on vain kolkkoja, sammaleen nielaisemia kiviraunioita ja luhistuneita pylväitä. Tarkkaavainen voi huomata muutamia tuulten ja sateiden rappeutttamia patsaita sekä seinämiin raaputettuja riimuja, joiden merkitys on suuri arvoitus.

Ei tarvitse olla noidan sukua, jotta pystyy aistimaan kaikkialla maassa ja ilmassa sykkivän taikuuden, sillä rauniot huokuvat ikivanhaa, salamyhkäistä magiaa, jonka jotkut yhdistävät levottomien henkien läsnäoloon. Varjorauniot ovat useimmiten vaipuneet haudanhiljaisuuteen, eikä alueella asu ristin sielua muutamaa erakkoa lukuun ottamatta – yksinäisten kiviröykkiöiden keskeltä ei häävin löydykään sopivaa sijaintia asumusta varten. Se kuitenkin on ensimmäinen alue, jonka jokainen saaren uusista asukkaista näkee, sillä Vechnostiin johtavan portaalin suu sijaitsee raunioiden pohjoisosassa. Pelottavasta aurastaan huolimatta rauniot ovat yleisesti ottaen turvalliset kulkea, mutta kannattaa pysytellä varuillaan, jottei päädy lounasta metsästävän vampyyrin tähtäimeen.

Portti (engl. the Gate) seisoo matalalla paviljongilla lähellä raunioiden pohjoista rantaa. Se on ollut nykyisillä sijoillaan äärettömän kauan – eräiden uskomusten mukaan aikojen alusta lähtien – ja sillä on korvaamattoman tärkeä rooli saaristolle: se yhdistää saaren ihmismaailmaan toimimalla ainoana kulkuväylänä näiden kahden välillä. Reitti on kuitenkin vain yksisuuntainen, eikä Portti pysty avaamaan tietä takaisin ihmismaailmaan ilman harvinaisen, lähestulkoon kadotetun loitsun lausumista. Portti on yksinkertaisuudessaan kolmisen metriä korkea, melko jykevä kivikaari, joka näyttää ennemmin luonnonvoimien kuin ihmiskäsien muovaamalta. Uudet tulokkaat opastaa oikealle polulle Portinvartijoiksi vihityt kaksoset, jotka vahtivat vuorotellen Porttia.

Lohikäärmesaari

Vechnostin itäosassa sijaitsee pitkä ja kapea merestä noussut saari, joka on vuosisatojen ajan ollut lohikäärmekansan pyhä kotisija. Koska harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ulkopuoliset eivät pääse vierailemaan saarella edes hetkeksi, Lohikäärmesaarta (engl. Dragon Isle) kutsutaan toisinaan myös nimellä Kielletty saari (engl. the Forbidden Island). Sen keskiosissa lepää rauhan tyyssija, kuvankaunis Lohikäärmelaakso (engl. Dragon Valley). Monella tapaa tämä loiva laakso on mysteerien kehto, sillä ammoisista ajoisa saakka laaksossa on asunut laumoittain lohikäärmeitä ja niiden sukulaislajeja, kuten traakkeja. Villeinä eläviä yksilöitä uhkaa nykyään valitettavasti sukupuutto, mutta edelleen syrjäisillä paikoilla pesivistä siivekkäistä huomaa selviä merkkejä, kuten irronneita suomuja ja kynnenjälkiä.

Lohikäärmelaakson maasto on avaraa ruohikkoa sekä vehreitä kukkuloita, ja lähempänä kylää suuria palstoja maata on raivattu riisiterasseiksi. Laakson pohjalla pienet metsiköt muodostavat neidonhiuspuut, sugipuut, santelipuut sekä poppelit. Laakson reunamilta löytyy myös bambutiheikköjä, joista bambujen varsia leikataan rakennusmateriaaleiksi ja versoja syötäviksi. Lämpötilat pysyvät melko lailla tasaisina ympäri vuoden: talvella kevyt hanki peittelee maan, kesäisin lämpötila yltää himpun verran yli +20°C. Kesäkuukausina laaksossa esiintyy joka vuosi samoihin aikoihin monsuunin tapainen sadekausi. Seudun tyypillisiä eläinlajeja ovat fasaanit, kurjet, ahmat, supikoirat ja myskihirvet sekä vähälukuisempina tiikerit, makakit, muurahaiskävyt, kultapandat ja vesikauriit.

