Tenebur

Tenebur (enkelkielisistä sanoista tene burem, “tumma myrsky”) sijaitsee Vechnostin meren lounasosassa. Saaren pahaenteinen nimi juontuu saarella säännöllisesti esiintyvistä rajuista ukonilmoista sekä siellä vallitsevista pilvisistä, synkistä taivaista. Suurin osa saaresta kuuluu Tuuloskorven metsään, lukuun ottamatta koillisia hiekkarantoja, eteläistä kanjonia sekä niiden lähituntumasssa sijaitsevaa heinäistä aroa. Teneburilla sijaitsee kolme kaupunkia, Järvilinna, Säihkesatama ja Kalmankita, sekä yksi kylä, Tomukumpu.

Tuuloskorpi

Tuuloskorpea (engl. Windfell Acres) nimensä mukaisesti pyyhkivät syksyiset, navakat tuulet. Se muodostaa Teneburin pohjoisosaan kookkaan, mutta helppokulkuisen ja avaran metsämaan. Tuuloskorven pinnanmuodot ovat vaihdellen kukkulaista harjua ja litteämpää, soraista nummea. Kasvusto on matalahkoa, lehtipuuvoittoista sekametsää, joka koostuu pääasiassa myräköiden vinouttamista lepistä, pyökeistä ja vaahteroista.

Aluskasvillisuus on harvaa, käytännössä vain ruohikkoa, josta siellä täällä pilkistää esiin sammaloituneita kallioita sekä satunnaisia lampia. Yleisimpiin eläimiin lukeutuu variksia, tikkoja, ilveksiä ja mäyriä. Sateisuuden vuoksi Tuuloskorvessa esiintyy runsaina satoina erilaisia sieniä, joista ruoanlaittoon soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi herkkutatit ja kantarellit. Sienestäjän täytyy olla huolellinen, jottei vahingossa poimi koriinsa väärää lajiketta, sillä joukkoon mahtuu myös monia myrkyllisiä yksilöitä.

Linnajärvi

Tuuloskorven pohjoisosassa kasvaa mäntymetsää, jonka keskeltä löytyy hulppeat järvimaisemat. Linnajärvi (engl. Lakefort) kehystää järvistä suurimman rantaviivaa. Kaupungin historiaa huokuva arkkitehtuuri on sekoitelma englantilaista Tudor-tyyliä ja myöhäiskeskiajan kivirakennusta kera ympyrämäisen asemakaavan. Kaikkialla koristelussa näkyy heraldiikkaa, kuten apilamaisia trefoileja, sekä lippuja, joissa komeilee Vartioston vaakuna, aarnikotka sekä ristiin lyödyt keihäs ja miekka. Järvessä kelluu kymmenkunta pikkuruisia, ruohoisia saarekkeita, joille on ahdettu parinkymmenen talon ryppäitä, ja näin ollen kaupunki levittäytyy vesille.

Saarekkeiden välillä on vaivatonta kulkea vankkoja siltoja pitkin. Laitureilla näkyy usein jokunen kalastaja onkivapoineen yrittämässä napata haukia tai lapsia etsimässä näkinkenkiä kaislikosta, talvisin luistelemassa järven jäällä. Koko kaupunkia ympäröi jylhä muuri, jonka ulkoreunaa kiertää syvä vallihauta. Joka yö kaikki neljä porttia ovat tiukasti säpissä, joten sisälle tai ulos pääsee vasta varhain aamulla.

Linnajärven tärkeintä liiketoimintaa on laadukas puutavara. Ympäröivistä metsistä metsurit hakkaavat kasapäin puita sahateollisuuden raaka-aineeksi. Eri puolin kaupunkia on lukuisia ratasvoimalla pelittävää vesimyllyä, jonne tukit kärrätään jalostettaviksi ja hiotaan esimerkiksi laudoiksi. Kädentaidot ovat kaupunkilaisilla hallussa: Linnajärvellä on runsaasti puuartesaanien verstaita, joissa nikkarimestarit veistävät, vasaroivat ja korjaavat huonekaluja ja käyttöesineitä, esimerkiksi hienoja kaappikelloja. Kyläläisiin kuuluu myös rakennusurakoitsijoita, joita palkataan työkomennuksille saaren joka kolkkaan, oli kyseessä uuden kaupunginosan pystyttäminen taikka entisten remontointi. Linnajärvi tunnetaan myös sotureiden kaupunkina; saariston parhaat miekkailijat tulevat sieltä. Koska se on Vartioston kaupunki, siellä on turha yrittää rikkoa lakia, sillä kieroilusta jää kiikkiin alta aikayksikön.