Lohikäärmelaakson keskellä kohoaa vaikuttava ilmestys, korkea kerrostulivuori nimeltään Gillalun (engl. Mount Gillalun). Lohikäärmekansan äärimmäisen pyhänä paikkana pitämä tulivuori on nykyään sammunut; viimeisestä purkauksesta on kertomuksen mukaan yli tuhat vuotta, joten siitä ei ole vaaraa kenellekään. Gillalun-vuorella on lähes symmetriset rinteet, joilla kasvaa lehtikuusia, pyökkiä ja pihtaa. Ikiroutaiselle huipulle on mahdollista kiivetä ilman suurempia ponnisteluja, ja vaeltajien kulkueet ovat tallanneet maahan muutamia polkuja, joita seuraamalla on yllättävän helppo tavoittaa vuoren syvä kraatteri. Gillalunia ympäröivät metsät ovat hiljaisuudessaan miltei aavemaiset ja niissä esiintyy saaren tuliperäisyyden johdosta kiehtovia geologisia muodostumia, kuten laavatunneleita ja basalttitasankoja.

Lohikäärmekoto

Lohikäärmekoto (engl. Dragonhome) uinuu sikeästi Lohikäärmelaakson helmoissa, verkkaisesti virtaavan joen varrella. Sitä ympäröivän laakson rinteille kantautuvat luumupuut, jotka keväisin hurmaavat vaaleanpunaisilla ja valkeilla kukinnoillaan, sekä riisiviljelmät, jotka kynnetään härkien avulla. Kylällä on merkittävä historiallinen tausta, sillä se on saariston varhaisimmista ajoista lähtien ollut lohikäärmekansan asuinsija. Kylää ympäröi kymmenisen metriä korkea, tiilestä ja kivestä kasattu muuri, ja tukevista porteista lasketaan yleisesti ottaen sisään ainoastaan lohikäärmekansan jäsenet, sillä kansa ei salli ulkopuolisten häiritsevän esi-isiensä pyhiä maita. Lohikäärmeklaanin elinvoima surullisesti hupeni sodan jälkimainingeissa ja heitä on jäljellä enää muutamia satoja, mutta kansan rikas historia ja myytit heidän vaiheistaan ovat kulkeutuneet uusille sukupolville isovanhempien tarinoina ja kääröihin kirjattuina legendoina. Viimeiset lohikäärmekansalaiset pyrkivät ahkerasti elvyttämään rakkaan klaaninsa liekin.

Kylän keskipiste on lähes 80 metriä korkea, kahdeksankulmainen torni, jonka ulkoseinät on päällystetty posliinilla; kertomuksen mukaan tämän maamerkin pystytti lohikäärmekansan ensimmäinen kuningas. Lohikäärmekodon arkkitehtuurissa sulautuvat itäaasialaiset sekä ritariajan eurooppalaiset vaikutteet; erityisen vahvasti esillä ovat kiinalaiset ja japanilaiset vivahteet. Rakennustyylissä näkyy yhtymäkohtia esimerkiksi shintolaisiin temppeleihin. Kiviset ja paperiset talojen rakenteet, huoneet oven tapaan jakavat liukuseinät, nurkista ylöspäin kaarevat padogikatot, pyöreät oviaukot, aidatut terassit sekä jylhät tornit ovat olennaisia elementtejä. Joka tontti on rajattu matalalla muurilla, joten asuintalo ja piharakennukset muodostavat selkeän aidatun kokonaisuuden.