Kalmankita

Tuuloskorven keskiosissa lymyilevä Kalmankita (engl. Bloodthorn) on kelmien ja konnien reviiriä. Kautta saaren historian tätä kaupunkia on vainonnut verinen maine. Kun Kalmankita heilui autioitumisen partaalla, Falzone-vampyyrimafia saapui sekoittamaan pakkaa ja sysäämään sen uuteen elämään. Mafia toi tuliaisena rahtusen 20-luvun svengiä ja heidän saapumisensa merkkaa dramaattisen käänteen, jolloin Kalmankidasta kuoriutui hämäräheikkien temmellyskenttä. Siitä pitäen mafia on ohjannut kaupunkia rautaisella otteella. Ei ole yllätys, jos kuulee luotien suhinaa, jengiläisiä öykkäröimässä tai uutisia katoamisista ja kuolonuhreista. Kalmankidassa pätevät omat lakinsa: musta pörssi kukoistaa, ja liian sinisilmäiset ryövätään puhtaaksi alta aikayksikön. Eräs kaupungin arveluttavimmista rahasammoista on taikaeläinten vangitseminen ja salakuljetus, kuten yksisarvisten sarvien irrottaminen ja myyminen sievoisia summia vastaan.

Kalmankitaa halkoo mutainen joki, jonka vesi on poikkeuksellisen happopitoista – uimista ei todellakaan suositella. Veteen on liuennut rautaa ja raskasmetalleja, minkä johdosta vesi on rusehtavan punaista ja omaa pistävän löyhkän. Tämä oudon värinsä mukaisesti Verisenä jokena (engl. Bloody River) tunnettu joki jakaa kaupungin kahtia. Eteläiseen, vastapariaan huomattavasti suurempaan, sottaiseen ja nuhjuiseen Rähjään (engl. Crock) viitataan arjessa “joen nurjana puolena”, sillä se on hyvin köyhää naapurustoa. Sitä kutsutaan milloin lokaviemäriksi, milloin kaatopaikaksi. 1800-luvun loppupuolella Rähjä oli vechnostilaisen teollisuuden keskittymä ja siellä kehiteltiin uusinta kideteknologiaa. Suuruudenhullut haaveet kuitenkin kostautuivat, kun suuren ukkoskiden räjähdys vei mukanaan satojen kaupunkilaisten hengen ja tuhansien kodin. Tapaturman jälkeen Rähjä autioitui vuosikausiksi, ja tuhosta muistuttamassa on edelleen monia romahtaneita ja palaneita rakennuksia. Rapistuneet, graffiteilla tuhritut tiilitalot ovat poikkeuksetta surkeassa kunnossa, homeen, rottien ja torakoiden valtaamia. Rähjäläisiä haukutaan suoralta kädeltä roskasakiksi ja heidät leimataan automaattisesti enemmän tai vähemmän häiriköiksi – vaikka yleistys on naurettava, tämä pätee osittain, sillä kujilla kyllä hiipparoi kaikenlaisia lurjuksia. Epämääräisissä kortteleissa osuu joka nurkalla kapakoihin ja krouveihin, ja vastaan hoipertelee humalaisia räsypekkoja.

Pohjoisempana kaupunki nousee laakeille kukkuloille. Harja (engl. Pinnacle) on kolikon kääntöpuoli, siellä ruohokin on vihreämpää. Ero kahden alueen välillä on suorastaanjärisyttävä. Alue on pullollaan hienostolaisten lukaaleja, muodikkaimpia kauppoja ja fiineimpiä ravintoloita. Siellä elelyyn on varaa vain tarpeeksi paksulla lompakolla tai vaihtoehtoisesti hyvillä sosiaalisilla suhteilla, joten asukaskunta koostuu pääasiassa vampyyrimafian jäsenistä sekä heidän perheistään ja muista tyylikkäistä pimeyden olennoista. Harjan uusklassismia mukailevat sekä art decon henkeä huokuvat muuratut kivitalot kera hyvin hoidettujen pihojen ja suurten terassien ovat hulppeita, eikä luksuksesta missään nimessä tingitä. Harjan keskus on elegantti hotelli, jonka kulisseissa mafia toimii.

Välkevedet

Välkevedet (engl. Glowing Waters) on saanut nimensä ilmiselvästä syystä: rannikon vesi säihkyy ja kimmeltää miltei joka yö kirkkaasti kuin tuhat tähteä. Tieteellinen selitys tälle harvinaislaatuiselle, suorastaan taianomaiselle ilmiölle on vedessä elävät planktonit, jotka aallokon toistuva liike saa hohtamaan. Alueella vallitsee lähes välimerellinen ilmasto: aurinkoiset, helteiset kesät ja viileämmät, runsassateiset talvet.

Sinisinä loistavat, tyynet vedet ovat kiistattomasti eräs koko saariston kauneimmista nähtävyyksistä, eivätkä Välkevedet ole suotta yksi suosituimmista retkikohteista, varsinkin jos haluaa järjestää jollekulle romanttisen yllätyksen. Rannikko koostuu kultaisesta hiekkaviivasta sekä punertavista, melko jyrkistä ja rosoisista kallioista, joiden raoista versoaa hiukan ruohonkorsia sekä nahkealehtistä kasvillisuutta, kuten pistaaseja, laakeripuita ja korkkitammia. Läheisistä kaivoksista louhitaan muun muassa lyijyhohdetta, sinivälkettä ja kvartsia, jota hyödynnetään alueella kukoistavaan lasintuotantoon.

Säihkesatama

Säihkesataman (engl. Glimmerport) hyörinässä saattaa törmätä niin merikapteeneihin kuin maalareihin, sillä tämä hurmaava, suolantuoksuinen merenrantakaupunki on sekä seiloreiden että joka sortin ateljeiden kotipaikka. Säihkesataman vilkkaassa kauppasatamassa ahtaajat lastaavat laivan ruumaa samalla, kun runoilijat, näyttelijät ja muut taiteilijat puivat kulttuuria kantakahvilansa terassilla. Kaupungissa vallitsee helleenisen sivistyksen ja välimerellisen tyyneyden tunnelma, jota säestää lokkien kiljaisut ja katukitaristien musisointi. Säihkesatama on paitsi saariston suurimpia, myös vauraimpia kaupunkeja, sillä se on rikastunut huomattavasti merenpohjasta saatavien pisarakiteiden ansiosta.

Kaupunki ulottuu kuivalta maalta veden ylle – ja jopa pinnan alapuolelle. Osa kaupungista on nimittäin vajonnut mereen ja sitä nimitetään vitsikkäästi “Vechnostin Atlantikseksi”. Kaupungin vedenalainen osuus ja sen merilevän kuorruttamat talorauniot ovat merenväen asuttamia. Rannan paraatipaikalle on pystytetty kolmisen metriä korkea patsas merenneidosta, joka lepää valtaistuimella otsallaan diadeemi ja kädessään atrain. Yksityiskohtaisesti veistetty patsas kuvaa merenväen kauan sitten elänyttä prinsessaa ja on kaupunkilaisille merenväkeläisten ja maata asuttavien rauhallisen yhteiselon symboli. Siellä täällä mutkittelee Venetsian hengessä kapeita kanaaleita, joita pitkin merenväkeläiset voivat liikkua helposti ympäriinsä kaupungissa. Useimmat maalla asuvatkin käyttävät niitä kulkuväylinään pienillä veneillä, sillä kaupungista uupuu kokonaan tavanomaiset kärrytiet. Kantikkaat, hohtavan valkoiset rakennukset on koristeltu sinisillä yksityiskohdilla ja terrakotanpunaisilla tiilikatoilla. Kapeilla kujilla sekä talojen seinillä rönsyilee valtaisasti pinkkejä ja violetteja kukkasia, ja pienillä viheralueilla tonttien välissä kasvaa tuuheita, suippomaisia sypressejä.

Säihkesataman liepeillä sijaitsee laajoja oliiviviljelmiä, jotka tuottavat mitä laadukkainta öljyä, sekä viinitiloja, jossa kypsytetään aidoissa tammitynnyreissä saariston parhaat viinit. Suosittuja paikallisia maataloustuotteita on myös erilaiset mausteet ja yrtit (valkosipuli, sahrami, rosmariini, meirami, basilika, tilli, oregano, fenkoli, timjami), vuohen tai lampaan maidosta valmistetut voimakkaat juustot sekä sitrushedelmät, mantelit ja viikunat. Säihkesataman värjäämöissä tuotetaan paljon tekstiilejä: Pilvinummen puuvillaa kuljetetaan tänne ja muokataan langoiksi ja kankaiksi, jotka liotetaan värisammioissa. Värjäämiseen käytetään kasveja, kuten indigoa ja hennaa, ja tietyn purppuran värin aikaansaamiseksi jopa merietanoita. Taidokkaiden vaattureiden lisäksi paikalliseen väkeen kuuluu lasinpuhaltajia, jotka tekevät upeita koriste-esineitä, sekä kosmetiikan ja saippuoiden valmistajia. Kuten mainittu, Säihkesatamassa viihde ja kulttuuri kukoistavat: keskustan amfiteatteri on aktiivisessa käytössä eritoten kesäisin, konsertteja järjestetään lähes viikottain, kuppiloissa vietetään runoiltoja ja muuta mukavaa.