Lohikäärmekodon asukit ovat todella ylpeitä vaivalla hoidetuista koristepuutarhoistaan. Puutarhojen maata peittää nurmen sijaan hiekoitus tai laatoitus, ja istutuksia tähdittävät tuijat, sinisateet, kameliat, orkideat, atsaleat ja pionit. Monet sisällyttävät puutarhaansa myös ravinnoksi kelpaavia hyötykasveja, kuten mausteita (inkivääri, ginseng, kapris, kassiakaneli, rusotähtianis) ja täytettä hedelmäkulhoon (persimon, satsuma, aprikoosi, kumkvatti). Eri puolin kylää on nähtävissä tekolampia, joissa uiskentelee kiiltäväsuomuisia karppeja, ja illan laskeutuessa kujat valaistaan yksityiskohtaisin paperilyhdyin. Paikallisia luksustuotteita ovat silkki, vaasit, astiat, jadekorut sekä korkealuokkainen tee, joita kylästä viedään myös muualle myyntiin.

Lumihuppusaaret

Lumihuppusaaret (engl. Snowpeak Isles) muodostuu kolmesta pienestä saaresta, joista toiseksi suurin on koti pahamaineiselle jäävankilalle. Nimensä mukaisesti Lumihuppusaarilla vallitsee päättymätön talvi: keskimääräinen lämpötila on reilut -30°C. Kesäisin lämpötila saattaa hyvässä lykyssä jopa käväistä nollarajan tuntumassa, mutta rankimpina tammikuina pakkanen putoaa -50°C alapuolelle. Saarilla on lähinnä puuttomia ja pensaattomia, avaroita jääkenttiä silmänkantamattomiin, ja sitä ympäröivillä vesialueilla kelluu jäälauttoja ja ahtojäätä.

Jäätikön haastavissa olosuhteissa selviytyy vain muutama eläinlaji: maalla kärppiä, naaleja, myskihärkiä, jääkarhuja ja pingviinejä, vedessä maitovalaita, sarvivalaita ja miekkavalaita. Varsinkin saarista isoimmalla on laajoja jääluolia ja niitä yhdistäviä kilometrejä pitkiä käytäviä, joissa seikkaillessaan täytyy olla varuillaan, jottei liukastu ja luiskahda alas johonkin pohjattomaan onkaloon. Muita hyisten syrjäsaarten vaaroja on uskomattoman rajut lumimyrskyt, jotka saattavat ilmestyä tyhjästä, ja vuoristoisemmilla alueilla kaiken alleen peittävät lumivyöryt.

Ikihalla

Ikihallan (engl. Everfrost Village) kaukainen pikkukylä sijaitsee Lumihuppusaarten suurimmalla saaarella eikä totisesti ole eloisimmasta päästä. Harva asettuu tähän hipihiljaiseen kylään taloksi jäätävien pakkasten vuoksi – siellä asuu vain kourallinen erakkoja, joista osa on entisiä vankeja, jotka vapautumisensa jälkeen jäivät pysyvästi Lumihuppusaarille. Tylyt paikalliset eivät ole järin puheliasta sakkia, vaan keskittyvät omiin asioihinsa, hengenpitimiksi joko pilkkivät jäällä tai pyytävät hylkeitä. Kylän pyöreissä, pärekattoisissa, telttamaisissa hirsimajoissa on ainoastaan yksi huone, jonka keskellä jököttää vaatimaton kamiina. Useimmiten ne hautautuvat lähes näkymättömiin lumivaipan sisuksiin. Paksut seinät eristävät onneksi hyvin kylmää, pitäen asukkaat lämpiminä ulkopuolella raivoavista lumipyryistä huolimatta. Seinien vierustaa kiertävät puupenkit, minkä lisäksi sisätiloista löytyy yleensä vain sänky ja muutama muu kaluste, kenties pieni ruokapöytä. Jokunen kylän taloista sijaitsee jäävuoren sisäisissä luolissa piilossa luita ja ytimiä hyytäviltä tuulilta, ja sinivalkeiden jääseinien uumenissa risteilee matalia käytäviä kulkemista varten.