Kulomaat

Kulomaat (engl. Scorched Plains) ovat jatkuvan auringonpaahteen uuvuttamat tasangot: hehtaarikaupalla matalaa, kuumuudessa näivettynyttä keltaista heinikkoa, ei juuri yhtään puita mailla halmeilla. Villihevoset laukkaavat halki arojen, suurilukuiset biisonilaumat löntystävät rauhallisesti ympäriinsä, preeriakoirat kurkistelevat pesäkoloistaan ja kojootit haukahtelevat.

Kulomailla on tyypilliset mannerilmaston piirteet: hyisen kylmät talvet, sietämättömän kuumat kesät. Alueella esiintyy poikkeuksetta aina voimakkaita tuulenpuuskia, jotka eritoten keväisin voivat yltyä raivoisaksi pyörremyrskyksi.

Kallorotko

Kallorotko (engl. Skullgorge) on syvä, käärmemäisesti mutkitteleva kanjoni, jonka pohjalla riittää punaisia pöytävuoria ja sienikiviä loputtomiin. Kanjonin aikojen saatossa kovertanut joki on kuivunut kauan sitten olemattomiin. Vaikka olosuhteet ovat tavanomaisesti niin rutikuivat, että maanpinta halkeilee ja lohkeilee, talvisin ohut lumiharso peittää kanjonin korkeimmat rinteet. Keskikesällä lämpötila nousee yli 40°C saakka, jolloin matkailijoiden kannattaa pitää vesipullo käden ulottuvilla laskeutuessaan tulikuumaan kanjoniin.

Kanjonin molemmilla ulkolaidoilla kasvaa matalaa havumetsää, mutta sen pohjalla lähinnä mehikasveja, isoja kaktuksia valtavine piikkeineen sekä pystyyn kuolleita, vänkyröitä puuparkoja. Siellä täällä näkyy auringossa haalistuneita luita ja korppikotkien kaluamia raatoja. Alueella liikkuu pääosin puumia, kärppiä, haisunäätiä sekä hiekkaan piiloutuneita skorpioneja, mutta kielekkeillä näkyy lukemattomia kappaleita aarnikotkien risuisia pesiä, sillä tämä on näiden myyttisten siivekkäiden mielipaikka. Päivisin taivaalla purjehtii muhkeita, tummanpuhuvia kumpupilviä, mutta öisin taivas on peilikirkas, joten kanjoni on erinomainen paikka tähtibongailuun. Toisinaan kanjonissä esiintyy yllättäen rajumyrskyjä, jolloin kirkkaanpurppurat salamat halkovat taivaita, säikyttävät eläimet tiehensä, ja ainoa ääni on ukkosen mahtava jyrinä. Voimakkaimmat syystuulet voivat nostattaa myös pölymyrskyjä.

Tomukumpu

Kulomaiden ja Kallorotkon rajaseudulla sijaitsee leppoisa Tomukumpu (engl. Dustbarrow). Vaikka se on saariston nuorimpia asuinalueita, arkkitehtuuri on kuin suoraan 1800-luvun Yhdysvalloista: astuessaan kylään voisi vallan hyvin luulla eksyneensä ihka aitoon aavekaupunkiin tai lännenfilmin kulisseihin. Rapistuneet aidat, hilseillyt maali, vanhat ladot, tunnelmalliset saluunat sekä pölyn ja lahonneen puun museomaiset hajut ovat olennainen osa viehätystä. Tunnelma on autuaan kiireetön; tomukumpulaiset arvostavat hidasta eloa eivätkä turhia hötkyile.

Suuri osa tämän rauhallisen, piskuisen kylän asukkaista ovat karjankasvattajia, jotka paimentavat lehmälaumojaan ratsun selästä käsin. Nautakarjan pidon lisäksi moni paikallinen kasvattaa ja kouluttaa hevosia – tuiki tavallisten pollejen lisäksi karsinoita asuttavat myös taikaeläimet, kuten aarnikotkat ja hevoskotkat. Täkäläiset ovat hyvin vieraanvaraista väkeä, joten ohikulkijaa varmasti kehotetaan painamaan puuta ja pelaamaan erä korttia oluttuopin ääressä.